Lehtikuva/Timo Aalto

Suomen kilpailukyky suhteessa muihin Pohjoismaihin kasvaa nyt kohisten. Kun Suomessa eletään jopa palkanalennusten aikaa, on Ruotsissa ja Tanskassa sovittu keväällä isoista palkankorotuksista, kerrotaan SAK:n verkkosivuilla.

Tanskan palkansaajakeskusjärjestön LO:n yksityisten alojen kolmivuotinen sopimus nostaa palkkoja noin seitsemän prosenttia.

Kun Suomessa työnantajan sivukuluja siirretään enenevästi palkansaajien itsensä kannettaviksi, maksaa Tanskassa työnantaja henkilökohtaiselle palkkatilille osuuden työntekijän vuosipalkasta. Uusi sopimus nostaa maksun kahdesta neljään prosenttiin. Työntekijä voi valita, käyttääkö kertyneen summan palkallisiin vapaapäiviin tai eläkemaksunsa korottamiseen.

Uuteen sopimukseen sisältyy lisäksi täysi palkka vanhempainvapaalta. Sen pituus vaihtelee eri alojen sopimuksissa, mutta esimerkiksi kaupan ja toimistotyön aloilla sen saa 13 viikon ajan.

Ruotsissa teollisuusalojen ammattiliitot hyväksyivät kuukausi sitten kolmivuotisen sopimuksen, joka korottaa palkkoja 6,5 prosenttia. Sopimus asettaa tason muillekin aloille. Palkat nousevat jokaisena sopimusvuotena noin kaksi prosenttia.

Sopimukseen sisältyy matalapalkkaerä. Alle 24 000 kruunun (2 515 euroa) palkkojen korotukset lasketaan kruunumääräisinä, ei prosentteina. Näin alimmat palkat nousevat muita enemmän.