Suomi on suurten bisnesmokien maa. Tuoreessa muistissa on Nokian romahdus maailman matkapuhelinjätistä kriisiyhtiöksi. Viime viikolla ensi-iltaan tulleen dokumentin mukaan tekemisen riemun yhtiössä rappeutti miljonäärijohtajien ahneus.
Monissa bisnesmokissa taustalla on ollut valtion omaisuuden myyminen pilkkahintaan. Yleisradio sai vuosituhannen alussa muutaman sata miljoonaa euroa myydessään Digita Oy:ksi yhtiöitetyn jakelutekniikkansa. Sen jälkeen vuokrina on maksettu moninkertainen summa ulkomaiselle veroparatiisiyhtiölle.
Tai sitten on ostettu miljardikaupalla jotain, mitä ei ole edes olemassa, ellei sellaiseksi lasketa Saksan ilmatilaa, kuten taannoisessa Sonera-kaupassa.
Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin salkku on vaikea kantaa. Tuntuu, että tehtävässä voi vain epäonnistua, koska lähes jokainen ministeri on vuorollaan kompuroinut jossain kaupassa.
Nyt on elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) vuoro. Hän sanoi viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla, ettei aio puuttua Fortumin Saksassa tekeillä olevaan kauppaan, jossa yhtiö on ostamassa hiilivoimavetoista Uniperia. Ei vaikka hallitus samaan aikaan pyrkii kohti hiilineutraalia taloutta.
Fortum sai kasoittain rahaa myydessään sähkönsiirtonsa nykyisin Carunana tunnetulle yhtiölle. Kaupan hyväksyivät edellisessä hallituksessa kaikki muut paitsi vasemmistoliitto.
Nyt on vaara, että rahasäkille tulee karu loppu, koska monet sijoittajat tuntevat yhteiskuntavastuuta ja boikotoivat hiiliteollisuutta. Uniper voi johtaa Fortuminkin mustalle listalle, jolloin sen arvo ja kyky tulouttaa osinkoja valtiolle romahtavat.
Tekeillä olevaan kauppaan liittyy muutakin arveluttavaa. Talouselämän mukaan Fortum on sitoutumassa Saksassa samanlaisiin ehtoihin kuin suomalaisyhtiöt Ranskassa: henkilöstövähennyksiä ei tehdä, vaikka yhtiö saisi kaupassa turhaa kapasiteettia. Saksa aikoo kieltää hiilivoiman, mutta Uniperin myötä Fortum ostaisi Saksasta suuren joukon hiilivoimaloita.
Kaikessa inhimillisessä toiminnassa on virheen mahdollisuus. Mutta kun hoidetaan veronmaksajien rahoja, on oltava tarkkana. Vähin mitä ministeriltä vaaditaan on veronmaksajien omaisuuden vahingoittamisen estäminen.
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi