Lehtikuva/Natalia Kolesnikova

Mihail Bulgakov laittoi 1930-luvulla mielipiteensä moskovalaisista saatanan, taikuri Wolandin suuhun: ”he menivät pilalle asuntokysymyksen vuoksi”. Kysymykseen yritettiin vastata Nikita Hruštšovin aikana. Rakennettiin 54 miljoonaa uutta asuntoa, Leonid Brežnevin ensimmäisten viiden vuoden aikana vielä 73 miljoonaa lisää. Ohjelman perusta olivat ”hruštšovkat”, 5-kerroksiset elementtlitalot, joilta ei vieläkään voi välttyä, jos vierailee lähiössä Venäjällä tai vaikkapa Tallinnassa.

On yleinen väärinkäsitys, että ”hruštšovkien” oli tarkoitus kestää vain 20 vuotta, kunnes kommunismi koittaisi vuonna 1980. Ne ovat heikkolaatuisia, elementit pystytettiin nopeimmillaan viikossa ja valmista tuli kuukaudessa. Kunnostettuna ne voivat kuitenkin kestää sata vuotta.

Moskovan uudet talot ovat useammin 25-kerroksisia kuin 5-kerroksisia. Siksi Venäjän duuma hyväksyi huhtikuussa pikavauhtia lain, joka mahdollistaa kerrostalojen repimisen Moskovassa niiden asukkaiden 2/3 enemmistön päätöksellä. Laki edellyttää, että uusi samankokoinen asunto on tarjottava samalta tai naapurialueelta.

Purkamisen vastustajia on pahoinpidelty ja häiritty.

Laki ei mennyt perustuslain mukaan. Se ei ota huomioon asunnon ja tontin arvoa, ja rajoittaa mahdollisuutta valittaa asunnonvaihdosta oikeuteen. Äänestys ei ollut yksimielinen, vastaan äänesti esimerkiksi kommunistipuolueen edustaja Sergei Šargunov, jonka asunto paloi seuraavana päivänä hämärissä olosuhteissa. Alunperin lain piiriin arvioitiin kuuluvan 1,6 miljoonaa moskovalaista.

Asuntojen repimistä vastaan järjestäytynyt kansanliike ei ole välttynyt ongelmilta. Tärkeimpiä järjestäytymisen kanavia on Facebook, ja suurimmassa taloja puolustavassa ryhmässä on jo 24 000 jäsentä. Tuntemattomat miehet hakkasivat yhden ryhmän ylläpitäjistä, Keri Gugenbergerin 19. huhtikuuta.

Pakkosiirtoja vastustavien aktivistien renkaita on myös puhkottu, ja heidän kasvoilleen on heitetty kemikaaleja. Lisäksi on käynyt ilmi, että vain hieman yli puolet purku-uhan alla olevista taloista on ensimmäisen sukupolven elementtitaloja, loput ovat vanhempia, laadukkaita tiilitaloja.

Toistaiseksi suurimmassa purkua vastustavassa mielenosoituksessa 14.5. oli yli 20 000 osanottajaa. Liike on uusi esimerkki Venäjän kansalaisyhteiskunnan elpymisestä, ja osa asukkaista on jo onnistunut estämään talonsa purkamisen.