Jussi Joentausta

Horisontti

Viime aikoina on keskusteltu eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvusta. Köyhyys, yksi eriarvoisuuden ilmentymä, ei ole kuitenkaan ollut vahvasti esillä keskustelussa. Miten köyhyys on viime vuosina kehittynyt Suomessa?

Suomessa köyhyys on pääosin suhteellista, millä tarkoitetaan huono-osaisuutta verrattuna muun väestön elintasoon. Suhteellinen köyhyys määritellään yleisesti köyhyysriski-käsitteen kautta (engl. at-risk-of-poverty). Köyhyysriski- tai pienituloisuusraja on 60 prosenttia kotitalouksien käytettävissä olevasta mediaanitulosta. Kotitalous on köyhä, mikäli sen nettotulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta. Suomessa köyhyysriskiraja oli vuonna 2015 yhden hengen taloudelle noin 1 185 euroa kuukaudessa.

Suomen tulisi vähentää köyhyydessä elävien määrää vähintään puolella vuoteen 2030 mennessä.

Suhteellinen köyhyys oli korkeimmillaan vuosina 2008 ja 2010, jolloin pienituloisia henkilöitä oli noin 728 000. Pienituloisuuden kasvu näyttää vuoden 2010 jälkeen pysähtyneen ja kääntyneen hienoiseen laskuun. Vuodesta 2012 pienituloisten määrä on ollut alle 700 000 ja vuonna 2015 pienituloisia oli yhteensä 634 000 henkilöä, eli 12,4 prosenttia väestöstä.

EU käyttää lisäksi useista osatekijöistä koostuvaa, köyhyys- ja syrjäytymisriskiä kuvaava AROPE-indikaattoria (engl. At risk of Poverty or Social Exclusion). Sen kautta seurataan EU:n Eurooppa 2020 -strategian tavoitetta vähentää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä elävien ihmisten määrää 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä. Köyhyys- ja syrjäytymisriski lasketaan kolmen tekijän kautta: pienituloisuus, vakava aineellinen puute ja kotitalouden vajaatyöllisyys.

Köyhyys- ja syrjäytymisriski oli korkeimmillaan vuosina 2011 ja 2014, jolloin se kosketti yli 927 000 ihmistä. Alimmillaan se oli puolestaan vuonna 2012, jolloin köyhyys- ja syrjäytymisriskissä oli yhteensä 854 000 henkilöä. Vuonna 2015 köyhyys- tai syrjäytymisriski kosketti Suomessa noin 896 000 henkilöä, eli 16,6:ta prosenttia väestöstä. Eurooppa 2020 -strategian mukaisesti Suomen tulisi tavoitella köyhyys- ja syrjäytymisriskissä elävien ihmisten määrän vähentämistä 150 000:lla (770 000 henkilöön) vuoteen 2020 mennessä.

ILMOITUS

Köyhyyden kuvaajiksi on lisäksi luotu tarve-, viite- tai minimibudjettiin perustuvia mittareita, jotka tavoittavat myös köyhyyden absoluuttista ulottuvuutta. Minimibudjetit ovat kotitalouksille laadittuja kulutus- tai hyödyke-koreja, jotka koostuvat välttämättömiksi katsotuista tavaroista ja palveluista.

Minimibudjettiköyhyysmittari kertoo kuinka suuri osa väestöstä elää kotitalouksissa, joiden tulot eivät riitä minimitoimeentuloon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laskelmien mukaan minimibudjettiköyhyysraja on asuinpaikasta riippuen yksin vuokralla asuvalla 1 077–1 234 euroa kuukaudessa.

Minimibudjettiköyhyyttä on seurattu vuodesta 2012, jolloin se oli hieman alle 10 prosenttia väestöstä. Vuosina 2012–2015 noin 440 000 henkilöä, eli kahdeksan prosenttia väestöstä eli alle minimibudjetin.

Köyhyyttä voidaan mitata myös ihmisten kokemusten kautta. THL kerää säännöllisesti Alueellista terveys- ja hyvinvointitutkimusta (ATH). Sen mukaan vuosien 2013–2016 aikana toimeentulo-ongelmat ja köyhyyskokemukset yleistyivät kaikissa ikäryhmissä. Niiden osuus, jotka ovat joutuneet tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahan puutteen vuoksi, kasvoi 20,5 prosentista 23,4 prosenttiin.

Edellä mainittujen tilastojen valossa köyhyyden kehityksessä ei ole viime vuosina tapahtunut suuria muutoksia. Tilastotieto tosin valmistuu vuoden–kahden viiveellä ja kertoo siten aina menneestä.

Juha Sipilän hallituksen toimenpiteiden (mm. sosiaaliturvan indeksileikkaukset ja asiakasmaksujen korotukset) johdosta köyhyys saattaa olla kääntynyt kasvuun. THL:n arvion mukaan pelkästään vuoden 2017 etuus- ja verotuslainsäädännön muutokset nostavat pienituloisuusastetta 0,4 prosenttiyksikköä.ATH-aineiston köyhyyskokemusten kasvu on huolestuttavaa.

Ilmassa on muitakin huonoja merkkejä: Tulottomien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2013 47 000 kotitalouteen, maksuhäiriöisten määrä on ennätyslukemissa (viime vuonna 373 000 henkilöä) ja vasemmistoliiton eduskunnan tietopalvelulla teettämän laskelman mukaan käytettävissä olevat tulot laskevat suhteessa eniten pienituloisimmalla tulodesiilillä vuosina 2015–2018.

Kun Jyrki Kataisen hallituksen vuoden 2011 ohjelman yksi painopistealue oli ”Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen”, Sipilän hallituksen ohjelmassa köyhyyttä ei mainita kuin kerran ulkopolitiikan osuudessa.

Uutta toivoa voi ehkä tuoda YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelma ja tavoitteet. Ensimmäinen 17 tavoitteesta kuuluu ”Ei köyhyyttä”, ja toimintaohjelman mukaan myös Suomen tulisi vähentää köyhyydessä elävien määrää vähintään puolella vuoteen 2030 mennessä.

Todellisten tulosten saavuttamiseksi tulisi eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi laatia kokonaisvaltainen strategia ja toimintaohjelma. Keinovalikoimassa tulisi olla muun muassa perusturvan parantaminen, pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen, kohtuuhintaisen asumisen lisääminen ja varhaiskasvatukseen sekä koulutukseen panostaminen.