Sami Perttilä

Kymenlaakson nuoret aikuiset luovivat matalapalkkatöissä tai itsensä työllistäjinä. Yksi työ ei usein riitä turvaamaan toimeentuloa.

Teollisuuspaikkakunnilla on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana varttunut ensimmäinen sukupolvi, joka ei enää pääse vanhempiensa ja isovanhempiensa tavoin helposti kiinni työhön kotiseudullaan. Kun tehtaiden portit sulkeutuvat rakennemuutoksen ja globalisaation vuoksi, monet nuoret aikuiset joutuvat lähtemään muualle, elättämään itsensä pätkä- ja silpputöillä tai työllistämään itse itsensä yrittäjinä. Tälle sukupolvelle on leimallista jatkuva liikkeessä oleminen työn perässä.

Tämän ilmiön ympärille rakentuu vuonna 2015 alkanut Ajolähtö-hanke, joka kuuluu Koneen Säätiön rahoittamaan Jakautuuko Suomi? -ohjelmaan. Hankkeessa tarkastellaan journalismin, valokuvan ja etnografian keinoin Kotkan ja Kouvolan ympäristössä kasvaneita 18–35-vuotiaita aikuisia, jotka työskentelevät matalapalkkatyössä tai yrittäjämuotoisesti. Kymenlaakson teollisuuspaikkakunnilla työelämän murros näkyy erityisen vahvana.

Ajolähtö-hanke pyrkii tekemään näkyväksi näiden ihmisten todellisuutta, kertoo hankkeen varajohtaja, vanhempi tutkija Päivi Berg Nuorisotutkimusverkostosta. Tieteellisten artikkelien lisäksi havainnoista raportoidaan laajemmalle yleisölle valokuvien sekä Suomen Kuvalehden verkkosivuilla pidettävän blogin avulla. Tutkittavia on mukana 41.

Kannustetaan yrittäjyyteen, mutta siinä ei ole minkäänlaista turvaa.”

Jatkuvaa epävarmuutta

Osana hanketta valokuvaaja Sami Perttilä on kuvannut Kymenlaakson nuoria aikuisia heidän arjessaan niin työssä kuin vapaa-ajalla.

– On jatkuva epävarmuus siitä, että työt ovat määräaikaisia eikä ole mitään tietoa, miten siitä eteenpäin, Perttilä kuvailee monien tapaamiensa ja kuvaamiensa ihmisten tunnelmia.

ILMOITUS

Perttilän valokuvanäyttely Liikkeessä ja siihen liittyvä puolituntinen dokumenttivideo eivät kuitenkaan ole synkkiä: ihmisillä on tulevaisuudenuskoa, he ovat ahkeria ja saavat työstä elämänsisältöä.

Epäilemättä mukaan olisi tullut tummempia sävyjä, jos mukaan olisi otettu myös työttömiä. Kymenlaaksossa työttömyys on 15 prosentin luokkaa. Ajolähtö-hankkeessa tarkastellaan kuitenkin nimenomaan työssä olevia. Helppoa ei heilläkään aina ole. Monet tekevät kahta tai jopa kolmea työtä ja toimeentulo jää silti verraten niukaksi.

Perttilän kuvaamat ihmiset työskentelevät esimerkiksi palvelualoilla, markkinoinnin parissa ja luovilla aloilla. Joukossa on myös varastomiehiä, maanviljelijä, elääkseen taksia ajava valokuvaaja ja yksi teollisuustyöntekijäkin. Teollisuustyön osuus Kymenlaaksossa on edelleen merkittävä, mutta siinäkin työsuhteet ovat usein aiempaa lyhempiä ja epävarmempia.

Kolmikko Joonas, Christian ja Jere työskentelee omassa peliyrityksessään. He arvelevat valokuvansa selostuksessa, että kaupallinen läpimurto saattaa tulla vasta 20–30 vuoden uurastuksen jälkeen. Siihen saakka eletään nuudeleilla.

Pätkittäisyys tuttua kuvaajallekin

Perttilä on itse lähtöisin Kotkasta, ja hänen oma työelämänsä on ollut samantyyppistä kuin kuvaamillaan tämän päivän nuorilla aikuisilla. Hän on toiminut freelance-kuvaajana vuodesta 1999 alkaen lukuun ottamatta muutaman kuukauden pätkiä maakuntalehdessä.

– On ollut kausia, ettei ole moneen viikkoon yhtään keikkaa. Nyt olen saanut vakioasiakkaita, joista tietää, että keikkapyyntöjä aina tulee.

Perttilä muutti Helsinkiin 19-vuotiaana, koska halusi valokuvaajaksi eikä Kotkassa voinut kouluttautua siihen työhön. Hänen kuvaamistaan ihmisistä monet ovat halunneet pysyä kotiseudullaan ja löytäneet sieltä elantonsa, vaikkakin monesti epävarman ja kapean.

– Esimerkiksi muusikko voi olla tyytyväinen, jos on saanut nimeä Kotkassa ja keikkoja riittää siellä. Helsingissä liksat olisivat isompia, mutta kilpailukin kovempaa. Ja moni valitsee mieluummin vähän pienemmän toimeentulon kuin, että tulee stressiä ja liikaa työtä. Korvaus ei aina ole suhteessa menetettyyn vapaa-aikaan, Perttilä pohdiskelee.

Työ ja vapaa-aika sekoittuvat

Ajolähtö-hankkeessa pyydettiin tutkittavia pitämään viikon ajan ajankäyttöpäiväkirjaa niin työ- kuin vapaa-ajaltakin.

– Siinä näkyy hyvin erityisesti yrittäjillä ja itsensätyöllistäjillä, että työaika ei asetu normatiivisesti kahdeksan ja neljän välillä, vaan työtä saatetaan tehdä monina eri pätkinä, myös myöhään illalla ja viikonloppuna, kertoo Päivi Berg.

– Esimerkiksi hyvinvointipalveluissa asiakkaat haluavat usein käydä iltaisin. Perheellinen yrittäjä voi silloin joutua miettimään, mistä saa toimeentulon, jos haluaa työskennellä päiväsaikaan.

Yrittäjiä tutkittaessa ilmeni, että useimmilla siihen ei liity odotuksia suuresta vaurastumisesta.

– Nuorille aikuisille riittää vähempikin, heidän toiveensa ovat aika realistisia. Sen sijaan, että lähdettäisiin viemään omaa yritystoimintaa ulkomaille, korostetaan hyviä verkostoja Kymenlaaksossa, Berg kertoo.

Perttilä muistuttaa, ettei hallituksen tavoite yrittäjyyden lisäämisestä ole käytännössä helppo asia.

– Kannustetaan yrittäjyyteen, mutta siinä ei ole minkäänlaista turvaa. Jos on perustanut osakeyhtiön, sen ajaminen alas on hirveän raskas ja kallis operaatio. Graafikkokaverillani ei ole ollut yhtään työtä koko vuoteen, mutta hän ei saa työttömyyskorvauksia niin kauan kuin hänellä on yritys.

Vaikka leivän syrjään kiinni pääseminen ja siinä pysyminen ei ole ollut helppoa, nuoret suhtautuvat tulevaisuuteensa luottavaisesti. Haaveet ovat realistisia: tavallista työtä tai yrittäjyyttä, kertoo Berg.

– Haaveet ovat saman tyyppisiä kuin aiemmin tutkimillani, työtä vailla olevilla nuorilla. On sellaisiakin, jotka eivät ole paljon suunnitelleet tulevaisuuttaan, vaan menevät päivä kerrallaan. Yleiskuva on valoisa.

Kolmen työn palapeli

Lisa-Marie Pyykkönen päätyi mukaan Ajolähtö-hankkeen yhdeksi tutkittavaksi työskennellessään Only-vaateliikkeessä Kouvolassa.

– Tultiin kysymään, onko täällä ketään, joka tekee useampaa duunia. Sanoin, että puhut juuri sellaiselle henkilölle, Pyykkönen nauraa.

Hän työskenteli tuolloin vaatekaupan ohella omassa firmassaan järjestämässä muotialan tapahtumia, näytöksiä ja kuvauksia. Kolmantena työnä hän viikonloppuisin myi Amarillo-ravintoloissa pääsylippuja siellä pidettäviin tapahtumiin. Sillä hän rahoitti oman yritystoimintansa käynnistämistä.

– Se oli kunnon palapeli. Ei se kuitenkaan liian raskaalta tuntunut, kun työt eivät olleet kokopäiväisiä, Pyykkönen sanoo.

Toisin kuin valtaosa Ajolähtö-hankkeen tutkittavista, Pyykkönen on kotoisin Helsingistä. Hän on muuttanut useasti jo lapsena isänsä työn perässä ja aikuisenakin asunut useilla paikkakunnilla.

Kouvolaan hän lähti vuonna 2005 opiskelemaan tekstiili- ja vaatesuunnittelua ammattikorkeakouluun ja jäi valmistuttuaan Kouvolaan. Viime syksynä hän sai Helsingistä kokopäiväisen työn visualistina, ja oma yritystoiminta on sittemmin jäänyt vähemmälle.

Pyykkönen sanoo olleensa aina onnellisessa asemassa, koska töitä on aina löytynyt, vieläpä itselle mieluisia töitä. Hän tietää, että kaikilla eivät asiat ole yhtä hyvin. Työtilanne on huonompi kuin vaikkapa hänen vanhempiensa sukupolven nuoruudessa.

– Tietyillä koulutusaloilla on nyt liikaa tarjontaa työntekijöistä, myös itseäni kiinnostavilla taiteenaloilla ja vaatetusalalla. Entistä enemmän korostuu se, miten osaa myydä ja markkinoida itseään, Pyykkönen sanoo.

Liikkeessä-valokuvanäyttely nähtiin ensimmäisenä Galleria Huudossa Helsingissä maaliskuussa. Näyttely tulee esille seuraavaksi Kotkan Valokuvakeskuksessa 27.4. ja Kuusankosken Taideruukissa syyskuussa. Henkilöt esiintyvät kuvissa vain etunimillään.