Taiteenlajien kriiseistä on tapana puhua säännöllisesti. Runous ei ole tästä poikkeus. Perinteisten kustantajien panos runoutemme uudistamiselle on varsin vaatimaton. Pienet kustantamot ovat jo pitkään olleet tae runouden elinvoimaisuudelle.
Runous on kuitenkin alkanut elää renessanssiaan kustannusalan suhdanteista huolimatta. Elävänä lavalla esitettävän runon nousukausi viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole ollut vastaus korkeakulttuuriseksi mielletyn instituution ongelmiin vaan pikemminkin runouden palauttamista alkulähteilleen.
– Se vain odotti tulemistaan. Sitä, että joku tekee sen, toteaa merkittävimmän lavarunousorganisaatiomme, vuonna 2008 perustetun Helsinki Poetry Connectionin (HPC) edellinen puheenjohtaja Aura Nurmi.
”Olen ollut kateellinen nuoremmille esiintyjille, joiden kiihkeät ja nopea-tempoiset esitykset saavat haukkomaan henkeä.”
– Ainahan runoja on esitetty, lisää HPC:n perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja Harri Hertell, joka on tänä vuonna julkaissut mittavan kirjankin aiheesta. Lavaruno-opas (Savukeidas 2017) sisältää kaiken, mitä maallikon aiheesta pitää tietää.
Kommentillaan Hertell viittaa suullisen runouden merkitykseen eri kulttuureissa. Mieleeni tulee arabialaisen runouden ylimuistoinen tausta, eskimoiden perinteinen kilparunoilu ja Väinämöinen laulamassa Joukahaista suohon.
Kaikki tämä on herännyt henkiin Hertellin viime aikoina Helsingin Kalliossa vetämissä runoskaboissa. Ravintola Tenhon Poetry Slam kerää kuukausittain lavalle viisitoista urhoollista ottamaan mittaa toisistaan omilla runoillaan. Yleisön joukosta valittu tuomaristo ratkaisee alkukarsinnan ja välierän jälkeen voittajan.
Slamin lisäksi HPC vastaa muistakin säännöllisistä runotilaisuuksista, joissa on kohta kymmenen vuotta sekoitettu räppiä, spoken wordia, musiikkia ja avomikkiä (open mic) – kalliolaisessa Café Mascotissa ja töölöläisessä Vastarannan Kiiskessä. Halukkaat ovat voineet mennä lavalle esittämään omaa tuotantoaan.
Häviävä buumi?
Lavarunouden suosion syy on sen avoimuus ja demokraattisuus. Hertell muistuttaa, että perinteinen runokentän ilmapiiri on ollut ehkä hieman poissulkeva.
– Kuka tahansa voi osallistua. Samassa runoillassa voit kuulla vaikkapa M. A. Nummista ja heti perään ihmistä, joka esittää ensimmäistä kertaa elämässään omia runojaan yleisölle. Tämä on aika oleellista, Nurmi lisää.
Muoteja ja villityksiä tulee ja menee. Voisiko lavarunobuumi olla vain ohimenevä trendi?
– Sellaiseksi sen suosio on kestänyt jo aika pitkään – ja itse asiassa vain lisääntynyt esimerkiksi HPC:n liki kymmenvuotisen historian aikana, toteaa Nurmi.
– Minun on vaikea nähdä sitä ohimenevänä. On se toki aika hauras laji ja varsin riippuvainen yksittäisten toimijoiden aktiivisuudesta, Hertell lisää.
– Ulkomaisista vieraistammekin huomaa, että maailmalla on samankaltainen tilanne: samat aktiivit ovat kaikkialla tuttuja, Nurmi sanoo.
HPC on ollut aktiivinen myös kansainvälisessä toiminnassa ja tuonut tapahtumiinsa lukuisia artisteja eri puolilta maail-maa. Kansainvälisyys on muutenkin tärkeää ja ruohonjuuritasolla matalan kynnyksen toiminta kuten poetry slam.
Yhdysvalloissa 1980-luvulla syntynyt kilpailumuoto toimii kaikkialla samoilla säännöillä. Mikään ei estä suomalaista osallistumasta Berliinissä samanlaiseen tapahtumaan – suomeksikin voi yrittää runonsa esittää.
Lajit sekaisin
Lavarunous on selvästikin ollut hyvä väline sekoittaa lajeja ja ehkä myös se tekijä, joka uudistaa runokieltämme myös kirjoitetun runouden osalta.
Itse olen kokenut varsinkin suomalaisen räpin vaikutuksen kiinnostavana. Itsekin lavalle uskaltaneena olen ollut jopa vähän kateellinen nuoremmille esiintyjille, joiden kiihkeät ja nopeatempoiset esitykset saavat haukkomaan henkeä.
Lajien sekoittaminen kiinnostaa myös näitä runoaktiiveja. Aura Nurmi on kiinnostunut tuomaan kirjoitettuun runoonsa arkea ja sellaisia sanoja, joita perinteisemmässä runoudessa ei ole ”saanut käyttää”.
Harri Hertell on puolestaan toiminut ”puhtaamman” runouden tai pelkän mikrofonin lisäksi projekteissa, joissa yhdistetään musiikkia ja runoutta. Näitä tekijöitä eivät institutionaaliset rakenteet ja rajat tunnu rajoittavan.
Ilahduttavaa on myös se, että runobuumi ei ole Helsinki-keskeinen. Runoilloista voi nauttia yhtälailla turkulaisissa, oululaisissa kuin jyväskyläläisissäkin ravintoloissa.