Lehtikuva/Emmi Korhonen

”Prekaarin silpputyöttömän turvasta on jäljellä vain byrokraattinen, todellisuuspakoinen ja mielivaltainen kiusaamisjärjestelmä.”

Työn murros on jo nyt monelle todellisuutta, sanoi vasemmistoliiton Anna Kontula, kun eduskunta keskusteli tulevaisuusselonteon ensimmäisestä osasta Jaettu ymmärrys työn murroksesta.

– Jo nyt noin miljoona työikäistä elää ”epätyypillisessä työmarkkina-asemassa”. He ovat työttömiä, itsensätyöllistäjiä, silpputyöläisiä, sekatyöläisiä, moniosaajia – ja yhä useammin montaa näistä samanaikaisesti, Kontula sanoi.

Hän kiitteli selontekoa, vaikka se tuleekin myöhään: työmarkkinoiden ja hyvinvointipalvelujen instituutiot ovat tähän saakka vastanneet muutokseen lähinnä kosmeettisilla korjauksilla. Kontula patistikin eduskuntaa ottamaan tulevaisuusselonteon huomioon myös käytännön politiikassa.

– Esimerkiksi työttömyysturvajärjestelmään on paikkaa paikan päälle kertynyt jo niin paksulti, että prekaarin silpputyöttömän turvasta on jäljellä vain byrokraattinen, todellisuuspakoinen ja mielivaltainen kiusaamisjärjestelmä. Näin ei voi jatkua.

Kontula korosti, että nyt kaivattaisiin konkreettisia toimia, joilla hallita sekä murroksen riskejä että tarttua sen mahdollisuuksiin. Kaaoksen ja kasvavan eriarvoisuuden sijaan uusi työ voikin yhtä lailla vapauttaa. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä Kontula nosti perustulon.

– Teknologia ei sinällään uhkaa ihmisten toimeentuloa, vaan vanhentuneet kakunjakotavat. Jos robotit tekevät jatkossa työt, robotit myös maksakoon verot. Tämä tarkoittaisi vahvaa siirtymää työn verotuksesta pääoman verotukseen, Kontula jatkoi.