Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Neuvotteluja ei aloiteta ennen kuin keskusjärjestösopimuksen purkamisessa auki jääneistä asioista on sovittu.

Ammattiliitto Pron edustajiston mukaan nollalinja ei käy tulevissa sopimusneuvotteluissa. Liitossa valmistellaan parhaillaan syksyn työehtosopimusneuvotteluita. Pron neuvottelukunnat määrittelevät toimialakohtaiset palkankorotustavoitteet syksyn neuvottelukierrokseen mennessä.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) vaati aiemmin perjantaina Keskisuomalaisen haastattelussa palkkamalttia syksyn neuvotteluissa. Korotusten olisi hyvä olla lähellä nollalinjaa.

Orpo perusteli tiukkaa linjaansa seitsemän vuotta kestäneellä taloustaantumalla. Ammattiliitto Pron edustajiston mukaan talouskasvu antaa edellytykset palkankorotuksiin. Taloudellisen tilanteen parantuminen, jäsenten ostovoiman turvaaminen sekä pitkään jatkunut nollalinja palkankorotuksissa luovat lähtökohdan sille, että syksyn neuvotteluissa nollakorotukset eivät enää käy.

Hallituksen vaatimuksia nollalinjasta liitto pitää täysin ristiriitaisina sen omien päätösten kanssa, joilla on heikennetty palkansaajien ostovoimaa, leikattu lomakorvauksia sekä pidennetty työaikaa.

Ennen syksyn neuvottelukierrosta Pro neuvottelee sopimusaloilleen keskusjärjestösopimuksien purkamisen myötä auki jääneet asiat. Pro ei aloita työehtosopimusneuvotteluita ennen kuin näistä asioista on saatu sovittua työnantajapuolen kanssa.

Pron edustajisto vaatii hallitusta myös peruuttamaan ”työttömiä nöyryyttävät esitykset työttömien käytöstä ilmaisena työvoimana sekä pakolliset hakemusrumbat”.

Prolla on noin 60 työehtosopimusta teollisuuden, palvelujen, finanssialan sekä ict- ja viestintäalan asiantuntijoille ja esimiehille. Ensimmäiset Pron sopimukset päättyvät 31. lokakuuta 2017, jolloin umpeutuvat muun muassa teknologiateollisuuden ja ict-alan sopimukset.