Ruotsissa hyvinvointipalvelujen kilpailuttaminen ja julkisen sektorin uudistaminen saivat elinkeinoelämän vahvan lobbauksen jälkeen jalansijaa jo 1980-luvulla. Lainsäädäntö luotiin seuraavalla vuosikymmenellä sosiaalidemokraattien ja porvarihallituksen toimesta.
Mitä siitä seurasi ja mitä Suomen kannattaisi oppia Ruotsin kokemuksista? Siitä kirjoittaa Tukholman yliopiston professori Marta Szebehely Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous & yhteiskunta -lehdessä, joka ilmestyi tiistaina.
Kilpailun maalailtiin johtavan siihen, mistä Suomenkin sote-uudistuksessa nyt puhutaan: kustannussäästöjä ja parempaa laatua sekä työhyvinvointia. Tuhannet kukat saavat kukkia, lupaili 1990-luvun alun porvarihallitus.
Attendo ja Ambea hallitsevat
Haaveet siitä, että kilpailuttaminen saisi aatteelliset organisaatiot kukoistamaan, ovat jääneet toteutumatta, Szebehely kirjoittaa. Esimerkiksi vanhusten asumispalveluista puolta hallitsee kaksi yritystä, Attendo ja Ambea. Attendo on pörssiyhtiö, Ambean omistavat riskisijoittajat.
Alenevista kustannuksista ja paremmasta laadusta Ruotsissa ei ollut yhtään selvitystä vuoteen 2010 mennessä. Vuonna 2011 julkaistun ensimmäisen yhteenvedon toimittanut tutkimusjohtaja Laura Hartman totesi, ettei olemassa olevista tutkimuksista löydy mitään tieteellistä tukea toiveille siitä, että lisääntynyt kilpailu johtaisi hyvinvoinnin lisääntymiseen.
Erinomaisen kannattavaa bisnestä
Tällä vuosikymmenellä Ruotsissa on alettu puhua yritysten suurista voitoista ja veropaosta. Dagens Nyheter kirjoitti marraskuussa 2014, että viiden suurimman hyvinvointiyhtiön yhteinen liikevaihto oli 22,4 miljardia kruunua, mutta ne maksoivat siitä veroja vain 26 miljoonaa kruunua, yhden promillen.
”Yhä selvemmin on huomattu hyvinvointipalvelujen muodostuneen kansainvälisille sijoittajille erittäin houkuttelevaksi areenaksi – toimintaa ovat luonnehtineet hyvä ja vakaa rahoitus, heikko sääntely ja erinomainen kannattavuus. Kun oman pääoman tuotto oli koko palvelusektorilla 14 prosenttia, oli se hoito- ja hoivapalveluissa 37 prosenttia”, Szebehely kirjoittaa.
Viime vuonna julkaistussa selvityksessä esitetään samoja huolia, joita suomalaiset valinnanvapauskriitikot nyt meillä: valinnanvapausjärjestelmä lisää palvelujen käyttäjien eriarvoisuutta. Hoivan markkinoilla asiakkaina toimimaan kykenevät saavat lisää vaikutusvaltaa, heikommat ovat vaarassa tulla syrjityiksi.
Kustannuskehityksestä useimmat tutkimukset viittaavat siihen, ettei kilpailu ole johtanut niiden alenemiseen. Sen sijaan laatuerot voittoa tavoittelevien ja julkisten toimijoiden kesken ovat selvät. Vanhusten asumispalveluissa voittoa tavoittelevien yritysten omistamissa on vähemmän henkilökuntaa, matalampi koulutustaso ja tuntipalkkaisia työntekijöitä suhteellisesti enemmän.
Lisää kontrollia
Se mitä suomalaisessa keskustelussa on tultu ajatelleeksi vähemmän, on sääntelyn lisääntyminen ja kontrollin muuttuminen aiempaa yksityiskohtaisemmaksi. Henkilöstön toimintatilaa on rajoitettu.
”Sekä tutkijat että poliitikot ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että henkilöstön toimintavapauden tulisi kasvaa, jotta olisi mahdollista antaa joustavaa, yksilöllistä ja tilanteen mukaista hoivaa”, Szebehely kirjoittaa.
”On tärkeää valita sellaisia sääntelymuotoja, joiden avulla voidaan kontrolloida julkisten varojen käyttöä niin, ettei kavenneta henkilökunnan professionaalista toimintatilaa eikä myöskään johdateta toimijoita sääntöjen ritualistiseen noudattamiseen. Joustavuuden lisääminen perustuu henkilöstöä kohtaan tunnettuun luottamukseen – mutta luottamuksen ja voittomotiivin sovittaminen yhteen ei ole helppoa.”