Suomeen ehkä syntyvät maakunnat eivät ole ratkaisemassa Helsingin, Espoon ja Vantaan alueellisia ongelmaa. Uusi maakuntavaltuusto ei pysty tuottamaan aluekeskuksia, joissa olisi tarpeeksi erilaisia asuntoja ja työpaikkoja.
Asuntopolitiikka ja maan jakaminen erilaisiin tarkoituksiin jää edelleen kuntien tehtäväksi. Helsinki, Vantaa ja Espoo päättävät varsin itsenäisesti siitä, mille rakennuttajille ne sallivat uutta rakentamista ja vanhan rakennuskannan käyttömuutoksia. Maakuntakaava on siinä melko olematon väline.
Seudulla on ollut vuosikymmenten mittaan joskus reipastakin yritystä perustaa metropolihallinto, joka pystyy tarjoamaan tarpeeksi asuntoja, työpaikkoja ja kunnallisia palveluja sekä niiden liikenteen.
Hankkeet ovat aina kaatuneet siihen tosiasiaan, että suurten omistajien ja sijoittajien on helpompi kilpailuttaa kolmea naapurikuntaa kuin joutua neuvottelemaan yhden metropolivaltuuston päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa. Tämä yksityisten sijoittajien ja omistajien etu on syynä myös siihen, miten maakuntavaltuuston tehtävä on rajattu hallituksen ehdottamassa maakuntalaissa.
Maakuntakin voisi vastata Uudenmaan alueen aluekeskusten yleissuunnittelusta ja välttämättömän kohtuuhintaisen asumisen ja liikenteen järjestämisestä. Meitä on sentään vain 1,6 miljoonaa tällä valtavalla ja kehittyneellä alueella. Esimerkiksi maakunnan oma vuokratalojen rakennusyritys ja kunnalliset kiinteistöyhtiöt olisivat hyvin käytännöllinen keino turvata kaikille kohtuullinen asuminen.
Samalla myös viilennettäisiin Helsingin asuntohintojen ylikuumenemista.
Yksi ja nykyistä vahvempi maakunnan tai metropolin valtuusto ei olisi vielä tae siitä, että se tekisi sosiaalisempaa asuntopolitiikkaa ja maapolitiikkaa kuin nykyiset isot naapurikaupungit. Valtuutetuille ja viranhaltijoille syntyisi kuitenkin laajempi vastuu ja enemmän vaihtoehtoja suunnitella toimivia maakunnan tai metropolin osa-alueita.
Suunnitelmien toteuttaminen olisi myös paljon nopeampaa kuin nykyiset kuntien väliset vuosikymmenien neuvottelut.
Kati Peltola
Helsinki