Jussi Joentausta

Hajoaako perussuomalaiset tappeleviin fraktioihin, kun Soini ei pidä kasassa erimielistä puoluetta, kysyy kansanedustaja Paavo Arhinmäki.

Paavo Arhinmäki (vas.) luonnehtii perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin (ps.) luopumista yhdeksi päätepisteeksi puolueen historiassa. Soinin aikana on tultu kauaksi vennamolaisen SMP:n juurilta.

– Viimeistään kuluva hallituskausi on näyttänyt, ettei Soini ja perussuomalaiset ole edes köyhien ja duunarien puolella. Kaikki periaatteet on syöty ja lupaukset petetty, kirjoittaa Arhinmäki FB-sivuillaan.

Entisenä puheenjohtajana Arhinmäki osaa arvostaa Soinin työtä puolueensa hyväksi.

Soinissa ei ollut miestä puuttua rehottavaan rasismiin.

– Soini on ollut varsinainen työhevonen, joka on vetänyt puoluettaan perässä. Hän rakensi SMP:n savuavilta raunioilta puolueen, joka nousi Suomen toiseksi suurimmaksi. Hän on laittanut itsensä likoon kerta toisensa jälkeen.

Soini antoi kanavan rasistien nousulle

ILMOITUS

Soini onkin rakentanut puoluettaan keinoja kaihtamatta.

– Se mitä en Soinissa arvosta, on laskelmoivuus. Soini haistoi maahanmuuttovastaisuuden ja halusi kerätä nämä äänet pois kuljeksimasta. Hän antoi kanavan rasistien nousulle eduskuntaan, Arhinmäki sanoo.

Hän näkeekin käenpojan kasvaneen liian suureksi. Puolueen listoilta on valittu useita maahanmuuttovastaisia kansanedustajia vuoden 2011 jytkystä lähtien.

Nyt maahanmuuttovastainen perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on sanonut todennäköisesti pyrkivänsä puheenjohtajaksi. Arhimäki luonnehtii häntä avoimen rasistiseksi.

– Maahanmuuttovastaiset voimat ottivat puolueen haltuun ja Soinissa ei ollut miestä puuttua rehottavaan rasismiin, Arhinmäki sanoo.

Soini ja kumppanit unohtaneet köyhän kansan

Arhinmäki ennakoi, että seuraavaa puheenjohtajaa ei kiinnosta edes puhetasolla Suomen köyhä kansa. Puheenjohtajakisassa näyttävät olevan vastakkain ”avoimen rasistinen Jussi Halla-aho ja politiikkaan maahanmuuttovastaisuudella tullut Sampo Terho”.

– Tulossa on puheenjohtaja, jota ei köyhät kiinnosta vaan kaikki energia suunnataan maahanmuuttoon, sanoo Arhinmäki.

Hän muistuttaa myös Soinin unohtaneen köyhän kansan.

– Kun Soini pääsi ministerinä katkarapuleipien ja bisnesluokan makuun, unohtui häneltä nöyryys. Menestyksenkin hetkellä on syytä aina muistaa, mistä on tullut.