Maaliskuussa 2007 tuli voimaan hankintalaki, johon sisältyvät kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnan tai kuntayhtymän tulee kilpailuttaa palvelut, joita se ei tuota itse. Hankintalaki on aiheuttanut sen, että kansainvälisten pääomasijoittajien omistamat isot toimijat ostavat pieniä ja paikallisia yrityksiä. Tähän päivään mennessä yrityskauppoja on tehty yli 400 kappaletta. Vammaispalvelujen kannalta se tarkoittaa sitä, että kilpailutuksissa annetaan arvoa lähinnä halvalle hinnalle ei palvelun tasolle.
Parhaillaan käynnissä olevalla Ei myytävänä! -kansalaisaloitteella vastustetaan vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamista.
Hankintalaki dominoi
Kilpailutuksissa mennään hankintalaki edellä.
– Kilpailutuksia tehdessä on olemassa kolme lakia, joita tulisi noudattaa. Julkisia hankintoja säätelevä hankintalaki, sosiaalihuoltolaki ja vammaispalvelulaki sekä viime kesänä voimaan tullut YK:n vammaisia ihmisiä koskeva yleissopimus, sanoo Markku Virkamäki Kehitysvammaisten palvelusäätiöstä.
Ainoa laki, mitä kaupungit pääsääntöisesti noudattavat on kuitenkin hankintalaki.
– Olisi aika miettiä onko painopiste vapaassa yrittäjyydessä vai niissä ihmisissä, joilla on elämän mittainen avun ja tuen tarve?
– Euroopassa hämmästellään, miten Suomi sallii tämän tapahtuvan? Miksi vammaisten ihmisten intressit eivät ole johtamassa asiaa vaan elinkeinopoliittinen näkökulma, Virkamäki kertoo.
Ei myytävänä! -kansalaisaloitetta kannattavat tahot eivät vastusta kaikkea kilpailutusta. Hintojen kilpailutuksen sijaan he peräänkuuluttavat palveluiden laadun kilpailutusta. Kampanjan perusviesti on, että kansallinen hankintalaki ei sovellu sellaisten vammaispalvelujen hankintaan, joissa on kysymys vammaisen henkilön jokapäiväisistä palveluista, välttämättömästä avusta ja tuesta.
Kantelu Kainuusta
Kesäkuussa tehtiin kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle Kainuun sote-kuntayhtymän suorittamasta kehitysvammaisten asumisyksikön kilpailutuksesta. Kantelun pohjana on se, että kilpailutusprosessissa ja palvelun järjestämisessä asumisyksikön asiakkaat ja heidän läheisensä olivat täysin osattomia.
– Tuomme erityisesti esille sen, että asukkailta ja heidän läheisiltään puuttuivat oikeussuojakeinot omaan palveluunsa liittyen, kun kilpailutus järjestettiin julkisena hankintaprosessina. Lainsäädännön mukaan tulee olla mahdollisuus tehdä valitus ja käyttää oikeussuojakeinoja silloin, kun on kyse sosiaalihuollon palveluista. Julkinen hankintaprosessi eväsi käytännössä mahdollisuudet hakea oikeutta, toteaa Risto Burman Kehitysvammaisten tukiliitosta.
– Omaiset ottivat yhteyttä kuntayhtymään ja kun siltä ei saatu riittävää vastausta eikä heitä ei kuunneltu, niin tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, josta se siirrettiin markkinaoikeuteen. Lopulta valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jokaisesta näistä vastattiin, että asiaa ei käsitellä, koska valittajat eivät ole heidän mukaansa asianomaisia.
– Näiden valitusten ja käsittelyjen kautta syntyi todisteita siitä, että vaikka sosiaalihuoltolaki ja moni muu laki vaatii asiakkaalle oikeutta valittaa, ei näitä valituksia kuitenkaan käsitellä.
Kaikki kilpailutetaan
Oulussa nuorten asumisyksikkö hävisi kilpailutuksen toiselle palveluntarjoajalle, minkä jälkeen se myytiin eteenpäin isommalle kansainväliselle yritykselle.
– Kilpailutus ei koske pelkästään asumista, siellä kilpailutettiin myös vaipat. Uusi palveluntarjoaja oli sitä mieltä, että kaksi vaippaa vuorokaudessa riittää. Uhkasin viedä asian julkisuuteen, jonka jälkeen he perääntyivät ja tyttäreni saa edelleen kuusi vaippaa vuorokaudessa, mutta ei enää sitä samaa käytössä hyväksi havaittua vaippaa, kertoo Pia Matihaldi.
YK:n vammaissopimuksessa sanotaan, että kaikissa vammaisia koskevissa asioissa, lainsäädännön valmistelussa ja päätöksenteossa tulee osallistaa vammaiset henkilöt mukaan ja neuvotella heidän kanssaan. Kilpailutuksissa kuitenkin mennään hankintalaki edellä. Vammaisjärjestöt huomauttavat, että massamuotoisilla menettelyillä ei pystytä vastaamaan yksilömuotoisiin tarpeisiin.