Kylmä sota viittaa kansainväliseen poliittiseen tilanteeseen, jota on helpoin havainnollistaa kuvittelemalla peli, jossa henkilökohtaista voittoa tavoittelevien pelaajien välillä vallitsee epätäydellinen tai olematon tiedonkulku. Pelaajat eivät tiedä toisen pelaajan aikeista muuta kuin mitä saavat salaa selville ja mitä toinen pelaaja suostuu kertomaan.
Vastapuolen aggressiota yritetään ehkäistä keskittämällä resursseja pelotetekijöihin ja pitämällä huoli siitä, että vastapuoli on tietoinen näistä. Voimapuntarin kallistuessa vastapuoli keskittää niin ikään omia resurssejaan pelotetekijöihin tilanteen tasapainottamiseksi. Kaikki tekijät, jotka nostavat vastapuolen kynnystä hyökätä, saatetaan tavalla tai toisella vastapuolen tietoon.
Varustautumista jatketaan mahdollisuuksien mukaan, kunnes niin kutsuttu Nashin tasapainotila saavutetaan: pelaaja ei voi tehdä mitään, joka hyödyttäisi häntä. Taloustermein kuvattuna tilanne on pelon suhteen Pareto-optimi. Tila säilyy kunnes pelaaja löytää keinon saada jälleen etulyöntiasema vastustajastaan.
Ydinaseita on valmistettu kaiken ymmärryksen ylittäviä määriä.
Peliteoriaa käytettiin muun muassa luomaan ydinasepelkoon perustuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka. 1960-luvulla puolustusministeri Robert McNamara julisti Yhdysvaltojen molemminpuolisen tuhon doktriinin USA:n turvallisuuspolitiikan kulmakiveksi. Ajatus MAD-doktriinissa (Mutual Assured Destruction) oli kaikkien osapuolien täydellinen tuhoutuminen sotatilanteessa, jota doktriinin nähtiin ehkäisevän.
Uusi avaruuden kilpavarustelu
Kun Kiina vuonna 2007 räjäytti varoittamatta satelliittinsa maasta käsin laukaistulla ohjuksella, monelle oli selvää tapahtuman edustavan käännekohtaa kansainvälisessä avaruuspolitiikassa. Operaation myötä Kiinasta tuli lopullisesti avaruusmahti maailman silmissä, liittäen Kiinan eksklusiiviseen USA:n johtamaan kerhoon.
USA vastasikin pian Kiinan voimannäyttöön tuhoamalla ohjuksella oman eläköityvän satelliittinsa. Satelliitin tuhoaminen ohjuksella ei ole ennennäkemätöntä: vuonna 1985 Yhdysvallat tuhosi satelliittinsa matalalla Maan kiertoradalla hävittäjän avulla.
2000-luvun teknologia on kuitenkin eksponentiaalisesti kehittyneempää ja sen käyttömahdollisuuksien uhkatekijät ovat moninkertaisia. Vääriin käsiin joutuessa satelliitteja tuhoavalla teknologialla voidaan saada aikaan Kesslerin syndroomaksi kutsuttu tapahtumaketju, joka viime kädessä tuhoaa kaikki kiertoradalla olevat kappaleet. Avaruusromun lentäessä jopa 30 000 kilometrin tuntivauhtia naulan kokoinen kappale voi olla osuessaan tuhoisa. Maan kiertoradalla on yli 500 000 alle 10 senttimetrin kokoista kappaletta.
Yhdysvallat paljasti korttinsa
Tapahtuma muutti kansainvälisiä voimatekijöitä niin perusteellisesti, että Yhdysvallat päätti paljastaa myös GSSAP-ohjelmansa (Geosynchronous Space Situational Awaraness Program), joka neljän 35 000 tuhannen kilometrin korkeuteen lähetetyn huipputeknologisen satelliitin avulla valvoo matalan kiertoradan toimintaa. Suurin osa satelliiteista ja muusta avaruustoiminnasta tapahtuu matalalla Maan kiertoradalla.
GSSAP-ohjelma on toisin sanoen avaruuden valvontakamera. Sen olemassaolo julkistettiin muistuttamaan avaruuden todellisista voimasuhteista. Kiinan testi kuitenkin osoitti maalla olevan välineet lähettää ohjuksia yli 30 000 kilometrin korkeuteen, usein “avaruuden turva-alueeksi” kutsutulle kiertoradalle. GEO-kiertoradalla olevat satelliitit eivät usein liiku suhteessa Maahan ja ovat siten sitäkin haavoittuvaisempia.
Myös perinteisempää teknologiaa harkitaan. Ohjuksen sijaan satelliitteja voidaan sabotoida ruiskuttamalla lähelle lentäneellä satelliitilla maalia sen sensoreihin, fyysisesti katkaisemalla sen antennit tai yksinkertaisesti työntämällä se pois kiertoradaltaan. Lähes koomisen alkeelliset teknologiat korostavat ohjusjärjestelmän suhteellista merkityksellisyyttä suurvaltojen välisessä kilpavarustelussa.
Sotilaallisessa mielessä tarkoitus on viime kädessä estää toisen pääsy satelliitteihinsa konfliktitilanteessa. Muun muassa Ukrainan tilanteen taannoinen eskaloituminen, Syyrian tilanne ja Kaakkois-Aasian kiristyvä geopoliittinen ilmapiiri ovat modernin ajan suurvaltojen välisen mittelöinnin alttareita. Toimiva satelliittiverkosto on ehdoton edellytys suurvaltojen harjoittamalle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.
Mikään ei synny tyhjiössä
Ydinaseet ovat muuttaneet tilannetta sitten toisen maailmansodan. Maailmansota on viimeksi kuluneet 50 vuotta ollut niin tuhoisa vaihtoehto, että kynnys sen aloittamiselle on ollut suuri, määritelmällisesti ylittämätön ihmiselämän säilymiselle. Pelon tasapaino on pitänyt joitakin paikkoja turvassa aiheuttaen sijaissotia lukuisissa muissa paikoissa, armeijan avainjoukkojen taistelukuntoa ylläpitävissä “strategisissa” kahinoissa.
Turvallisuuden tunne on viety yhdeltä ja myyty toiselle, samalla kun alkeellista peliteoreettista ajattelua myötäillen ydinaseita on valmistettu kaiken ymmärryksen ylittäviä määriä.
Avaruuteen niitä ei ole vielä viety YK:n sopimuksen kieltäessä avaruuden massatuhoaseistamisen. Sopimuksen noudattamiselle on kuitenkin todennäköisimmin muut kuin pedantit syyt. On teknisesti hyvin hankalaa ampua ydinase kiertoradalle. Se olisi käytännössä matkaan lähetetty ydinkärki, joka ei vielä ole osunut kohteeseensa.
Uuden pelin aika
Noin 50 vuotta kestänyt “kylmä sota” päättyi virallisesti 1990-luvulle tultaessa, Neuvostoliiton ja Berliinin muurin hajoamisen myötä.
Oli kuitenkin pian selvää että kylmän sodan peliä seuraisi toinen, vielä nimeämätön peli. Uusien sääntöjen turvin Jeltsinin Venäjä laajalti yksityistettiin pilkkahintaan sisäpiiriläisille, Naton vaikutuspiiriä laajennettiin lupauksista huolimatta ja maailman markkinat valmisteltiin uudelle vuosituhannelle Lontoon ja Wall Streetin johdolla. Myös Lähi-idän nykyisillä konflikteilla on juurensa viime vuosisadan tapahtumissa. Paikoin kiistoilla on vuosituhansien historia.
Vallan keskittyminen valmistelee aina ideologista pohjaa haastaa vallitseva tilanne. Kymmenen vuotta sitten Venäjä ei olisi puuttunut Syyrian tilanteeseen eikä Kiina laajentaisi reviiriään Kaakkois-Aasiassa. Jos haluamme ymmärtää BRICS-maiden ja Kiinan (ja sitä myötä ASEAN-ryhmän) kaltaisten maiden nykyistä ulkopolitiikkaa ja YK:n roolia tässä kaikessa, on nykytilanne nähtävä viimeisten vuosikymmenten historiallisen jatkumon kontekstissa.
Kiina haastaa
Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana taloudellisesti ja sotilaallisesti huomattavasti voimistunut Kiina on nähty varsinkin yhdysvaltalaisen sotilasjohdon osalta uhkana maailmanrauhalle (lue: vallitsevalle tilanteelle).
Valtioiden sotilaallinen toimintakyky nojaa pitkälti toistaiseksi puolustuskyvyttömiin satelliitteihin, jotka ohjaavat lähes kaikkea navigointijärjestelmistä ohjushallintaan, puhumattakaan siviilielämän infrastruktuurista. Avaruus on synnyttänyt USA:n ilmavoimien kenraali John Hytenin mukaan “taloudellisen ympäristön, jota USA:n sotavoimien täytyy viime kädessä puolustaa” – aseellisesti. Historia on täynnä uudelleen brändättyjä kauppasotia, aina maailmansodista Persianlahdensotaan.
Avaruusanalyytikko Brian Harveyn mukaan Kiina tavoittelee kuitenkin toiminnallaan pääasiassa kunnioitusta kansainväliseltä yhteisöltä, tunnustusta ja kutsun aikuisten pöytään.
Reaalipoliittisesti katsottuna Kiina ja Venäjä haluavat aserajoituksia tasaamaan eroja heidän ja toistaiseksi aseteknologisesti kehittyneemmän USA:n välillä. USA puolestaan haluaa säilyttää vapaat kädet toiminnalleen ja pyrkii siten ylläpitämään status quon. Tilanne on kuitenkin muuttumassa nopeasti eikä jahkailu johda kuin asevarusteluun.
Yhdysvaltojen pitkäaikaisen ulkopoliittisen linjanvedon estäessä maiden välisen yhteistyön, Kiinan avaruusohjelma on tehnyt laajamittaista yhteistyötä Euroopan avaruusjärjestön ESA:n kanssa. Kollaboraatio on suhteellisen pienestä budjetistaan huolimatta synnyttänyt muun muassa Smile-hankkeen, jonka toivotaan antavan toimintamallin tulevaisuuden yhteistyöhankkeille.
ESA:n ja Kiinan avaruusohjelman odotetaan jatkavan tiedekeskeistä yhteistyötä jatkossakin. Se tarjoaa synergisiä etuja ESA:n vuosikymmenten tietotaidon muodossa ja skaalaetuja helpottamaan molempien maiden muutoin NASA:an verrattuna vaatimattomien budjettien laatimista.
Kiinan kunnianhimoiset hankkeet sisältävät muun muassa mustaa ainetta ja kvanttimekaniikkaa tutkivia satelliitteja. Kiinalla on vuoteen 2020 mennessä myös pysyvä Tiangong-niminen avaruusasema Maan kiertoradalla. Asemalla on tarkoitus tehdä kansainvälistä tutkimusta, joka ei tähän asti ole ollut mahdollista Kiinalle, jonka pääsy kansainväliselle avaruusasemalle on estetty.
Kiina on allekirjoittanut YK:n kanssa sopimuksen, joka avaa Tiangongin ovet varsinkin niiden maiden astronauteille ja tutkijoille, joille avaruustutkimuksen kustannukset ovat liian korkeat. Ainakin toistaiseksi yhteistyökanavat ovat auki ja Kiina on kunnostautunut avaruustutkimuksen suhteen hyvinkin positiivisessa mielessä. Kansainvälinen politiikka, kuten politiikka aina, on myös julkisuuskuvan hallintaa.
Aseteollisuus
Vaikka seksikäs SpaceX kehittääkin käytännössä yksinomaan raketteja ja aluksia, suurimmat kilpailijat kuten Lockheed Martin, BAE Systems, United Technologies ja Boeing ovat muun ohessa maailman suurimpia aseteollisuusyrityksiä.
Sotateknologiaa kaupittelevan yrityksen kannattavuus perustuu määritelmällisesti sotaan tai vähintään sen uhkaan. Rauhanomaisen globalisaation ja ihmiskunnan yhdistymisen kannalta tämä on ongelmallista. Ei ole sattumaa, että vaikutusvaltaisimmat avaruusalan yritykset ovat eniten ristiinaseistamisesta hyötyneiden yritysten joukossa. Ei ole tuottavampaa liiketoimintaa, kuin myydä aseita sodan molemmille osapuolille.
Maailman yhteenlasketut puolustusmenot ovat vuosituhannen alusta kasvaneet noin 60 prosenttia, josta suuri osa muodostuu Kiinan ja Venäjän sotilaallisten menojen kaksinkertaistumisesta. Puolustusmenojen kasvu on luonnollisesti hyödyttänyt aseteollisuutta. Maailman suurimman aseteollisuuskonsernin, Lockheed Martinin osakekohtainen tulos on kolminkertaistunut vuosituhannen alusta ja nettotulot melkein tuplaantuneet viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana.
Yhdysvalloissa avaruusalan suurimmilla yrityksillä, varsinkin lobbaukseen käytettyjen varojen perusteella, on myös silmiinpistävän homogeeninen pääomistajakunta. Pääomistajat ovat yritysjärjestelyjen myötä myös usein toistensa pääomistajia. Vapaat markkinat eivät usein näytä lähemmässä tarkastelussa niinkään vapailta.
Maiden välisten suhteiden kiristyminen on pavlovilainen kello, jonka äänelle kuolaavia kannattaa pitää silmällä.
Aikaa on vielä
Syitä (kylmienkin) sotien puhkeamiselle on monia. Kansainvälinen aseteollisuuden toimintaperiaate on yksi näistä eikä ala kestä lähempää tarkastelua, oli se sitten pieni Patria tai suuri yhdysvaltalainen sotateollisuuskompleksi. Tarkemmat kansainväliset säädökset on oltava ja ne vaativat jatkuvaa päivittämistä. Viimeistään nyt uuden avaruusajan kynnyksellä tulisi päivittää vuosikymmenten vanhentamat kansainväliset lait vastaamaan nykyistä todellisuutta.
Kansojen keskinäinen vihamielisyys ja rajoista kiisteleminen pelaa niiden pussiin, jotka haluavat ryhmien pelkäävän toisiaan. Hajota ja hallitse on tuhansia vuosia käytetty taktiikka, jonka voittoja voimme todistaa joka viikko.
On siis aika kysyä vakavissaan mikä on YK:n rooli ja mahdollisuudet maailmanjärjestyksen ylläpitäjänä. Globaalia lainsäädäntöä toimeenpannakseen YK:lla täytyy olla nykyistä isompi rooli kansainvälisessä päätöksenteossa. Jos maailmalla voi olla vain yksi sheriffi, olkoon se YK.
Aikaa on vielä eikä tulevaisuuden tarvitse olla sitä miltä se monelle alkaa näyttämään. Kehityksen aallonharjalla kannattaa kuitenkin varoa vauhtisokeutta.
Jos oikeudenmukaisesti järjestäytynyt, yhtenäinen ihmiskunta alkaa näyttämään suuremmalta utopialta kuin aurinkokunnan planeettojen asuttaminen, on aika pysähtyä hengähtämään hetkeksi.