Helsingissä järjestetään lauantaina 26.8. CETA:n hylkäämistä vaativa mielenosoitus.

EU:n ja Kanadan laaja-alainen talous- ja kauppasopimus CETA on tulossa hyväksyttäväksi Suomen eduskuntaan syksyllä. Hallituksen esitys CETA:n hyväksymisestä jätetään eduskunnalle lähipäivinä.

CETA:n kiistanalaisimpia kohtia on siihen sisältyvä investointisuojamekanismi ICS. CETA hyväksyttiin Euroopan parlamentissa helmikuussa 2017, minkä jälkeen sopimuksen väliaikainen soveltaminen on mahdollista aloittaa niiltä osin kuin sen katsotaan kuuluvan yksiselitteisesti EU:n toimivallan piiriin.

Sopimuksen sinetöimisestä puuttuu kuitenkin vielä hyväksyntä kansallisissa päätöksentekoelimissä.

– CETA uhkaa vakavasti demokratiaa ja poliittista liikkumatilaa. Sopimukseen sisältyvän sijoittajansuojan vuoksi ihmisten tai ympäristön hyväksi tehdystä politiikasta voi koitua yhteiskunnalle jopa miljardien eurojen korvausvaateet, muistuttaa TTIP-verkoston Marissa Varmavuori.

Vie satoja tuhansia työpaikkoja

CETA:n on arvioitu vievän EU-alueelta satoja tuhansia työpaikkoja, laskevan palkkoja ja merkitsevän tulonsiirtoa työntekijöiltä omistajille.

ILMOITUS

Ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet CETA:n uhkaavan luonnonvaroja ja tekevän tyhjiksi Pariisissa sovitut tavoitteet ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Tämä ei ole se suunta, jonka seuraavalle sadalle vuodelle haluamme, sanoo mielenosoituksen järjestävä kansalaisverkosto.

Verkosto korostaa, että CETA:an liittyy pitkälti samoja ongelmia kuin TTIP-sopimukseen. CETA:a voidaan verkoston mukaan kutsua myös TTIP:n takaportiksi, koska se päästää myös yhdysvaltalaisyritykset sopimuksen investointisuojan piiriin tytäryhtiöidensä kautta.

Samankaltaisia sopimuksia on yritetty solmia ennenkin, mutta kansalaisyhteiskunnan painostuksesta ne on hylätty. Näitä ovat globaali investointisopimus MAI vuonna 1998 ja immateriaalioikeuksia koskeva ACTA vuonna 2012.

450 kansalaisjärjestöä vastustaa sopimusta

Kansalaisyhteiskunnan toimijat Euroopasta ja Kanadasta ovat esittäneet CETA:an sen valmisteluprosessin kuluessa rakentavia ja konkreettisia parannusehdotuksia. Koska ne on lopullisessa sopimuksessa joko vesitetty tai täysin sivuutettu, kansalaistoimijat vaativat nyt sopimuksen hylkäämistä.

Yhteensä 450 eurooppalaista ja kanadalaista järjestöä on julkaissut yhteisen kannanoton sopimusta vastaan. Allekirjoittaneiden joukossa ovat muun muassa European Federation of Public Service Unions, Kanadan National Union of Public and General Employees, UNI Europa, Canadian National Farmers Union, European Digital Rights (EDRi), Center for International Environmental Law, European Environmental Bureau, Friends of the Earth Europe ja Greenpeace Europe.

Kaadetaan CETA – yhdessä! -mielenosoitus 26.elokuuta klo 14 Helsingin Kansalaistorilla