Lehtikuva/Jussi Nukari

Ihminen on psykologisesti hankala olento, koska hän valitettavan usein arvostaa asioita vasta sitten, kun on ne menettänyt. Terveys, mielekäs työ, onnellisuus, ystävät, koti ja ”vapaus” kuuluvat monelle itsestäänselvyyksiin, joita ilman ei voi kuvitella elävänsä. Valitettavan monelle suomalaiselle ne eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä, vaan jokapäiväisen kamppailun kohteita.

Etuoikeutettujen on tästä näköharhasta johtuen vaikea ymmärtää, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassamme. Kaikki etuoikeutetut eivät edes pyri tähän, vaan pitävät usein asemaansa puhtaasti omana saavutuksenaan. Heikot sortuu elon tiellä ja sitä rataa.

On absurdia kuulla, kuinka koko elämänsä etuoikeutetussa asemassa elänyt valtion virkamies kehottaa julkisesti työttömiä pistämään ”työelämäsuhteensa kuntoon” eli menemään töihin, jotta etuoikeutetut virkamiehet voisivat nauttia valtion leveästä leivästä. Samalla työttömiin kohdistetaan massiivisia kuritustoimia kostona siitä, että he eivät ole pärjänneet.

Nykyisen poliittisen johdon toimintatapa peilaa koulukiusaajan ja valitettavan usein myös yritysjohdon käyttäytymistä.

Nykyisen poliittisen johdon toimintatapa peilaa koulukiusaajan ja valitettavan usein myös yritysjohdon käyttäytymistä, jossa heikkoja potkitaan pelkästä potkimisen halusta, ja koska se on mahdollista ilman rangaistuksen pelkoa. Kansainvälisen politiikan tasolla voimapolitiikassa ei ole mitään uutta, siellä sitä on harrastettu aina, mutta hyvinvointivaltioksi itsensä mieltävän valtion sisäpolitiikassa sen ei pitäisi toimia.

Lain ja oikeuden noudattamisesta valtionhallinnossa ei voida enää puhua siinä vaiheessa, kun hallitus, ministeriöt ja pääministeri sivuuttavat korkeimman oikeusvalvojan eli oikeuskanslerin näkemykset lainvalmistelun ongelmallisuudesta. Ilmiö kielii täydellisestä työmoraalin, ammattietiikan ja isänmaallisuuden puutteesta valtion virastoissa, koska porvarillisen riistoutopian saavuttamisen kiimassa lainvalmistelussa ollaan valmiit sivuuttamaan perustuslain kaltaiset hyvinvointivaltion kulmakivet.

Entisajan aatelisten tapaan asemastaan varmojen virkahenkilöiden olisi syytä muistaa, että jos kansalaisten usko demokratiaan ja parlamentarismiin murenee, se avaa tien yksinvaltiudelle ja totalitarismille, mistä on olemassa vain huonoja kokemuksia. Vai luottaako ministeriöiden uusrälssi siihen, että silloinkin heidän pyhä ja jumalallinen asemansa lain ja järjestyksen yläpuolella jatkuu?

Kirjoittaja on turkulainen putkiasentaja.