ELOKUVA
Päähenkilö Jussi Ketolasta huokuu rehtiys. Siihen Tommi Korpela tuo omalla habituksellaan painavaa lisäarvoa: avainsanoja ovat vaatimattomuus ja hiljainen karismaattisuus. Ketolassa tavataan Amerikkaa myöten reissannut hyväntahtoinen kansanmies, joka uskoo sosialismin ja rauhan aatteisiin.
Maailmoja syleilevälle idealismille ei tuolloisessa maailmassa ollut tilaa. Ketolan painajaismaiseksi yltyvä kujanjuoksu tapahtuu maaperällä, jossa hänen aatemaailmansa omaavan henkilön pitäisi olla ystävien keskellä.
Tiukasta ajallisesta rajauksesta huolimatta tarina kaartaa notkeasti ajattomiin ulottuvuuksiin.
Ihanteiden ja todellisuuden kuilu
Tarinasta muotoutuu tunnevoimainen kuvaus kollektiivisen pettymyksen tragiikasta: Ikitiessä kerrottavissa Stalinin 1930-luvun lopun puhdistuksissa sanotaan teloitetun yli 1 200 amerikansuomalaista.
Antti Tuurin historiallisilta lähtökohdiltaan vankka romaani on tiivistetty käsikirjoituksessa linjakkaasti. Alun muilutus rajavyöhykkeelle taustoitetaan lyhyesti, päänäyttämönä on Petroskoin liepeillä sijaitseva kolhoosi ja sen paljolti amerikansuomalaiset sosialismin rakentajat.
Melodramaattiset ylilyönnit tai karrikoinnit henkilökuvauksen ja poliittis-ideologisten asetelmien suhteen loistavat poissaolollaan. Ikitie kulkee realismissaan vankoilla kiskoilla punaisena lankana tuttu teema ihanteiden ja todellisuuden kuilusta. Se osoittautuu poikkeuksellisen jyrkäksi.
Neuvosto-Karjala oli vielä 1930-luvun alussa toiveita täynnä. Tulijoiden tuomisina Petroskoin teattereissa ja tanssiravintoloissa raikui jopa ”Amerikan jatsi”.
Aihetta sivuaa Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä -ohjelmasarjan jakso Muukalaismusiikkia. Siinä Minna Lindgren käsittelee suomalaisten siirtolaisten vaiheita ensin Yhdysvalloissa ja myöhemmin Neuvosto-Karjalassa ja soittaa asianmukaista musiikkia. Mainio jakso on kuultavissa Areenassa 23.9. saakka.
Ikitiessä tuosta musapuolesta saadaan pari railakasta näytettä. Ylipäänsä Ikitie antaa vahvaa osviittaa siitä, miten siirtolaiset tavallaan väistämättä joutuivat silmätikuiksi kommunismin synkän jakson pyörteissä.
Energiaa ja intensiteettiä
Ikitie on erityisen onnistunut roolituksen ja näyttelijäsuoritusten osalta.
Tommi Korpela on pääosassa ja yhtä varmasti myös Hannu-Pekka Björkman armoitettu kohtausten kuningas. Björkman on saanut roolihahmoonsa salaisen poliisin pamppuna energiaa ja intensiteettiä, jossa lupsakkuus ja pelottavuus muodostavat tehokkaan yhdistelmän. Björkmanin käsittelyssä Kallonen on häijy koomikko virkamieheksi.
Naispääosassa tanskalaisesta Vallan linnake -sarjasta tuttu Sidse Babett Knudsen huokuu roolinsa mukaista vahvan naisellisen naisen hillittyä läsnäoloa.
Sampo Sarkola puhkuu intoa Amerikasta muiden tavoin suurin toivein tulleena sosialismin rakentajana, Ville Virtanen tavoittaa hyvin joviaalin laumansa johtajan tunnot ja varsinkin hetkinä, jolloin kaiken loppu näyttää todennäköiseltä.
Ronkaiseen voi luottaa
Ikitie kertoo tarinan, jota ympäröi tietty tarunhohtoisuus. Tässä mielessä AJ Annila on ollut oikea mies puikkoihin, kun muistellaan hänen kahta aiempaa ohjaustyötään. Ikitietä ja sen edeltäjiä Jadesoturia (2006) ja Saunaa (2008) yhdistää eri aikakausissa ja miljöissä varsin kiehtovasti hahmottuva myyttinen menneisyys.
Tiukasta ajallisesta rajauksesta huolimatta Ikitien tarina kaartaa notkeasti ajattomiin ulottuvuuksiin.
Rauno Ronkaiseen voi aina luottaa. Hänen täyteläisessä värikuvauksessaan on kunnon paletti, mitä tulee ihmiskohtaloihin, tematiikkaan ja koko näyttämön lävistävään emotionaaliseen lataukseen. Siinä on osansa niin poliittishistoriallisella draamalla, kollektiivisella tragedialla kuin selviytymistarinallakin.
Ikitie paneutuu menneisyyden vaietun tuskan elvyttämiseen, ja se ilmentyy myös katsojan eteen hahmottuvissa näkymissä.
Ikitie (Suomi 2017). Ohjaus: AJ Annila. Käsikirjoitus: Antti Tuuri, AJ Annila, Aku Louhimies. Perustuu Tuurin tosipohjaiseen romaaniin. Pääosissa: Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Hannu-Pekka Björkman, Irina Björklund. Ensi-ilta 15. syyskuuta.
Elokuvasta lisää Kansan Uutisten verkkolehdessä lauantaina.