Turkin hallitus on itsekkäällä politiikallaan karkottanut useimmat tahot, jotka voisivat olla sen liittolaisia tai edes yhteistyökumppaneita. Syyriassa Turkki on islamistisella linjallaan edesauttanut jihadistien etenemistä ja törmännyt Yhdysvaltain linjauksiin. Ei toki Yhdysvaltain politiikkaa pidä aina noudattaa, ei suinkaan, mutta tässä tapauksessa Turkin johtajat ovat kuvitelleet, että Donald Trumpin hallitus seuraa sen ohjeita. Onneksi se on erehtynyt.
Turkin johto pitää nykyään kurdeja pahimpina vihollisinaan ja se on katkera siitä, että Yhdysvallat on valinnut kurdijoukott aseveljikseen Islamilaisen valtion (Isis) vastaisessa taistelussa. Se ei myönnä, että Turkki aikoinaan tuki Isisiä.
Eurooppalaisesti ajattelevia on aika pieni porukka.
Turkissa pitkään asunut suomalainen kirjailija Riitta Çankoçak on tiiviisti seurannut kurdikysymyksen kehitystä ja toteaa kurdipolitiikan vaihdelleen aika lailla. Jossain vaiheessa annettiin ymmärtää, että kurdeille voitaisiin antaa jonkinlainen autonominen asema. Syntyi lukuisia projekteja ja myös kansalaisjärjestöt olivat aktiivisia, varsinkin naisjärjestöt ja ympäristöjärjestöt. Tämä vaihe kesti kaksi vuotta.
– Vasemmisto- ja kurdipuolue HDP oli tämän kauden hedelmä. Se keskitti kaikki voimat kesäkuun 2015 vaaleihin, joissa se saavuttikin historiallisen voiton, yli 10 prosenttia äänistä.
Valtapuolue AKP, joka siihen saakka oli voinut muodostaa hallituksen yksin, ei enää pystynyt siihen. Neuvotteluja koalitiohallituksesta käytiin, mutta presidentti Recep Tayyip Erdoğan ei hyväksynyt ajatusta, vaan järjesti uudet vaalit marraskuussa. Jännitystä maassa kasvatettiin, varsinkin lopettamalla pari vuotta kestänyt tulitauko sodassa kurdeja vastaan.
Çankoçak muistelee Gezi-puiston tapahtumia kesällä 2013 – tällä hetkellä hän viimeistelee romaania näistä tapahtumista.
– Silloin syntyi improvisoituja poliittisia liittoutumia. Fethullah Gülenin liike liittoutui paikallisten toimijoiden kanssa. Ilman güleniläisiä ei olisi voinut muodostua niin voimakasta liikehdintää. Nyt päästiin puheyhteyteen poliisien kanssa toreilla.
– Muistan, kun seistiin Atatürkin muistomerkin ympärillä Taksimin aukiolla Istanbulissa yhtenä päivänä, kun poliisi oli päättänyt ajaa ihmiset kotiin. Se käytti kyynelkaasua. Syntyi kuitenkin dialogia patsaan ympärillä seisovien mielenosoittajien ja poliisien välillä. Siinä tuli selkeästi esiin se, miten poliisit suhtautuivat myönteisesti valtion ja siviilien kohtaamiseen.
Güleniläisillä oli ollut vahva asema poliisien keskuudessa. Çankoçak puhuu güleniläisten ja liberaalin vasemmiston yhteistyöstä.
– Tämä tapahtuma on verrattavissa kurdikysymyksen käsittelyyn Recep Tayyip Erdoğanin valtakauden puolivälissä. Silloin koettiin vuorelle nousun ja vuorelta laskeutumisen vaikeudet, syntyi joitakin kokeiluja demokratian nimissä, myös yhteistyökokeiluja demokraattien ja islamistien välissä. Güleniläiset ja sekularistit kävivät dialogia, myös vasemmistolaiset ja kurdit.
– Tämä Erdoğanin vuorelle kiipeämisen huippu tapahtui kaudella, jolloin oli kylvetty demokratian siemenet. Tähän aikaan kuuluivat Gezi-puiston tapahtumat ja kesäkuun vaalitulokset. Molemmat tulivat suurina yllätyksinä. Työstettiin erilaisia malleja ja yritettiin näyttää lännelle, että ollaan sivistyneitä, todistaa Turkin olevan länsimainen sivistysmaa, kunnes huomattiinkin, että tehty työ toimi korruptoituneen valtion hyväksi.
Çankoçakin mukaan yhteistyö güleniläisten ja vasemmistoliberaalien välillä toimi hyvin. Ehdittiin myös palauttaa toimintaan vanha valtiollinen toimikunta kurdien asian tiimoilta. Tämä oli eräänlainen Turkin kevät, Prahan kevään tapaan, kunnes Erdoğan sai vaalivoiton marraskuussa 2015 ja romutti tämän työn. Tässä AKP on mobilisoinut vanhan länsivastaisuuden.
Turkissa tilaa on jäänyt kansallismielisyydelle. Sitä viljelee varsinkin oikeistopuolue MHP, mutta sitä löytyy myös kemalistipuolueen sisältä. Toisinaan se saa rasistia piirteitä, esimerkiksi suhteessa armenialaisiin ja kurdeihin. Eurooppalaisesti ajattelevia on aika pieni porukka.
Riitta Çankoçak suhtautuu siten pessimistisesti Turkin tulevaisuuden näkymiin. Ei edes opposition vaalivoitto (kuten kesäkuun vaaleissa) mahdollistaisi muutoksia.
Entä Kurdistan?
AKP on kurdialueella erottanut vanhat virkamiehet ja nimittänyt uusia, Ankaralle uskollisia tilalle, siten varmistaen hallituksen politiikan täytäntöönpanon. Tämän avuksi pyritään luomaan ”kansalaiskurdien” kaartia. HDP:n johtajia ja kansanedustajia on vangittu.
– Onko nykyisessä HDP:ssa enemmän valtiollisia kurdeja, jotka tulkitsevat omaa aluettaan valtion virkamiehen toimialueena? Miten se vaikuttaa tiedon välitykseen? On kuitenkin röyhkeää tehdä sellainen tulkinta, että kurdit olisivat liittoutuneet AKP:n kanssa. Saatetaan kuitenkin tehdä uusi yhteistyöyritys, jossa vedotaan kansallismielisyyteen, arvelee Riitta Çankoçak.