Soila Puurtinen, Itä-Savo

Säveltäjämestari Aulis Sallinen on Savonlinnan oopperajuhlien suuri suomalainen sankari.

Tänä kesänä Aulis Sallinen tekee komean ja koskettavan paluun uutuusteoksellaan Linna vedessä ja hänen 2014 Savonlinnassa ensi-iltansa saaneen Kullervo-oopperan uudelleentulkinnalla.

Vuonna 1975 sai kantaesityksensä Savonlinnassa hänen ensimmäinen oopperansa Ratsumies. Tästä tilaustyöstä käynnistyi Sallisen komea ura oopperasäveltäjänä ja suomalaisen uuden oopperan, ”karvalakkioopperoiksikin” nuorten vihaisten ”korvat auki” – ryhmän moittimien, kansallisista aihepiireistä kumpuavien oopperoiden voittokulku.

Kauniisti soiva luonnonnäytelmä

Linna vedessä -kronikka on intensiivinen, lähes suggestiivinen, tavattoman kaunis, tunteikas ja värikylläinen uusklassinen teos.

Linna vedessä ei ole pienoisooppera, vaan dramatisoitu kronikka neljän laulusolistin, kertojan ja kamariorkesterin tulkitsemana. Lassi Nummen runoelmaan Linna vedessä perustuva tilausteos juhlistaa Suomen satavuotisjuhlaa ja Aulis Sallisen upeaa säveltäjän uraa.

Olavinlinnan kiehtova, tarinoiden täyteinen historia alkaa 1400-luvun lopulta, linnan rakennustöiden käynnistyessä. Kaunis, jylhä, legendojen ja tarinoiden täyteinen linna on toiminut puolustuslinnakkeena, varuskuntana ja vankilana sekä turistikohteena ennen nykyistä toimintaansa museona ja oopperajuhlien näyttämönä.

ILMOITUS

Sallisen Linna vedessä on intensiivinen, lähes suggestiivinen, tavattoman kaunis, tunteikas ja värikylläinen uusklassinen teos.

Kari Heiskasen taiten tekemä, balladiin ja sävellykseen luottava, tarkka rytminen ohjaus on koruttomuudessaan ja vähäeleisyydessään erittäin onnistunut.

Erinomainen näyttelijä Jukka-Pekka Palo on väkevästi tulkitseva, sävykäs kertoja, joka solistien ohella kuljettaa tarinaa. Ja niin kohoaa koskemattomaan erämaahan uljas linna rumpujen jylistessä Eerik Akselinpoika Tottin toimesta.

Sinne tulevat myös ihmiset, keskelle suurta, kauniisti soivaa luonnonnäytelmää. Illuusio särkyy, taistelut, valtapelit, linnan asukkaiden ja ympäristön talonpoikien huolet ja murheet ja tragediat astuvat kuvaan. Mutta, on heillä hauskaakin.

Linna vedessä on paikoin myös sallismaisesti humoristinen jytkyessään vaikkapa polkan tahdissa kuvatessaan vanki Mesloffin edesottamuksia.

Lavasteina linnan miljöö ja Kullervo-oopperan avoimet talot

Kronikan koskettavin laulu on suruntäyteinen Sara Ursinan valituslaulu, jossa hän englannintorven säestäessä kertoo, miksi surmasi lapsensa, ja mitä siitä seurasi. Tarina on tuttu veripihlajineen jo lapsuudesta, jolloin perheeni kanssa kävimme usein Savonlinnassa.

Solistit ovat pukeutuneet tummiin, tavallisiin asuihin. Vain mainion Jukka-Pekka Palon punainen huvi tuo väriä puvustukseen. Hauskaa, miten punaisen huivin kietaisu milloin mitenkin tuo symboliikkaa esitykseen. Viittaisiko Sallisen oopperaan Punainen viivakin? Lavasteina ovat vain linnan miljöö ja samana iltana uutuusesityksen saavan Sallisen Kullervo-oopperan avoimet talot, jotka toimivat hyvin.

Aulis Sallinen on taianomainen kauneuden sanansaattaja, joka taitaa syvästi tunteisiin vetoavan musiikin säveltämisen.

Hän on lainaillut häpeilemättä omien oopperoidensa teemoja teokseensa, mikä tekee siitä myös hänen oman sävellystyönsä kronikan. Muutoinkin musiikki on tunnistettavaa ja ehjää. Hän on luottanut omaan, jo hyväksi havaittuun sävellystyyliinsä, eikä riehaantunut kummoisempiin kokeiluihin, lukuun ottamatta linnan seinistä kuuluvia ääniefektejä, runon säkeiden kuiskauksia.

Luonnon ja taiteen ylistystä

Koskettavan kaunis Sallisen rakkaudenosoitus Olavinlinnalle päättyy luonnon ylistykseen, jonka Sallinen toteaakin kronikan tärkeimmäksi viestiksi.

Kun kaunisääninen baritoni Tommi Hakala laulaa Lassi Nummen vuonna 1975 julkaistun runoelman nimirunon Linna vedessä loppuhuipennusta: Niin kuin, mikä tahansa, mikä tahansa/ tarullinen, joka yhtäkkiä ilmaantuu eteesi/se ensin salpaa hengityksen. Ja, kun erinomaisesti laulaneet, sopraano Tiina-Maija Koskela ja mezzosopraano Tuija Knihtilä toteavat duettona, että Pian havaitset, se on osa luontoa, silmäkulmat kostuvat.

Lassi Nummen runo ja Sallisen tämän runon ja Olavinlinnan ”jäyhän ankaran olemuksen” inspiroima kronikka päättyy kaikkien solistien hienoon, monimerkitykselliseen luonnon, Suomen ja taiteen ylistykseen. Se on luonnon sana, sana ihmiselle./Vapaana kulkee Suomen peura, vapana Elimyssalossa, vapaana kuin ajatus…

Aulis Sallinen: Linna vedessä. Säveltäjän muokkaama libretto perustuu Lassi Nummen runoelmaan. Solisteina Tiina-Maija Koskela, Tuija Knihtilä, Jussi Myllys ja Tommi Hakala. Kertoja Jukka-Pekka Palo, konsertin toteutuksen suunnittelu Kari Heiskanen, Savonlinnan oopperajuhlaorkesterin yhtye kapellimestari Ville Matvejeffin johdolla. Kantaesitys Savonlinnan oopperajuhlilla 8.7.2017