Lehtikuva/Roni Rekomaa

Perussuomalaisten perinnönjako etenee. Alkuviikolla kansanedustaja Arja Juvonen palasi puolueeseen ja sen eduskuntaryhmään parin viikon miettimistauon jälkeen. Toinen eduskuntaryhmien ulkopuolella ollut kansanedustaja Veera Ruoho kertoo perjantaina liittymisestään kokoomukseen, uutisoi Iltalehti.

Eduskuntaan Hanna Mäntylän tilalle nouseva Matti Torvinen eroaa myös perussuomalaisista, kertoo Yle.

Torvinen kertoo eron syyksi sen, ettei perussuomalaisten puolueenjohto ole sanoutunut irti aikaisemmista vakavista ihmisoikeuteen kohdistuneista kirjoituksista ja puheista.

Siirtymiset eivät vaikuta hallituksen ja opposition välisiin voimasuhteisiin.