Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Suomen Kuvalehti laski, että vihreät, kokoomus, vasemmistoliitto ja RKP voisivat vaalien jälkeen muodostaa enemmistöhallituksen.

Suomen Kuvalehti spekuloi uusimmassa numerossaan vuoden 2019 vaalien jälkeisellä hallituspohjalla. Pontta antavat uusimmat mielipidemittaukset, joissa vihreät on noussut toiseksi suurimmaksi puolueeksi, mikä ravistelee asetelmia perusteellisesti.

Lehden mukaan vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto on hyvissä väleissä kokoomuksen kanssa, mutta vierastaa ”tunkkaisina siltarumpupuolueina” pitämiään keskustaa ja SDP:tä.

Aallon suosikkihallituksessa olisivat vihreiden lisäksi kokoomus, vasemmistoliitto ja RKP. Suomen Kuvalehti on muuttanut Ylen toiseksi uusimman mielipidemittauksen prosentit eduskuntapaikoiksi. Nämä neljä puoluetta saisivat sen mukaan yhteensä 107 edustajaa.

Ylen uusimassa tällä viikolla julkaistussa mittauksessa vasemmistoliiton ja vihreiden kannatus oli vielä hieman korkeammalla.

”Keskityn vihreiden omaan linjaan”

Kyse on kuitenkin pelkästä spekuloinnista. Vihreiden Aallolta ei ole juttuun kysytty mitään. Facebookissa hän kommentoi asiaa pitämällä hallituspohjaa koskevia spekulointeja ”todella ennenaikaisina”.

ILMOITUS

”Vihreät on valmiit keskustelemaan asiakysymyksistä ja yhteistyöstä kaikkien puolueiden kanssa. Ainoa puolue, jonka kanssa en ole valmis menemään hallitukseen, on Halla-ahon perussuomalaiset”, Aalto rajaa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kysyi jo Twitterissä, että mikä muuttuu, jos kokoomuksen koulutusleikkauksia vastustavien vihreiden tavoitteena on hallitus kokoomuksen kanssa. Aalto vastasi, että ”jokainen tablaa tyylillään. Itse keskityn vihreiden omaan linjaan”.

Facebookissa Aalto sanoo olevansa ”valmis keskustelemaan avoimesti, minkä puolueiden kanssa voidaan satsata koulutukseen ja osaamiseen, vähentää tuloeroja ja köyhyyttä, puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia, tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja suojella mittaamattoman arvokasta luontoa sekä uudistaa yhteiskuntaa vastaamaan aikaansa”.