Meeri Koutaniemi

El Salvador

Väli-Amerikan pienin ja tiheimmin asuttu maa, jossa on arviolta 6,2 miljoonaa asukasta.

Viime vuonna maassa tehtiin yhteensä 5 278 murhaa, lähes 14 joka päivä.

Maata pitää vallassaan kaksi jengiä, Barrio18 ja Mara Salvatrucha, jotka jakautuvat useiksi alaosastoiksi eli klikeiksi. Jengit kiristävät yrityksiltä suojelurahaa ja esimerkiksi suuri osa maan joukkoliikenteestä on niiden hallussa.

El Salvadorin hallitus taistelee aktiivisesti jengejä vastaan eikä ole suostunut neuvottelemaan niiden kanssa. Poliisien ja jengien yhteenotot ovat vaatineet tuhansia uhreja viime vuosina.

El Salvador on yksi Yhdysvaltaan suuntautuvan siirtolaisvirran alkulähteistä. Suurimmat syyt lähtöön ovat väkivalta ja köyhyys.

Lähes kolme miljoonaa salvadorilaista asuu ulkomailla, suurin osa heistä Yhdysvalloissa.

El Salvadorin talous on erittäin riippuvainen Yhdysvalloissa asuvien kansalaisten rahalähetyksistä. Ne muodostavat toiseksi suurimman osan maan bruttokansantuotteesta kahvin viennin jälkeen.

El Salvadorissa on ollut vuodesta 2001 käytössä Yhdysvaltain dollari.

El Salvador on tilastojen valossa yksi maailman väkivaltaisimmista ei-sotaa käyvistä maista. Samalla se on paikka, jossa on hengenvaarallista olla nainen.

Kun Ana Isabel Sorto, 31, saapuu San Jorgen kylässä sijaitsevan tekolammen rannalle, hän on onnellinen. Lammessa kasvatetaan kirjoahvenia, joista Ana Isabel ja kahdeksan muuta nuorta ovat saaneet elantonsa viiden vuoden ajan. Noin kolmenkymmenen kilometrin päässä maan pääkaupungista San Salvadorista sijaitsevassa kylässä oli ennen täysin toisenlaista.

– Aiemmin täällä ei ollut mitään mahdollisuutta löytää töitä. Nyt meillä on lampi täynnä kirjoahvenia, joita kasvatamme ja myymme. Koko kylä on innoissaan kalankasvattamosta, Ana Isabel sanoo ja viittaa lastenoikeusjärjestö Planin rahoittamaan projektiin, jonka tavoitteena on parantaa tyttöjen ja naisten asemaa erityisesti syrjäseuduilla.

Ana Isabel on tyypillinen salvadorilainen nainen. Hän on opiskellut ainoastaan peruskoulussa, tullut nuorena äidiksi ja jäänyt yksinhuoltajaksi.

Ana Isabel on jäänyt yksinhuoltajaksi monen elsalvadorilaisen naisen tapaan. Hän toivoo voivansa tarjota pojalleen mahdollisuuden koulutukseen.

– Yliopistot ovat kaukana kaupungissa, minkä lisäksi ne ovat kalliita. Siksi minulla ei ole ollut mahdollisuutta kouluttautua pidemmälle.

Ennen kalankasvattamoa Ana Isabel eli parilla dollarilla päivässä. El Salvadorissa minimipalkka on 118 dollaria kuussa, mutta todellisuudessa moni tienaa Ana Isabelin tapaan vähemmän.

Kalankasvattamon ansiosta Ana Isabelin tulot ovat nousseet noin 200 dollariin kuussa. Se on paljon kouluttamattomalle naiselle.

El Salvadorissa naisten koulutus laahaa vielä pahasti jälkijunassa miehiin verrattuna. Naisen paikka on patriarkaalisessa yhteiskunnassa edelleen kotona.

Maalla asuvista naisista ainoastaan kolmella prosentilla on peruskoulun jälkeisiä opintoja. Suurella osalla kesken jää myös peruskoulu.

Teiniraskaudet ongelmana

Koulutuksen puute on syy siihen, miksi köyhä Keski-Amerikan maa johtaa tilastoja teiniraskauksien määrässä. Vuonna 2015 kaikista synnyttäneistä yli kolmasosa oli alaikäisiä.

Ongelma on suuri erityisesti syrjäseuduilla ja köyhillä alueilla. Myös ehkäisyvalistus on puutteellista, mikä lisää teiniraskauksien määrää entisestään.

Vahvasti katolisessa El Salvadorissa ehkäisy on monissa perheissä tabu. Kondomeja ei haluta jakaa nuorille, koska niiden katsotaan rohkaisevan seksin harrastamiseen.

El Salvadorissa on myös yksi maailman tiukimmista aborttilainsäädännöistä. Abortin tekemisestä voi saada jopa 50 vuoden tuomion. Raskaudenkeskeytystä ei sallita, vaikka äidin tai lapsen henki olisi vaarassa tai raskaus olisi saanut alkunsa raiskauksesta.

Comalapan kylän peruskoulun rehtori Maria Fidelina Guerra de Fuentes tuntee ongelman hyvin.

– Nuorilla ei ole opiskelumotivaatiota, sillä vain harvalla heistä on mahdollisuuksia jatkaa yliopistoon. Monen koulutie katkeaa viimeistään yläkoulussa. Tähän samaan ongelmaan kytkeytyvät teiniraskaudet. Kun tytöillä ei ole mahdollisuutta opiskella, he tulevat raskaaksi.

Guerra de Fuentesin koulu on mukana projektissa, jossa nuorille pyritään antamaan ehkäisyvalistusta toiminnallisten työpajojen avulla.

Valistus on tuottanut tuloksia ja teiniraskauksien määrä on vähentynyt.

– Tänä vuonna onneksi ainoastaan yksi oppilaistani, 15-vuotias tyttö, on tullut raskaaksi. Lapsen isä on tytön serkku. Nyt he ovat naimisissa ja tyttö tuskin jatkaa opiskelua. Se on valitettavaa, Guerra de Fuentes toteaa.

Hyväksikäyttö yleistä

Alaikäisten avioliitot ovat El Salvadorissa kiellettyjä. Lakia kuitenkin kierretään, sillä vanhempien suostumuksella alaikäiselle voidaan myöntää lupa mennä naimisiin.

– Tämä tarkoittaa valitettavan usein sitä, että hyväksikäytön uhriksi joutunut tyttö naitetaan hyväksikäyttäjälleen, jos tyttö tulee raskaaksi, kertoo El Salvadorin Plan-järjestön asiantuntija Yesenia Segovia.

Segovian mukaan vuosina 2011–2015 tehtiin lähes 10 000 rikosilmoitusta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Todellisuudessa luku on vain jäävuoren huippu, sillä vain murto-osa tapauksista tulee ilmi. Pelon ja vaikenemisen ilmapiiri vaivaa maata yhä.

Raskaaksi tulo raiskauksen seurauksena on monelle tytölle liian suuri taakka kannettavaksi.

– Nuorena raskaaksi tulleiden teinityttöjen itsemurhat ovat yleisiä ja erityisesti seksuaalisesta väkivallasta kärsineet tytöt päätyvät usein itsemurhaan, Segovia sanoo.

Maa jengien armoilla

El Salvador muistetaan parhaiten vuonna 1994 päättyneestä verisestä sisällissodasta, joka vaati 70 000 ihmisen hengen.

Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, tilanne ei ole juuri parantunut. El Salvadorissa tehdään tällä hetkellä yli kymmenen murhaa joka päivä.

Maata pitävät vallassaan väkivaltaiset jengit, jotka saivat alkunsa, kun Yhdysvallat aloitti sisällissotaa pakoon lähteneiden salvadorilaisten massakarkotukset sisällissodan päättymisen jälkeen. Jo Yhdysvalloissa syntyneet jengit levisivät pian maahan.

Tällä hetkellä pienessä, noin 6,2 miljoonan asukkaan El Salvadorissa arvioidaan olevan 30 000–60 000 jengiläistä.

Jengiväkivalta on jättänyt jälkensä myös maan naisiin.

Jengien valtaamilla alueilla naisilla on yleensä kaksi vaihtoehtoa. Joko he seurustelevat jengiläisen kanssa tai pakenevat.


Norma joutui lopettamaan työt kalankasvattamolla hetkeksi saatuaan uhkauksia jengeiltä.

Kalankasvattamolla Ana Isabelin kanssa työskentelevä Norma Hernandez, 23, on yksi jengejä paenneista nuorista.

– Minulla ei ole peruskoulun lisäksi muuta koulutusta ja siksi pääsin töihin kalankasvattamoon. Jouduin kuitenkin keskeyttämään työt vähäksi aikaa, koska jengit uhkailivat minua, Norma kertoo hiljaisella äänellä.

Monia naisia pelottaa puhua jengien uhkauksista, sillä lavertelu voi pahimmissa tapauksessa viedä hengen. Norma ei myöskään kerro, miksi jengit uhkailivat häntä.

– Palasin takaisin vasta vähän aikaa sitten. Toivon, että saan nyt tehdä töitä rauhassa.

Normalla on kuitenkin ollut onnea. Tuhannet ihmiset pakenevat jengejä El Salvadorista vuosittain maan rajojen ulkopuolelle. Suurin osa yrittää päästä Yhdysvaltoihin. Väkivallan lisäksi pakoon lähdetään köyhyyttä.

– Tavallaan siirtolaisuus ruokkii jengejä entisestään. Monet vanhemmat jättävät lapsensa sukulaisilleen lähtiessään itse Yhdysvaltoihin. Näillä lapsilla on suuri riski ajautua jengien jäseniksi, Yesenia Segovia sanoo.

El Salvador

Väli-Amerikan pienin ja tiheimmin asuttu maa, jossa on arviolta 6,2 miljoonaa asukasta.

Viime vuonna maassa tehtiin yhteensä 5 278 murhaa, lähes 14 joka päivä.

Maata pitää vallassaan kaksi jengiä, Barrio18 ja Mara Salvatrucha, jotka jakautuvat useiksi alaosastoiksi eli klikeiksi. Jengit kiristävät yrityksiltä suojelurahaa ja esimerkiksi suuri osa maan joukkoliikenteestä on niiden hallussa.

El Salvadorin hallitus taistelee aktiivisesti jengejä vastaan eikä ole suostunut neuvottelemaan niiden kanssa. Poliisien ja jengien yhteenotot ovat vaatineet tuhansia uhreja viime vuosina.

El Salvador on yksi Yhdysvaltaan suuntautuvan siirtolaisvirran alkulähteistä. Suurimmat syyt lähtöön ovat väkivalta ja köyhyys.

Lähes kolme miljoonaa salvadorilaista asuu ulkomailla, suurin osa heistä Yhdysvalloissa.

El Salvadorin talous on erittäin riippuvainen Yhdysvalloissa asuvien kansalaisten rahalähetyksistä. Ne muodostavat toiseksi suurimman osan maan bruttokansantuotteesta kahvin viennin jälkeen.

El Salvadorissa on ollut vuodesta 2001 käytössä Yhdysvaltain dollari.