Lehtikuva/Anthony Devlin

Kotistadion Turf Moor on valioliigaseura Burnleylle lähes maaginen paikka. Sarjataulukon puolessavälissä majaileva ”Clarets” on napannut lähes kaikki sarjapisteensä kotipeleistään: vieraissa se ei ole onnistunut voittamaan toistaiseksi kertaakaan tällä kaudella. Niinpä Englannin viidennellä sarjatasolla pelaavan Lincoln Cityn olisi kuvitellut olevan viime viikonlopun FA Cupin ottelussaan vailla mahdollisuuksia, olihan arpa heittänyt joukkueen vierailulle Turf Moorille. Vaan kuinkas sitten kävikään: Lincolnista tuli ensimmäinen liigan (neljä ylintä sarjatasoa) ulkopuolinen joukkue cupin kahdeksan parhaan joukossa yli sataan vuoteen.

Hiukan vastaava tapaus sattui Suomessakin sunnuntaina, kun kakkosta tulevalla kaudella pelaava MuSa rökitti veikkausliigaseura VPS:n. Futisniilot eivät kuitenkaan ole tästä jaksaneet hirveästi vaahdota – uusitun cup-systeemin vuoksi yksittäinen voitto tai tappio ei välttämättä merkitse mitään. Cup pelataan tällä kaudella monimutkaisena järjestelmänä, jossa ensin alasarjajoukkueet pelaavat keskenään ”koreissa” ja näistä parhaat pääsevät nyt pelattavaan lohkovaiheeseen, johon tulevat mukaan myös Ykkösen ja Kakkosen seurat. Kuulostaako kummalliselta? Niin minustakin.

Suomen Cup on ollut jo pitkään ongelmissa, kun osanottajajoukkueiden määrä on laskenut vuosi vuodelta. Lisäksi liigajoukkueet ovat kokeneet kesän otteluruuhkan ongelmalliseksi, kun samaan aikaan on pelattu sekä liigaa, cupia että mahdollisia euro-otteluita. Tällä kaudella cupin pelaaminen onkin aloitettu jo viime syksynä niin, että ensimmäiset joukkueet ehtivät tippua leikistä ennen kuin edes edeltävän kauden mestari nosteli pyttyä.

Suomen Cup on ollut jo pitkään ongelmissa, kun osanottajajoukkueiden määrä on laskenut vuosi vuodelta.

Cup-uudistus tuntuukin tehdyn sillä silmällä, että cupin pelaamisesta olisi liigajoukkueille mahdollisimman vähän haittaa, kenties jopa hyötyä. Ja juuri tässä on menty metsään lujaa. Ei cupin tarkoitus ole tarjota koville joukkueille tasokkaita harjoituspelejä preseasonilla vaan nostaa kerrankin alasarjaseuroja framille, tuoda elämyksiä joukkueille ja faneille sekä antaa mahdollisuus Lincoln Cityn kaltaisiin tuhkimotarinoihin. Divarijoukkueille kohtaamiset korkeimpien sarjatasojen joukkueiden kanssa ovat ainutlaatuisia tapahtumia, joita muistellaan vielä vuosien jälkeenkin – otteluiden lopputuloksista riippumatta.

Miesten Suomen cupia on pelattu jo vuodesta 1955. Sitä on viime vuosina uudistettu rivakkaan tahtiin, mistä on raportoitu myös tällä palstalla. Toveri Alavuotunki otsikoi tammikuussa 2011 julkaistun juttunsa dramaattisesti ”Lepää rauhassa, Suomen cup”. Jaakko oli erityisen näreissään aikataulumuutoksista, joiden tuloksena pelejä pelattiin talvella halleissa usein omituisiin aikoihin. ”Koko muutoksen perimmäisenä tarkoituksena näyttäisi olevan cupin voittajalle tulevan europaikan jakaminen mahdollisimman helpolla tavalla – nimenomaan liigajoukkueiden näkökulmasta”, hän kirjoitti tuolloin. Emmepä osanneet aavistaa, miten pitkälle liiton herrat olivat valmiit tämän tavoitteen saavuttamiseksi menemään.

ILMOITUS

Tällaisenaan Suomen Cupilla ei ole mitään virkaa: se ei kiinnosta seuroja, pelaajia eikä katsojia. Viimeistään nyt lienee aika iskeä viimeinen naula kisan arkkuun ja kepeät mullat päälle, ellei Palloliitossa kerrankin tajuta peruuttaa.

Viikon vakiorivin kohteessa 1 Hull saa kotonaan vastaansa Burnleyn. Kuten edellä mainitsin, Burnley on ollut tällä kaudella aivan luvattoman kehno vierasjoukkue, eikä muutosta tähän ole luvassa lauantainakaan. Sarjataulukon häntäpäässä majailevan Hullin kausi ei sekään ole sujunut odotetulla tavalla, mutta kotietu nostaa ”Tiikerit” suosikiksi.

Neloskohteessa nähdään mielenkiintoinen matsi, kun sarjakärki Chelsea kohtaa huimassa lennossa olevan Swansean. Walesilaiset ovat kuluvana vuonna ehtineet rökittää jo Liverpoolin ja tapella tosissaan Manchester Cityn kanssa, mutta sinipaidat kotikentällään taitavat olla liian kova pala. Tässä on kuitenkin pari muuttujaa: käytännössä joka juutaksen kerta kun olen Chelsean tolpaksi laittanut, se on ottanut pataan eikä sen peli muutenkaan ole näyttänyt niin ylivertaiselta kuin mitä sarjataulukon perusteella voisi ounastella. Haetaan siis pikkuylläriä ja laitetaan risti mukaan pakettiin.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 25.2. klo 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1(x), 1(x), 1(2), 1(2), 2, 2, 1, 1, 1(x), 1(x).