Tampereen Työväen Teatteri/Kari Sunnari

Suljetun pienyhteisön perinteisten tapojen ja arvojen yhteentörmäys modernin yhteiskunnan vaatimusten kanssa. Koskettava musiikki ja loistokkaat tanssiesitykset. Ne takaavat musikaalin kestosuosion. Nyt se nähdään jälleen Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä.

Pienessä Anatevkan ukrainalaiskylässä kyläläiset elävät 1900-luvun alkuvuosina perinteisten juutalaiskulttuurin tapojen ja uskomusten mukaisesti. He puhaltavat yhteen hiileen ja purkavat säännöllisin väliajoin ylimääräiset paineet riitelemällä kipakasti elämän vähäpätöisistä sivuseikoista. Mutta talkoohenkeä ja naapuriapua riittää. Lähimmäistä ei jätetä pulaan, vaan arjen sujumisen kannalta merkittävissä asioissa vedetään yhtä köyttä.

Talkoohengen ja naapuriavun lisäksi yhteisö sulkee ulkopuolelleen oppositiohenkiset vastarannankiisket, jotka yrittävät lietsoa vääränlaista maailmankuvaa. Erilaisuuden pelko yhdessä muukalaispelon kanssa luo omat jännitteensä, kuten tämän päivän Euroopassakin.

Tätä kaikkea katsellaan köyhän maitokuski Tevjen (Ola Tuominen) perspektiivistä, joka tiivistyy musikaalin tunnetuimpaan kappaleeseen Rikas mies jos oisin. Ola Tuominen tulkitsee laulun niin riipaisevasti, että Tevjelle soisi enemmänkin kuin kuusi oikein lotossa.

Juutalaisia syytettiin keisarin murhasta

Kaiken yllä juutalaisyhteisössä leijuu synkkänä ja uhkaavana pogromin varjo.

Venäjällä juutalaisten kotien, liiketilojen ja synagogien ryöstelyä ja tuhoamista on kutsuttu 1800-luvun alusta lähtien pogromiksi (venäjäksi ´tuhota’). Termi vakiintui käyttöön Venäjän eteläosissa vuosina 1881–1884 järjestettyjen laajamittaisten juutalaisvastaisten mellakoiden yhteydessä, joissa juutalaisia syytettiin keisari Aleksanteri II:n murhasta.

ILMOITUS

Viulunsoittaja katolla -musikaalin kuvaamat vuodet 1917–1921 olivat venäjänjuutalaisille pahinta vainon aikaa. Tuolloin maassa tapettiin ja raiskattiin jopa lapsia.

Maitokuski Tevjelle aiheuttavat harmaita hiuksia hänen tyttäriensä naimapuuhat, jotka eivät käy yksi yhteen hänen omien suunnitelmiensa kanssa. Vävypojiksi on tyrkyllä niin bolsevikki, köyhä räätäli kuin tsaarin armeijan upseerikin.

Surrealismia näyttämöllä

Teemu Loikaksen puusta rakennettu perinteikäs lavastus toimii ja muuntuu hyvin. Sami Rautanevan valosuunnittelu on kaunis, milloin uhkaa, milloin myötätuntoa ja seesteisyyttä hehkuen.

Juutalaisten perinnepukeutumista kunnioittava puvustus kipoineen, huiveineen ja mekkoineen on puvustaja Marjaana Mutasen varmalla tyylitajulla suunnittelema. Hän on päässyt myös irrottelemaan suunnittelemalla upeat fantasia-asut esityksen unijaksoon. Tevjen uni vanhimman tyttärensä naimakaupoista on hieno näyttämötoteutus. Harvoin teatterin näyttämöllä näkee unen surrealistista kuvausta niin uskottavasti kuin tässä esityksessä TTT:n suurella näyttämöllä.

Joonas Mikkilän ja Eeva Kontun sovitukset Jerry Bockin kuuluisasta musiikista luottavat alkuperäisen musiikin ”voimaan, virtaan ja lyyrisyyteen”, kuten Kontu toteaa käsiohjelmantekstissään. Broadwaylta on siirrytty enemmänkin juutalaisen kulttuurin ja musiikin juurille. Pieni, mutta taitava klezmer-musiikkiryhmä soittaa hyvin ja antaen tilaa solisteille.

Suurta karnevalistista, juhlaa tarjoavat koreografi Petri Kauppisen taiten loihtimat tanssiosuudet, jotka rytmittävät esitystä onnistuneesti. Vaikuttaakin sitä, että tanssien Antavekan kylässä ratkaistaan kiperämmätkin pulmat ja heittäydytään niin suruun kuin iloonkin.

Hyvää, varmaa näyttelemistä

Musikaalin hienoimman roolityön tekee Ola Tuominen sydäntä särkevän sympaattisena maitomies Tevjenä. Tuominen ei näyttele, vaan on tuo jumalansa kanssa monologeja käyvä, kauniita tyttäriään rakastava hieman yksikertainen, mutta ah! niin rakastettava perheenisä. Ja hyvänen aika, miten hyvä laulajakin Tuominen on. Tevjen rooli on mittatilaustyö hänelle. Kun Tuominen haaveilee esityksen alkumetreillä, miten elämä rullaisi laulaen ”rikas mies jos oisin”, olen jo myyty.

Petra Karjalainen Tevjen Golde-vaimona tekee petrakarjalaismaisen roolin, niin kuin aina. Varman, mutta yllätyksettömän.

Perheen rakkaudenkaipuiset, suloiset tyttäret Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen ovat helisemässä rakastuessaan ”vääriin miehiin”. Tevje-isän taivuttelu epätoivottuihin liittoihin on esityksen hauskaa ydintä. Ja niin vain tyttäret kietovat ankaran, mutta loputa hyväntahtoisen, humaanin isänsä pikkurilliensä ympärille.

He kaikki laulavat hyvin. Esityksen suurella ennakkosuosikilla Maria Lundilla Hodelina oli näkemässäni esityksessä hienoisia vaikeuksia äänensä ylärekisterin kanssa, mutta lopulta hän selvisi kunnialla roolistaan.

Ihana, tavattoman musikaalinen ja tunteikas laulaja on lavakarismallaankin hurmaava, kaunisääninen Petra Ahola Tzeitelinä.

Uusia, radikaalia näkemyksiä kylän konservatiiviseen arkeen tuuttaava Antti Lang radikaalina ylioppilaana on löytö. Hän on melkoinen vempula, taitava kuin mikä niin näyttelijänä, tanssijana kuin laulajakin.

Kylän juoruämmä, ja naimakauppojen puhemiehenä toimiva Minna Hokkanen Jentenä on hauska hamo. Se, joka aina tarvitaan perinnenäytelmissä ja musikaaleissakin juonta kuljettamaan ja hauskuttamaan.

Perinteitä kunnioittavan, jäyhän Fedkan roolissa Jari Ahola tekee varmaa työtä, ja kuin salaa muuntuu ajoittain koomiseksikin hahmoksi.

Varma kassamagneetti

Ja sitten se viulunsoittaja katolla. Katolla ja parvekkeilla koikkelehtiva Anna Pukkila on soittavinaan viulua, mutta esittääkin soittamista tanssien. Hän kommentoi kylän tapahtumia niitä myös ennustaen. Ratkaisu on omaperäinen, mutta ei ehkä toimivin.

Viulunsoittaja katolla on niin puhki esitetty ja tulkittu musikaali, että hieman ihmetytti, miksi Tampereen Työväen Teatteri valitsi sen ohjelmistoonsa.

Tämmöiset varmat kassamagneetit tietenkin ovat mieluisia teattereiden talousjohdolle. Niin kuin professori Yrjö Juhani Renvall hieman provokatiivisesti aikoinaan totesi, teattereiden ohjelmistot päätetään talojen taloushallinnossa, eikä taiteellisen johdon taholta.

Mutta Miika Murasen näkemyksellisesti ohjaama, riemastuttava suosikkimusikaali puolustaa kirkkaasti paikkansa tässä ja nyt. Se iskee aikamme kipupisteisiin koskettavasti ja viihdyttävästi. Musikaalin sanoma, uskonnon ja toiseuden vuoksi vainotuksi tuleminen, on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Ennen kaikkea esityksessä on kyse arvoista, tavoista, uskomuksista ja tottumuksista, ja niiden oikeutuksesta ajan ankarassa todellisuudessa.

Kun musikaali sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1964 ja Helsingin Kaupunginteatterissa 1966, oli kuusikymmenlukulainen optimismi juuri puhkeamassa hippimäiseen kukkaansa.

Nyt, runsas 50 vuotta myöhemmin musikaalin aihepiiri on palannut lähtökohtiinsa. Viulunsoittaja katolla päättyy riipaisevasti Anatevkan kylän tuhoon ja kyläläisten päätymiseen piikkilanka-aitojen taakse pakolaisleiriin. Se saa katsojat mietteliäiksi ja legitimoi viimeistään sen, miksi musikaalia kannattaa esittää juuri tässä ja nyt.

Viulunsoittaja katolla. Tampereen Työväen Teatteri. Käsikirjoitus: Joseph Stein. Musiikki: Jerry Bock. Laulujen sanat: Sheldon Harnick. Suomennos: Esko Elstelä. Perustuu Sholom Alecheimin kertomuksiin. Ohjaus: Miika Muranen. Koreografia: Petri Kauppinen. Musiikillinen asiantuntija: Eeva Kontu. Kapellimestari: Joonas Mikkilä. Lavastus: Teemu Loikas. Puvut: Marjaana Mutanen. Valosuunnittelu: Sami Rautaneva. Äänisuunnittelu; Kalle Nytorp.