Jussi Joentausta

Eläkkeellä oleva helsinkiläinen opettaja Marjatta Vasara opettaa suomen kieltä maahanmuuttajataustaisille naisille Monika-Naiset liiton ryhmissä.

Opetusta aloittaessa koskaan ei tiedä, mitä on odotettavissa, kun uusia opiskelijoita tulee ja menee. He voivat kysyä mitä vain, joten se vaatii koko ajan valppautta. Ei onnistu rutiinilla. Alussa paikalla voi olla pari ja lopuksi toistakymmentä opiskelijaa.

Tämä opetus on tarkoitettu vain naisille ja se perustuu luottamukseen. Mitään emme kysele. Voi tulla tai jäädä pois ilman selityksiä.

Sekin on tärkeää, ettei oppitunneilla ole miehiä. Näin on vähemmän jännitettä. Joskus mies tuo vaimon tunneille ja on vastassa heti tunnin jälkeen. Kuitenkin on hyvä, että vaimo pääsee opiskelemaan ja juttelemaan muiden naisten kanssa.

Äidinkieli voi olla vieras käsite.

Maahanmuuttajataustaisten naisten opettaminen antaa lisänäkemystä moneen asiaan. Ja aina ilahtuu, kun joku oppii. Tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä.

Opiskelijat ovat 20 – 60-vuotiaita. Heitä on lähes paristakymmenestä maasta ja he puhuvat lukuisia kieliä. Joukossa on luku- ja kirjoitustaidottomia tai jopa korkeakoulutettuja.

ILMOITUS

Joku on asunut Suomessa kymmenenkin vuotta osaamatta suomen kieltä. Näin voi käydä, jos on vaikkapa hoitanut kuusi lasta, kodin, ruuanlaiton ja muut taloustyöt. Ja seurustellut vain samankielisten kanssa. Kun sitten nuorinkin lapsi on koulussa, äiti huomaa että olisi hyvä osata suomea.

Luku- ja kirjoitustaidottomat eivät ole yhtenäinen ryhmä. On niitä, jotka eivät ole saaneet millään kielellä mitään opetusta. Sitten on niitä, jotka osaavat lukea ja kirjoittaa jollain muilla kuin latinalaisilla kirjaimilla, vaikkapa arabiaksi, kiinaksi, urduksi, dariksi… Osa on oppinut kirjaimiston, mutta ei vielä hahmota, miten se toimii.

Myös äidinkieli voi olla vieras käsite. Joku kertoo, että ei tiedä, mikä on äidinkieli, kun isä ja äiti ovat erikielisiä ja puhuvat keskenään kolmatta kieltä, lisäksi koulukieli oli neljäs. Suomi ei ole sen kummempi asia. Sitä on osattava, jotta Suomessa pärjää, yksi kieli muiden joukossa.

Se, kuinka ihminen oppii suomen kieltä, ei riipu siitä, miltä kielialueelta hän tulee, vaan yksilöstä. Opetuksessa jätämme huomiotta alkuosaamisen tason. Lähdemme liikkeelle perusasioista. Pyrimme siihen, että opiskelijat puhuvat paljon. Ääntämisessä tulee virheitä, koska esimerkiksi suomen ä, ö ja y ovat aika monen kielen piiristä tulleille hankalia. Hyllystä tulee hullu.

Sitten opetellaan esittäytymiset ja tervehtimiset ja muita käytännön toimia, kerrataan ja varmistetaan.

Suomen sanojen eri merkitykset tulevat esiin. Kun opettaja sanoo, että kurkku on kipeä, opiskelija kaivaa kännykästään kurkku-vihanneksen kuvan ja ihmettelee että miten niin kipeä. Tai kun lehdessä lukee, että stadionin remontti kallistuu, opettajan pitää oivaltaa, miten selittää kallistua-sanan kaksoismerkitys.

Valitettavasti maahanmuuttajille on tarjolla paljon heikkojakin kursseja. On opiskeltu suuria tuntimääriä, muttei ymmärretä yksinkertaisia asioita. Joku voi luetella viikonpäivät, mutta kun kysyy, mikä päivä tänään on, vastaukseksi voi tulla mitä vain.

Motivaatio katoaa, jos pitkälläkään kurssilla ei tunne oppivansa mitään.

Nyt valtiovallankin taholla on todettu, että maahanmuuttajien suomen opetus on hajanaista ja tulokset ovat vaihtelevia. Opetus siirretään opetusministeriön vastuulle, ja kursseille sekä kurssien järjestäjille asetetaan selkeät kriteerit. se on hyvä oppijoidenkin kannalta. Myös järjestöt voivat tarjota tässä edelleen merkittävän lisäresurssin.