Anniina Säilynoja

Hiljattain uutisissa kerrottiin kuinka ulkomailta muuttaneet vanhemmat pitävät Suomea korkeassa arvossa. Kotimaansa ulkopuolella asuvien ihmisten kansainvälinen verkosto oli tehnyt listauksen maista sen perusteella, missä perheen perustaminen ja lapsen kasvattaminen on kaikkein helpointa. Ykkössijan vei Suomi.

Suomeen muuttaneet kiittelivät erityisesti koulutuksen tasoa, mutta myös lasten terveys ja turvallisuus tekivät Suomesta parhaan maan perheen perustamiselle.

Miten on sitten mahdollista, että viimeisin nuorisobarometri kertoo suomalaisten nuorten kasvavasta kyynisyydestä ja epäluottamuksesta? Nuoret tukevat vankasti suomalaisten hyvinvointivaltiota mutta epäilevät sen tulevaisuutta, ja luottamus kanssaihmisiin on suorastaan romahtanut.

Sosiaali- ja terveyspalvelumme ovat pirstoutuneet eri tahojen viidakoksi.

Joka kolmas 1987 syntyneestä ikäluokasta on joko saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykelääkkeitä. Itsemurha on 15–24-vuotiaiden nuorten toiseksi yleisin kuolemansyy.

Mitä ihmettä Suomessa siis tapahtuu? Miksi turvallisesti syntyneistä, huolella päivähoidetuista ja Pisa-kiitoksin opetetuista lapsista kasvaa toivottomia nuoria?

ILMOITUS

Nuoret ovat teräväsilmäisiä. Saanko minä tarvittaessa apua, saako läheiseni apua? Monen kokemus on, että ei saa. Sosiaali- ja terveyspalvelumme ovat pirstoutuneet eri tahojen viidakoksi, jossa pitäisi osata soittaa oikealle taholle oikeaan aikaan ja vaatia lakisääteisiä palvelujaan. Mielenterveyspalveluissa akuutti apu on olematonta, jonot palveluihin pitkiä, ja joillakin alueilla osaavia ammattilaisia ei kerta kaikkiaan ole.

Sote-uudistuksen pitäisi vastata tähänkin ongelmaan, mutta suunta näyttää olevan kohti entistäkin monimutkaisempaa avun etsintää. Lisääntyvä valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että yhä enemmän on sen varassa että epätoivoisella nuorella on koulutetut, sosiaalisesti taitavat ja oikeuksistaan tietoiset vanhemmat, jotka jaksavat taistella lapselleen apua eri palvelujen välisissä kuiluissa.

Reippaat pärjäävät aina. Parhaiten esimerkiksi Kelan tukemaan terapiaan pääsevät ne, jotka saavat työterveydestä diagnoosin ja yksityiseltä psykiatrilta B-lausunnon, jaksavat kilpailuttaa itselleen sopivimman terapeutin ja pystyvät maksamaan vaadittavat käynnit ja omavastuut omasta pussistaan.

Samaan aikaan itsetuhoinen nuori voi jäädä ilman apua.

Onko siis ihme, jos nuoret uskovat, että ongelmat joutuu ratkaisemaan itse?

Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.