Stefan Bremer

Tärkeintä on aiheen rajaus, sanoo 100-vuotisjuhlanäytelmän kirjoittanut Pirkko Saisio.

”Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlanäytelmä Kansallisteatterin suurella näyttämölle.” Sellaisen teatterin johtaja Mika Myllyaho tilasi Pirkko Saisiolta puolitoista vuotta sitten.

Saisio kuvailee tilausta kokovartalokipsiksi kirjailijalle.

– Koska kaikilla on joku käsitys siitä, mitä 100-vuotisjuhlanäytelmän pitäisi käsitellä.

Historian viitteet, joita olen näytelmään valinnut, ovat jotain muuta kuin iänikuista sotaa.

Kipsin Saisio paloitteli ryhtymällä työhön ja karistamalla mielestään ajatuksen juhlanäytelmästä.

– Oli vain keskityttävä siihen, mikä minua itseäni juuri nyt elämässä ja ajassa kiinnostaa, mihin kysymyksiin itse haluan löytää vastauksen ja välttää kaikkea sitä, mitä minulta odotetaan.

ILMOITUS

– Tärkeintä on aiheen rajaus. Vanhempana se on vähän helpompaa kuin nuorena. Esikoisteoksissa halutaan yleensä sanoa kaikki. Nyt on ehkä enemmän malttia rajata.

Saisio päätyi kirjoittamaan siitä, mihin Sakari Topelius lopetti satunsa Koivu ja tähti. Mitä tapahtui Topeliuksen sisarusparille Kristofferille ja Hagarille sen jälkeen, kun he löysivät takaisin kotimökilleen.

Kulttuurisen keskiluokan
elämänhallinnan harha

Pirkko Saisio puhuu elämänhallinnan harhasta.

– Se minua kiinnostava kysymys liittyi kulttuuriseen keskiluokkaan, siihen kuinka elämä tuntuu jotenkin varmalta, kun kaiken osaa määritellä. Itsekin viittaan puheessani usein tutkimuksiin. Oikeasti olen lukenut vain uutisen tutkimuksesta, en tutkimusta.

– Puolueesta välittämättä olen tässä yhteydessä miettinyt myös poliitikkoja. On hurjaa, että heidän pitää olla koko ajan varmoja mielipiteissään tietämättä silti, mihin asiat johtavat.

– Näytelmän toisella puoliajalla käsitellään sitä, mitä tapahtuu, kun ihminen, joka jollain tavalla on perustanut olemisensa varmaan tietoon, joutuu yhtäkkiä tilanteeseen, jossa on täysin epävarma ja jossa ei osaa lukea mitään koodeja.

– Sehän on tilanne, jossa esimerkiksi suuri osa turvapaikanhakijoista on. Kun ei tunne kieltä, ei kulttuuria, miten täällä eletään, mitä minulta odotetaan ja selviänkö hetkestä toiseen.

Ei talvisodan henkeä

– Mun kirjoittaminen on sellaista, että rakenteet ovat hyvin tietoisia, sisällöt alitajuisia. Historian viitteet, joita olen näytelmään valinnut ovat jotain muuta kuin iänikuista sotaa. Kyllä tämä 100-vuotisjuhlinta aika masentavasti talvisodan hengessä menee.

– Laura Jäntti on ohjauksessaan selvästi nostanut näytelmän myyttistä ainesta esille. Ja onhan meillä Suomessa ihan erityinen luontosuhde. Luonnossa on arvaamattomuutta, joka voi helposti häiritä hyvin urbaanin ympäristöön tottunutta ihmistä.

Koivu ja Tähti liikkuu kolmessa aikatasossa: ajassa ennen Suomen itsenäisyyttä, itsenäisyyden ajassa ja tulevassa, jossa itsenäisyys saattaa olla vaarassa.

– Akuuttia uhkaa ei näytä olevan eikä tämä ole mikään pelottelunäytelmä, Saisio kuitenkin sanoo.

– Ehkä kaikki ajat ovat näyttäneet siltä, mutta minusta tämä aika näyttää silti erityisen vaaralliselta. Ilmastonmuutos voi esimerkiksi olla sellainen asia, jonka vuoksi voimme joutua osaksi suurta kansainvälistä konfliktia.

Näyttelijälle haastavaa

Hagaria näyttelevän Tiina Weckströmin mielestä Topeliuksen sisarusten matka nostaa esiin kiinnostavia havaintoja.

– Minkälaisia ovat ne taakat ja perimät, joita kuljetamme mukanamme, halusimme tai ei. Myös käsitykset itsestämme ovat tarkastelun alla.

Cristoffer ja Hagar seikkailevat Suomen historian läpi ja myöskin tässä päivässä. Muun muassa tämän vuoksi Weckström kuvailee rooliaan haastavaksi.

Aikakaudet, asut ja puhetavat vaihtuvat näytelmässä tiuhaa tahtia. Näyttelemisen tyylilajit vaihtelevat niskavuorelaisesta sci-fiin.

– Ihan fyysisesti ja teknisestikin tämä on haastava työ, niin kuin tällaiset ison näyttämön produktiot usein ovat. Näyttämö pyörii melkein koko ajan, siellä on rautapalkkeja. Itse olen jo kerran jättänyt varpaani mökin alle ja pudonnut orkesterimonttuun, niin että minulta meni kylkiluu.

– Teos menee sadun ja mystisten asioiden puolelle myös. Saisio kirjoittaa kudelmia, jossa on oltava tarkkana, jotta näkee miten punaiset langat pitkin teosta kulkevat. Roolia lähtee kuitenkin rakentamaan hyvin konkreettisten asioiden kautta.

Suomen Kansallisteatteri. Pirkko Saisio: Koivu ja tähti. Ohjaus: Laura Jäntti. Rooleissa mm. Tiina Weckström, Jukka Puotila, Katariina Kaitue, Petri Manninen, Riku Nieminen, Karin Pacius.