Politiikkatoimenpiteen etu- tai jälkikäteisarvioinnin tarkoitus on selvittää miten todennäköisesti aiotut vaikutukset toteutuivat tai toteutuisivat ja missä määrin toimenpiteillä olisi tai oli kielteisiä seurauksia.

Toimeksiantajan, viime sijassa demokraattisesti valittujen vaikuttajien, tehtävä on määrittää toimenpiteitten päämäärät tavalla, joka mahdollistaa niiden toteutumisen arvioinnin, ja myös määrittää, miten eri vaikutuksia arvostetaan. Tavoitteita ja arvostuskysymyksiä ei ole syytä delegoida tutkijoille. Ne ovat sopivia poliittisen keskustelun kohteita, jotka on syytä tuoda selkeästi esiin.

Meneillään olevan sote-uudistuksen yksi julkilausuttu päämäärä on terveyserojen kaventaminen. Tavoite on tärkeä – Suomea on moitittu ainakin 1990-luvulta lähtien suurista terveyseroista,ja ne ovat viime vuosikymmeninä entisestään kasvaneet.

Sote-uudistuksen arkkitehdit valitsevat ne määritelmät, jotka osoittavat tavoitteiden toteutuneen, kun taas sen nykyvastustajat saattavat toimia päinvastoin.

Minulle on kuitenkin jäänyt arvoitukseksi, mitä terveyseroilla sote-uudistuksen yhteydessä (tai sen puoleen vallitsevassa lainsäädännössä) tarkoitetaan. Sote-uudistuksen onnistumista on vaikea tulevaisuudessa arvioida, ellei lainsäätäjä määrittele, mitä terveyseroilla tarkoitetaan eikä anna julkilausuttua tavoitetta näiden kaventamisen suhteen.

Vuosia uudistuksen toteuttamisen jälkeen jokainen keskusteluun osallistuja joutuu itse määrittämään uudistuksen tavoitteet arvioitavissa olevalla tarkkuudella. Vaarana onkin, että tavoitteiden määrittäminen tulee olemaan tarkoitushakuista. Sote-uudistuksen arkkitehdit valitsevat ne määritelmät, jotka osoittavat tavoitteiden toteutuneen, kun taas sen nykyvastustajat saattavat toimia päinvastoin.

Saattaa siis olla, että meille ei koskaan valkene, toteutuiko yksi uudistuksen julkilausutuista päämääristä. Sote-uudistus on käsittääkseni suurin itsenäisyyden ajan yhteiskunnan instituutioiden muutos. On murheellista, että sen keskeisiä tavoitteita ei osata tai haluta määrittää selkeästi.

Kirjoittaja on VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteinen julkistalouden professori.