Lehtikuva/Emmi Korhonen

Julkisissa hankinnoissa tulisi kansanedustaja Jari Myllykosken (vas.) mukaan suosia kotimaisia cleantech-ratkaisuja sen sijaan, että tilataan halvimmalla vanhanaikaisempi ja ympäristön kannalta ei niin hyvä ratkaisu.

Myllykoski korostaa Uusi puu -hankkeen videohaastattelussa, että hyvä metsänhoito tuottaa Suomelle kansallista hyvinvointia.

– Maailma on kärvistellyt fossiilisiin polttoaineisiin kohdistuvan riippuvuutensa kanssa jo pitkään. Öljy ja öljyjalosteet näyttelevät yhä liian suurta roolia arkielämässämme ja maailmantaloudessa. Esimerkiksi muovin korvaaminen puujalosteisella pakkausmateriaalilla on iso harppaus ekologisen kestävyyden saralla, Myllykoski sanoo.

Hän muistuttaa, että Suomessa eletään biotalousbuumia. Uusia metsää hyödyntäviä sellutehtaita nousee usealle paikkakunnalle. Biopolttoaineiden hyödyntäminen on ollut vauhdikasta.

– Biotalouden eteneminen on hyvä asia, mutta kuten kaikessa taloudessa, tässäkin korkea jalostusarvo on menestyksen kulmakivi. Raaka-aineet ja vähemmän jalostetut tuotteet tuottavat pienemmän arvonlisän kuin korkeasti jalostetut tuotteet.

Ihmeaine mäntyöljy

Esimerkiksi mäntyöljy on Myllykosken mukaan varsinainen ihmeaine.

ILMOITUS

– Mäntyöljyllä on terveyttä edistävä vaikutus ja sitä voidaan käyttää niin ihmisten kuin eläinten elintarvikkeissa. Sitä voidaan käyttää myös sideaineena maaleissa. Polttoaineen raaka-aineeksi mäntyöljy on turhan arvokas aine, hän luettelee.

Myllykoski sanoo, että puun hyödyntäminen on cleantechia. Cleantechin edistäminen puolestaan edellyttää hänen mukaansa panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

– Investoinnit ohjautuvat pitkälti markkinaehtoisesti, mutta julkisen talouden ei pidä hankaloittaa uusien innovaatioiden kehittymistä, hän sanoo.

Niinpä esimerkiksi julkisissa hankinnoissa tulisi Myllykosken mukaan suosia kotimaisia cleantech-ratkaisuja sen sijaan, että tilataan halvimmalla vanhanaikaisempi ja ympäristön kannalta ei niin hyvä ratkaisu.

– Tätä kutsutaan referenssilaitosten synnyttämiseksi, mikä on avainasemassa vienninedistämisessä.

Biotuoteteollisuus asettaa Myllykosken mukaan omat haasteensa suomalaiselle metsätaloudelle.

– Yhteismetsien lisääminen on yksi keino vahvistaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää metsätaloutta.

Uusi puu -hanke on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.