Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Yhtiö tuomittiin viime vuonna työehtosopimuksen rikkomisesta lomarahaa koskevassa riidassa.

Osa Delta Auton henkilökunnasta marssi ulos työpaikoiltaan torstaina vastalauseena yhtiön henkilöstöpolitiikalle. Ulosmarssi jatkuu myös perjantaina, joten töihin palataan maanantaina.

Ulosmarssi koskee jälkimarkkinoinnin mekaanikkoja ja osaa huoltoneuvojista kahdeksassa toimipisteessä eri kaupungeissa.

Jälkimarkkinoinnin henkilökunnasta kerrotaan, että Delta Auto aikoo tänä vuonna irtisanoa laittomasti mekaanikoiden työsopimuksen ja tarjota uutta sopimusta alennetulla palkalla. Huoltomyyjiä aiotaan vähentää uusien sopimusten tarjoamisen yhteydessä noin 25 kappaletta.

Lisäksi työterveyspalveluiden ehtoja heikennettiin ilman yhteistoimintaneuvotteluja.

”Henkilökunta ei aio hyväksyä työsopimusten irtisanomisia, eikä niistä seuraavia palkanalennuksia. Alustavien arvioiden mukaan uudet työsopimukset alentaisivat keskiansiota noin 30 prosenttia”, Delta Auton jälkimarkkinoinnin henkilökunta tiedotti torstaina.

ILMOITUS

Aiemmin työntekijät ovat syyttäneet yhtiön johtoa laittomasta yksipuolisesta palkanalennuksesta vuonna 2014. Yli sadalta mekaanikolta, varaosamyyjältä, automaalarilta ja -peltisepältä vähennettiin lomarahat niin kutsutulla simuloidulla oikeustoimella. Lomarahat maksettiin, mutta saman suuruinen rahamäärä jäi pois palkoista, yhtiön henkilökunta totesi kanteessaan Espoon käräjäoikeudelle vuonna 2016.

Työtuomioistuin tuomitsi vuonna 2016 Delta Auton vuoden 2014 riidasta maksamaan Ammattiliitto Pro ry:lle hyvityssakkoa työehtosopimuksen rikkomisesta 3 000 euroa. Tuomion mukaan Delta Auto rikkoi autoalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen palkkaa koskevaa säännöstä, kun se yksipuolisesti alensi ja jätti maksamatta niiden toimihenkilöiden palkkaa lomarahaa vastaavan määrän, jotka eivät sopimalla luopuneet lomarahasta.

Autoalan Keskusliiton työtuomioistuin määräsi maksamaan Ammattiliitto Prolle 4 000 euroa hyvityssakkoa valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä.