Näin sanoo porilainen toimittaja ja kirjailija Maire Soiluva, joka kirjoitti keski-ikäisille suunnatun kirjan kumppanin etsimisestä internetin seuranhakupalstoilta.
– Omalta osaltani kaikki lähti siitä, että olin täyttänyt 50 vuotta ja olin yksin. Lähdin katsomaan, löytyisikö verkosta ihmistä. Löytyihän sieltä. Mutta sitä ennen ehdin tutustua ja ystävystyäkin monenlaisten ihmisten kanssa.
Soiluva kertoo, että ajatus kirjan kirjoittamisesta syntyi nopeasti, koska hän kuuli sivustoilla tapaamiltaan ihmisiltä paljon kiinnostavia tarinoita.
Tavoitteenani on, että oppisimme kohtelemaan toinen toisiamme myös koneyhteydessä paremmin.
– Kuuntelin usein silmät pyöreänä ihmisten kokemuksia, hyviä ja huonoja, ja aloin kirjata niitä ylös. Ja kun kirjan teosta oli sovittu kustantajan kanssa, aloin aktiivisemmin kerätä tietoa kaikilta, jotka halusivat asiasta keskustella. Mutta tietysti niin, ettei näitä ihmisiä kirjassani tunnista.
Soiluva kertoo kirjassa muun muassa yhden netissä toisensa löytäneen pariskunnankin tarinan. He kertovat rakkaudestaan tosin nimimerkkien takaa, mitä kirjailija hiukan harmittelee.
– Ikäiseni ihmiset eivät halua tulla julkisuuteen, koska tässä ikäluokassa nettideittailua pidetään yhä hiukan arveluttavana ja hävettävänä.
Kärsivällisyys palkitaan
Soiluva ei halua nimittää kirjaansa oppaaksi.
– En ole tässä asiantuntijaroolissa vaan olen samassa joukossa ollut kokemassa tätä, hän korostaa.
Ei siis puhuta oppaasta, mutta tosiasia on, että kirjasta löytyy paljon vinkkejä niille, jotka treffipalstoilla surffailevat. Kirja sopii niin aloittelijoille kuin jo asiaa vähän harrastaneille.
Soiluva aloittaa kompastuskivistä.
– Nettipalstat eivät ole se kaupan jogurttihylly, josta omani valitsen. Pitää olla kärsivällinen.
Uusi profiili voi saada paljon huomiota sivustolla, mutta Soiluva varoittaa varsinkin naisia ”ensimmäisestä aallosta”, joka voi olla juuri kaikkea sitä, mitä nainen ei etsi.
– Sitten pitää vain jatkaa. Ja jos kyynisyys iskee, sen pitää antaa mennä ohi, sillä aikansa tämä ottaa.
Treffeille ei kannata Soiluvan mielestä lähteä sillä mielellä, että tämä on sitten se ”oikea”.
– Mutta sekin henkilö voi olla mukava. Hänestä voi tulla ystävä.
Kohteliaat käytöstavat
Nettikontakteihin voisi Soiluvan mielestä suhtautua samalla tavalla kuin lavatanssikontakteihin.
– Eli pitäisi olla samanlaiset kohteliaat käytöstavat kuin on silloin, kun ihmisen kohtaa kasvotusten. Ethän sano lavallakaan kenellekään, että sinä olet niin kauhean näköinen että en halua sinun kanssasi tanssia.
Oman profiilitekstin tekemisessä Soiluva suosittelee käyttämään huumoria.
– Huumori kiinnittää huomion. Jos teksti on hauska, siihen on helppo vastata, Soiluva sanoo ja etsii kirjastaan pari esimerkkiä mieskirjoittajien lopetuslauseista: ”Vielä kerran haluaisin olla oman elämäni Hugh Grant.” ”En tule elämääsi kuin kauhakuormaaja, vaan luiskahdan postiluukusta kuin mainoslehtinen.”
Eräs naisihminen taasen kuvasi itseään että ”kohtalaisen ruma akka ja bulldoggi”.
Pitkistä vaatimuslistoista Soiluva varoittelee, koska ”nyt ei olla siellä K-Marketissa”.
– Ja vältä tylyttelyä. Kirjoittaja voi sanoa olevansa liikunnallinen, harrastavansa lenkkeilyä ja jatkaa sitten, että ”jos sinä olet lihava sohvaperuna, älä suotta vaivaudu”. Miksi se toinen täytyy painaa? Eihän se sinua paremmaksi tee. Suuruuteen tarvitaan aina enemmän kuin se, että pää näkyy toisten yläpuolella.
Soiluvan tavoitteena onkin, että ihmiset oppisivat kohtelemaan toinen toisiaan myös koneyhteydessä paremmin, turhia satuttamatta ja erilaisuuden kirjon hyväksyen.
Voisi vaikka hymyillä
Netin seuranhakupalstoilla kuva on oleellinen, vaikka ei välttämätön. Soiluva sanoo, että profiilikuvan ottaja voisi ihan ensin katsoa peiliin, että on kuvattavassa kunnossa.
– Ja sitten voisi vaikka hymyillä, hän jatkaa.
Soiluva muistuttaa, että kukaan meistä ei ole kovin edustava alhaaltapäin otetussa selfiessä.
– Parasta on jos joku muu ottaa kuvan, hän sanoo, vaikka tietääkin, että ihmiset tätä karttavat, etteivät joutuisi selittämään, mihin kuvaa tarvitaan. Kuvan laittoa sivustolle arastellaan myös, koska ”naapuri voi nähdä sen”.
– Mutta jos näin käy, niin silloinhan naapuri on siellä ihan samalla asialla!
Soiluva löysi oman kumppaninsa ilman kuvaa.
– Ikäisilläni ihmisillä ei ulkonäkökeskeisyys saisi olla enää niin vahvaa. Jokaisessahan meissä näkyy elämän jäljet. Naisilta kyllä helposti vaaditaan, että pitää olla ”hyvin säilynyt”, mutta eihän me mitään suolakurkkuja olla!
Sitä paitsi kuva voi aina valehdella. Sivuston kuva voi olla vaikkapa kymmenen vuotta vanha.
Mielikuvat ja todellisuus
Mutta vääriä mielikuvia voi syntyä muutakin kautta.
– Jos kirjoittelet pitkään ihmisen kanssa ennen kuin tapaat hänet, mielikuvasi vahvistuu. Eikä se mielikuva välttämättä tule sen toisen tekstistä vaan vastaanottajan omista haaveista. Jos mielikuva sitten on ihan erilainen kuin todellisuus, ensimmäinen tunne on pettymys, vaikka se toinen ihminen olisi oikeasti kiva.
Tekstien ja kuvien jälkeen seuraava askel on tapaaminen. Soiluvan keräämien tietojen perusteella tuo seuraava askel jää monelta kuitenkin ottamatta.
– Pitäisi vain rohkaistua ja mennä treffeille. En näe siinä mitään vaaraa, koska ne treffit pitää aina kuitenkin sopia julkiselle paikalle. Ei kummankaan kotiin. Jos istut jonnekin kahvilaan hetkeksi jonkun kanssa, niin mikä siinä on se vaara?
Soiluva tietää, että pelot ovat usein omassa päässä.
– Mietitään, että jospa se ei tykkääkään minusta. Mitä jos se torjuu? Mitä jos se onkin kauhea?
Pelisäännöt sovitaan etukäteen
Ennen tapaamista pitää Soiluvan mielestä puhua pelisäännöt selviksi.
– Sovitaan, että jos kummalle tahansa tulee tunne, että ei halua tavata uudestaan, niin se sanotaan suoraan. Ei niin, että sanotaan ”soitellaan” eikä toisesta sitten enää ikinä kuule mitään.
Parempi on Soiluvan mukaan ilmaista asia tyyliin ”meillä ei nyt kumminkaan ole ihan sitä kemiaa” tai ”meillä tuntuu olevan vähän eri arvomaailma”.
– Siis mieluummin jotain ympäripyöreää kuin että ollaan epäkohtelias.
Ensivaikutelmaan takertumisesta Soiluva varoittaa, sillä sen jännitys voi täysin pilata.
Prepaid ja anonyymiys
Nettipalstoilta löytyvien ihmisten kanssa on Soiluvan mukaan suositeltavaa käyttää alussa anonyymiä sähköpostiosoitetta ja prepaid-liittymiä, varmuuden vuoksi.
– Se ei ole mitään valehtelemista vaan maalaisjärjen käyttöä. Mutta sitten kun tavataan kasvokkain, ihmisellä on oikeus tietää, kenet hän tapaa, Soiluva sanoo.
Sitä paitsi ne riskit, joita syntyy, kun esittelee itsensä ventovieraalle omalla nimellään, ovat Soiluvan mukaan luultua pienempiä.
– Ihmiset suurentelevat vaaroja. Miehet kuvittelevat, että naiset jäävät roikkumaan. Naiset kuvittelevat, että miehet alkavat ahdistella. Mutta kyllä nämä ovat harvinaisia.
Nettisivustoja, joilta voi hakea seuraa, on jo lukuisia. Kotimaisia ja ulkomaisia. Soiluva suosittelee kotimaisia ainakin aloittelijalle.
– Suomenkielinen asiakaspalvelu on hyvä, jos tulee hämminkiä esimerkiksi maksuasioissa, hän sanoo.
Kirjan loppuun Soiluva on haastellut kolmea asiantuntijaa, seksuaaliterapeutti Tarja Santalahtea, kuluttajaoikeusneuvoja Nina Konua ja Suomi24Treffit seuranhakusivuston ylläpitäjän edustajaa Jenny Nybomia.
Maire Soiluva: Rakkautta ruudun takaa. Kumppani verkosta. Aurinkokustannus 2017.