Pirita Tiusanen, Marjo Niemi ja Jarkko Tiusanen muodostavat kokeellisen proosayhtyeen Ihmissyöjän ystävät. Heillä kaikilla on pitkä ja vaihteleva bändihistoria. Toisiinsa kolmikko on tutustunut keikoilla.
– Minun bändi oli lämppäämässä Jarkon ja Piritan bändiä Helatorstai-klubilla varmaan vuonna 2010, Niemi kertoo.
Ihmissyöjän ystävät syntyi vuonna 2013
”Me ollaan vähän semmoisia hulluja kemistejä.”
– Ensimmäinen keikka oli Runokuun Kokeellisen kirjallisuuden illassa. Käsittelyssä olleen kirjan nimi oli Ihmissyöjän ystävyys ja kun keikkojakin piti olla vain yksi, niin napattiin nimi bändille siitä. Tekeminen oli niin kivaa, että me on jatkettu tätä, Pirita Tiusanen sanoo.
Keikkoja Ihmissyöjän ystävät tekevät kerran tai kaksi vuodessa.
Uutta musiikkia
– Me halutaan tehdä joka vuosi uusi materiaali, ja tämä on sen verran marginaalista matskua, että ei tällä ihan rokkiklubeille lähdetä. Meidän keikoilla on aina ollut joku kirjallisuus- tai taideyhteys. Runokuu-kirjallisuusfestareilla me ollaan pääasiallisesti keikkailtu, kuten tänäkin vuonna, Niemi toteaa.
– Viime vuonna tehtiin kaksi keikkaa, molemmille eri setti. Se oli vähän tiukkaa, kun keikat oli lähellä toisiaan. Mehän sävelletään kaikki nollasta keikoille, Pirita kertoo.
Tämän vuoden kaksi keikkaansa Ihmissyöjän ystävät aikoo tehdä keikkansa samalla materiaalilla.
– Sävellystyö aloitettiin huhtikuussa, keikka on nyt elokuussa. Eihän me toki mitään kiirettä pidetä. Tämän pystyisi tekemään lyhyemmässäkin ajassa. Viimeksi tehtiin kuukaudessa se kakkoskeikka, se oli vähän tiukka. Sen huomasi siitäkin, että allekirjoittanut oli lavalla muutaman kerran silleen, että mitähän täällä piti soittaa. Hyvin se meni, mutta vähän enemmän improvisoiden kuin normaalisti, hän nauraa.
Leikkimällä sävelletty
Ihmissyöjän ystävien työmetodi on selkeä. Ensin Marjo Niemi valitsee proosan ja sitten Pirita ja Jarkko Tiusanen aloittavat säveltämisen.
– Tämä on hirveän sopiva tapa tehdä musiikkia. Tietysti tekisi hyvää treenata ympäri vuoden, mutta tämä on kamalan inspiroivaa. Pirita ja Jarkko tekevät pohjat, ja sitten alan kehittelemään siihen itsekseni laulumelodioita. Kun jotain alkaa olla kasassa, aletaan treenata kolmestaan, Niemi kertoo.
– Tehdään materiaali, treenataan se kuntoon ja äänitetään keikka. Esiintyminen on huipentuma koko projektille, ja siellä on energia kohdillaan. Meillä ei ole studiolevyjä lainkaan, vaan kaikki ovat liveäänityksiä, Jarkko Tiusanen valottaa.
Jarkko kuvailee musiikin tekemistä metamorfoosiksi.
– Ei me haluta kauheasti pysähtyä paikoilleen. Meidän musiikillinen anti on vähän kuin aristokraatit eetteribileissä, hän kuvailee.
– Tämä on kiva leikki. Yhden keikan tyyli oli semmoinen, että soitin laukkaheviä saksofonilla ja jokainen biisi oli eri musiikkityyliä. Nyt on otettu pohjiin vaikutteita rap-musiikista. Me voidaan tehdä pohjat millä tahansa ajatuksella, mutta kun Marjo tulee siihen mukaan, niin se ajatus katkeaa ihan täysin. Mikä on mun mielestä ihan täydellistä, Pirita huomauttaa.
– Me ei kerrota hänelle yhtään, mitä ollaan haettu, annetaan vaan tyhjää pohjaa, jonka päälle Marjo sitten rakentaa jotain aivan muuta, Jarkko vielä lisää.
Aiheena häpeä
Marjo Niemen pian ilmestyvä kirja Kaikkien menetysten äiti toimii tämänvuotisten keikkojen pohjana.
– Se on semmoinen syksyn piristysruiske, Niemi nauraa.
Kirja kertoo häpeästä.
– Tutkin häpeää vuosia sitten ja innostuin siitä, että sehän syntyy jo ennen muistia. Häpeä syntyy huonossa vuorovaikutussuhteessa vanhempaan. Teokseni on sellaista psykoanalyyttistä puhekielellä kirjoitettua tekstiä ihmisestä, joka joutuu mustalle näyttämölle seuranaan ainoastaan äitinsä ruumis. Kirjassa on paljon huumoria, mutta se on erittäin synkkää. Sieltä kun irrottaa pätkiä, niin se huumori ei vielä todellakaan tule esille. Siksi toivoin, etteivät musiikkipohjat olisi mitään ihan goottikamaa, vaan mieluummin popin suuntaan, Niemi sanoo.
– Luin Marjon tekstejä metromatkoilla ja pääsin fiiliksiin oman isän kuoleman kautta. Yritettiin projisoida musiikkiin niitä tunteita, joita liittyy oman vanhemman kuolemaan. Musiikki heittelee sellaisesta ihan liplatuksesta tosi doom-mättöön, Pirita Tiusanen kuvailee.
Tekstin musiikiksi taivuttamista Niemi ei mieti proosaa kirjoittaessaan.
– Huomaan kyllä laulaessani, että mitä proosallisempi teksti, sitä vaikeampi sitä on laulaa. Mutta tykkään, kun suussa on tarpeeksi sanoja, pitkien, ei niin runollisten lauseiden käsittely laulaessa antaa tarpeeksi purtavaa, hän sanoo.
Maalaavaa musiikkia
Ihmissyöjän ystävät tarjoavat yleisölle erilaisia mielenmaisemia ja tiloja.
– Me tutkitaan leikkimällä miten musiikki ja proosa kohtaavat toisensa, Pirita Tiusanen sanoo.
Musiikilla pyritään maalaamaan tekstille väriä ja taustaa.
– Teksti ikään kuin uppoaa sinne kontekstiin, maisemaan, maalaukseen, valaisee Jarkko Tiusanen.
– Vähän jopa johdatellaan kuulijoiden ajatuksia. Välillä käytetään iloisessa tekstissä synkkää pohjaa tai toisin päin, se kontrasti itsessään asettaa tekstin hyvin kyseenalaiseen kontekstiin. Jos positiiviseen tekstiin tekee todella häiriintyneen musiikin, niin se saa miettimään mitä ilon taustalla on, onko tämä täyttä satiiria, hän jatkaa.
– Me ollaan vähän semmoisia hulluja kemistejä, meitä kiinnostaa yhdistellä erilaisia ainesosia ja katsoa mitä tapahtuu, Niemi lisää.
Erilaisia fiiliksiä
– Keikoilla me ollaan Jarkon kanssa enemmän statisteja. Meillä on paljon looppeja, joka tarkoittaa sitä, että yleisö voi keskittyä Marjoon, eikä me heiluta hullun lailla siellä, Pirita huomauttaa.
Seuraavan kerran Ihmissyöjän ystävät esiintyy 23. elokuuta Runokuun klubilla Lavaklubilla. Yhtye lupaa, että keikalla saa tuntea.
– Itseäni kiehtoo tässä keikassa se, että voi halutessaan kokea erilaisia fiiliksiä, jotka ehkä liittyy isoihinkin elämänmuutoksiin. Keikalle voi tulla vaikka vaan terapoimaan itseään puoleksi tunniksi fiilisten pohjalta, Pirita vinkkaa.
– Keikka sopii kaikille, jotka haluavat kokea vahvoja tunteita ja maisemia. Lavaklubilla on kivat sohvat ja tuolit, joille uponneena on kiva kuunnella tämmöistä, Marjo Niemi vielä lupaa.
Kaikki yhtyeen viisi levyä ovat verkossa.