Lehtikuva/Seppo Samuli

”Selkä seinää vasten työntekijöillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää viimeistä asettaan, LAKKOA. Tätäkö työnantajat ja hallitus todella haluavat?” kirjoittavat Palvelualojen ammattiliiton isoimpien kaupunkien ammattiosastot yhteisessä julkilausumassaan.

Osastot pohjaavat julkilausumansa arvioon, että työnantajapuoli haluaa lakkauttaa työehtosopimukset ja yleiset työehdot. Työntekijät ajetaan nurkkaan.

Julkilausumassa muistutetaan, että vastineeksi kilpailukykysopimukseen suostumisesta maan hallitus lupasi lisää työpaikkoja, ostovoiman kasvua ja yleisesti paremman Suomen. Osastojen mukaan kuitenkin eriarvoistuminen jatkoi kasvuaan, johtajien palkat nousivat, työttömiä kyykytetään ja jopa orjatyötä esiintyy.

Osastot muistuttavat, että hyvinvoinnin perusteita alettiin luoda vuosisata sitten työntekijöiden yhdistyttyä ammattiyhdistysliikkeeksi ajamaan oikeuksiaan ja tasa-arvoa.

”Emme voi hyväksyä, että 100-vuotiaassa Suomessa menemme hallituksen ja elinkeinoelämän toimesta hetkessä 100 vuotta taaksepäin”, kirjoittavat julkilausuman allekirjoittaneet PAM-Helsingin Kauppatyöntekijät ry, PAM palvelualan Pirkanmaan ammattiosasto Pamina 003 ry ja PAM Liikealan Turun seudun osasto ry 069.

Julkilausuma allekirjoitettiin syyskuun alussa.