Eeva Simola-Erholtz

Monsuunikausi nostaa esiin ongelmia, jotka toistuvat vuodesta toiseen, ellei niiden syihin syvennytä ja kehitetä kestäviä ratkaisuja.

Magui-joen ylitys käy tulva-aikaan vain vesipuhveliparin vetämillä puukärryillä. Niihin lastataan koululaiset koulupuvuissaan, mopot, sairaat lapset ja raskaana olevat naiset.

Ihmisten elämä on yhtä epävarmaa kuin joen käyttäytyminen. Potilas saattaa kuolla matkalla aluekeskuksen sairaalaan Bharatpuriin, ellei joki rauhoitu. Joen takana Madissa elää 15 000 ihmistä, ja ainoa yhteys, postitie, kulkee sillattoman joen ylitse.

Joka vuosi monsuunikaudella asukkaat neuvottelevat raivoavana virtana kuohuvan joen kanssa noin kuukauden päivät.

Nepalin infrastruktuuria rakennetaan toisin kuin pitäisi.

– Joki on vienyt meiltä kaiken paitsi henkemme, Santakumar Bote sanoo.

– Joen aiheuttamat ongelmat toistuvat joka vuosi, tämä tulvauhri jatkaa Madissa Chitwanissa, joka voi Nepalin-kävijälle olla tutumpi kansallispuistostaan.

ILMOITUS

Perinteisen boteyhteisön jäsenet ovat köyhiä ja heillä on pieniä maatilkkuja Maguijoen varrella. Vaikka tulva alkaa hellittää, vaara ja tuska jatkuvat. Sama toistuu vuodesta toiseen. Tänä vuonna lähes 200 taloa tuhoutui kokonaan tai osittain Madin syrjäisessä kunnassa. Ihmishenkiä ei onneksi menetetty.


Madin asukkaat odottavat puhvelivetoista kyytiä Maguijoen yli Chitwanin alueella Nepalissa.

Toistuva tragedia

Madin tragedian jakavat eteläisen ja läntisen Tasanko-Nepalin muut tulvauhrit. Vuonna 1993 tulvissa ja maanvyörymissä kuoli ainakin 1 200 ihmistä keskisessä Nepalissa. Niistä kärsi muilla tavoin 85 000 kotitaloutta. Vuonna 1995 kärsijöitä oli yli 125 000. Vuonna 2002 kuolonuhreja oli 441 ja kymmeniätuhansia joutui siirtymään kodeistaan. Viime vuonna tulvissa kuoli 257 ihmistä.

Tänä vuonna yli kuusi miljoonaa ihmistä on kärsinyt länsi- ja keskisten tasankoalueiden (Tarai) jäämisestä veden alle. Nepalin sisäministeriön lehdistötiedotteen (27.8.) mukaan tiedossa oli 159 hukkunutta, 28 kadonnutta ja 45 loukkaantunutta. 43 433 taloa on hajonnut kokonaan ja 158 197 osittain.

Omaisuuden lisäksi myös moni sato on tuhoutunut, mikä lisää hätää.

Pakkosiirrotkin toistuvat

Hallituksen toimet tulvauhrien auttamiseksi ovat olleet vähäisiä. Vielä kuukausi pahimman jälkeen uhrit valittavat, ettei valtiolta tule apua.

– Emme hallituksessa ole voineet tehdä tulvauhrien hyväksi niin paljon kuin meiltä odotetaan, Nepalin sisäministeri Janardan Sharma myöntää puhelinhaastattelussa.

– Teemme kuitenkin parhaamme ratkaistaksemme ongelmia.

Joenvarsikylien asukkaita uhkaavat myös tulvavesien mukana taloihin ja pihoihin huuhtoutuvat käärmeet. Tulvariskialueella sijaitsevan asumuksen keittiö- ja varastonurkkaus Madissa.

Ministeri asettaa sanansa varovasti ja puhuu ympäripyöreitä. Hän ei pysty sanomaan, millaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ratkaistakseen tulvauhrien ongelmat kestävällä tavalla.

Useat uhrit elävät yhä taivasalla ja nälissään. Saptarin alueen tulvauhri Phulkumari Yadav menetti talonsa.

– Minun ja perheeni oli pakko jättää kotimme ja paeta tulvaa. Haluan rakentaa talon, mutta ei ole maata, jolle rakentaa.

Hän ja muut uhrit ovat ymmällään: mitä he voivat tehdä ellei valtio tule avuksi?

Kodittomuuden lisäksi alueen asukkaista tuli tulvan myötä taas kerran myös maattomia. Tulva muutti maat jokiuomiksi.

Kotinsa menettäneet odottavat yhä tukea tilapäisiä asumuksia varten, puhumattakaan siitä, että heille olisi osoitettu uusia maatilkkuja pysyvän asumuksen rakentamista varten.

Elokuun puolivälissä Nepali Times -lehti julkaisi naistoimittaja Namrata Sharman reportaasin, jossa läntisen Bankan asukkaat valittavat, että hallitus on jakanut aivan liian pieniä telttoja 8–10-henkisten perheiden käyttöön. Telttoja pidetään myös liian kuumina asua.

Kotinsa menettäneet odottavat yhä tukea tilapäisiä asumuksia varten.

Jotkut Bankan asukkaat syyttävät tulvista Siktan keinokasteluhanketta, joka patosi vedet, mutta tulvat mursivat padon reunan.

Bankan naiset ovat ryhtyneet rakentamaan sateiden sulattamat talonsa uudelleen savesta ja bambukepeistä, koska apu viipyy ja eivätkä etäällä työskentelevät puolisotkaan pääse heidän avukseen.

Avustaminen tökkii

Tulvien ollessa pahimmillaan Nepalin hallitus rajoitti yllättäen kansalaisjärjestöjen ja yksilöiden avustustoimituksia. Jo matkalla olleita avustustarpeita kuljettavia auttajia käännytettiin pois.

Paikallisviranomaiset estivät ruoan- ja vaatejakelun uhreille ja takavarikoivat uhreille tarkoitetun avun. Viranomaiset perustelivat toimiaan sillä, ettei kuivaa ruokaa ja käytettyjä vaatteita voitu sallia avuksi.

Hallitus vetosi kansalaisiin ja järjestöihin kehottaen näitä lahjoituksiin Pääministerin Katastrofiavustusrahastolle. Rahastolle ei haluttu lahjoittaa, sillä tunnetusti siellä lojuu runsaasti käyttämättömiä avustusrahoja, jotka kerättiin vuoden 2015 keväällä sattuneiden tuhoisien maanjäristysten jälkeen.

Yksityiset ihmiset ja useat organisaatiot kampanjoivat eri tavoin keräten apua Nepalin 2017 tulvien uhreille, minkä hallitus tilapäisesti lopetti. Kuva Chitwanin alueelta.

– Rikoin hallituksen linjaa ja menin Sirahan tulva-alueelle löytääkseni tavoittamattomat uhrit, sosiaalityöntekijä Radha Paudel kertoo.

– Päätökselleni oli kaksi perustetta: halusin herättää toivoa eloonjääneiden keskuudessa ja rohkaista Kathmandun varainkeruujärjestöjä.

Neljä päivää myöhemmin korkein oikeus kehotti hallitusta kumoamaan päätöksensä avustusjakelun keskeytyksestä. Sitä ehtivät arvostella niin sosiaalityöntekijät, toimittajat kuin kotimaiset ja kansainväliset kansalaisjärjestötkin.

Syitä ja seurauksia

Nepalin Hydrologian ja meteorologian laitoksen selitys katastrofille kuuluu, että rankkasateet synnyttivät maanvyörymät ja tulvat, ja alatasankojen kylät joutuivat veden valtaan. Tulvien, ihmishenkien ja aineellisten menetysten jälkeen laitos kuvaa tapahtumia ”luonnonkatastrofiksi”.

Nevadan yliopiston tutkija, Tribhuvanin yliopiston geologian apulaisprofessori Deepak Chamlagain toteaa Facebook-haastattelussa, että ”kyseiset luonnonkatastrofit tapahtuvat ihmisen luontoon puuttumisen ja ihmistoiminnan luontoon levittäytymisen seurauksina”. Asutuksen leviäminen tulvatasangoille, metsänhakkuut, rinteiden hallitsemattomat kaivamiset ja kyvyttömyys ymmärtää veden poisjohtamisen tärkeyttä aiheuttavat katastrofeja ja suuria menetyksiä.

Himal Kahar Patrika -aikakauslehti julkaisi äskettäin toimittaja Santa Gahamagarin laajan raportin tulvista ja maanvyöryistä. Siinä korostetaan tulvariskinä Nepalin topografiaa, joka kanavoi rankkasateet kapeisiin laaksoihin:

”Rinteet ovat erittäin epävakaita. Siwalik-vuoret ovat erityisen herkkiä, koska ne koostuvat hiekasta ja kivistä ja niiden pintamaa on ohut. Kun sade vie kasvillisuuden, rankkasateet voivat hajottaa vuoret hyvin nopeasti. Tulvat pyyhkäisevät hienorakeiset maalajit alavirtaan Tarain tasankoaluetta kohden, pintamaa huuhtoutuu mukaan, joenpinnat nousevat ja joet joutuvat muuttamaan uomaansa. Hakkuut ja hiekan ja kivien hallitsematon louhinta tekevät rinteistä herkästi haavoittuvia.”

Siwalikin vuoristo kattaa 12,8 prosenttia Nepalin maa-alasta. Tämä 2 400 kilometriä pitkä, 1 500–2 400 metriä korkea vuoristo ulottuu Indusvirrasta Pakistanissa Brahmaputraan Intiassa. Nepalissa se kattaa 164 jokea, joista useimmat ovat kuivia suurimman osan vuodesta. Monsuunikaudella joet muuttuvat raivoisiksi virroiksi.

Yhdeksi elokuun katastrofin aiheuttajaksi on mainittu hakkuut Siwalikin valuma-alueen latvoilla. Vuoristo altistaa yli 10 miljoonaa nepalilaista tulvariskille tasankoalueilla. Kaupunkien rakentaminen on tukkinut jokien luonnolliset väylät. Näiden lisäksi tiedemiehet laskevat ilmastonmuutoksen yhdeksi monsuunituhojen aiheuttajista.

Pitkävaikutteiset lääkkeet

Nepalilaisten elokuussa kokemien kaltaiset tulvat ja maanvyöryt toistuvat todennäköisesti vastakin, koska luontoa kulutetaan monella tapaa: asutus leviää, metsiä hakataan, kiveä ja hiekkaa kaivetaan, ja globaali ympäristö muuttuu.

– Hallituksen tulisi ensin arvioida tulvien ja maanvyöryjen todelliset syyt ja sitten toteuttaa suunnitelmia vahinkojen vähentämiseksi, sanoo Kathmandun Tribhuvan yliopiston apulaisprofessori Subodh Dhakal.

Hänen mielestään tulvariskialueilla asuvat ihmiset tulisi asuttaa turvallisemmille seuduille.

– Ellemme voi siirtää kaikkia jokien läheisyydessä ja huteroilla vuorilla asuvia ihmisiä kerralla, voisimme aloittaa kaikkein vaarallisimmilta alueilta. Tämä edellyttää lujaa päättäväisyyttä, halua ja hyvää teknistä suunnitelmaa, Dhakal korostaa.

Joenvarsikylien asukkaita uhkaavat myös tulvavesien mukana taloihin ja pihoihin huuhtoutuvat käärmeet. Tulvariskialueella sijaitsevan asumuksen keittiö- ja varastonurkkaus Madissa.

– Infrastruktuurin kehittäminen pitää määritellä uudelleen, sanoo puolestaan ympäristöasiantuntija Madhukar Upadhya.

– Nepalin infrastruktuuria rakennetaan toisin kuin pitäisi. Esimerkiksi vesien luonnolliset valumaväylät on pidettävä avoimina infrastruktuuria rakennettaessa, hän lisää.

On vaikea uskoa, että hallitus kiirehtisi suunnitelmia katastrofien vaikutuksia estääkseen tai vähentääkseen. On vaikea uskoa myöskään, että hallitus ratkaisisi maattomien tulvauhrien ongelmat.

On julkinen salaisuus, ettei Nepalin hallitus näytä piittaavan vuoden 2014 tulvien uhreistakaan. He odottavat yhä uudelleenasutusta.

Suomesta lähes 200 000 euroa

Suomen Punainen Risti lähetti katastrofirahastostaan 100 000 euroa Nepalin tulvauhrien avustamiseen. Espoon ja Helsingin evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat toimittaneet Suomen Lähetysseuran kautta apua Nepalin tulvauhreille 50 000 euroa suoraan ja 20 000 Act Alliancen kansainvälisen vetoomuksen kautta, lähetysseuran katastrofityön koordinaattori Paula Pennanen-Rebeiro-Hargrave kertoo.

Act Alliancen nepalilaiset yhteistyökumppanit kävivät varta vasten tapaamassa pääministeriä, jotta saavat jakaa tukea suoraan ja ilman, että siitä vaaditaan myöhemmin selvityksiä.

YK:n mukaan yhteensä 40 miljoonaa ihmistä kärsii tulvista Nepalin, Intian ja Bangladeshin alueella.