Tapio Vanhatalo

Matti Laineen kirjoittama Kirka -musikaali Peacock-teatterissa on riemukas ja samalla vahvasti tunteisiin vetoava kokemus.

Kymmenen vuotta sitten kuollut Kirill ”Kirka” Babitzin on koskettanut hienoilla laulutulkinnoillaan suomalaisia monella vuosikymmenellä. Helsingin kaupunginteatterin kantaesittämä Kirka – Surun pyyhit silmistäni on hieno tapa muistaa yhtä tärkeää artistia. Tapa, jolla musiikkinäytelmä toteutettiin, vetoaa varmasti niihinkin katsojiin, jotka eivät ikänsä puolesta seuranneet Kirkan uraa aivan alusta, 1960-luvulta.

Matti Laine on poiminut käsikirjoitukseen monia tapahtumia Babitzinien perhe-elämästä. Lapsuus Helsingissä, stadin slangi, ankara isä, vanhempien juuret Karjalassa, Sammy-veljen kuolema. Kirkan myöhemmiltä vuosikymmeniltä poimintoja on niukemmin. Läpi käydään kuitenkin aviolliset asiat sekä taloudellinen ahdinko, johon artisti joutui, kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista, mutta myös menot olivat valtaisat. Lopulta Kirka joutui kahnauksiin verottajan kanssa.

Tämän kaiken maallisen rinnalla kulkee muusikko-Kirkan historia ja iki-ihanat laulut. Lavalle juoksutetaan koko kansan tuntemia sanoittajia, säveltäjiä, tuottajat, sellaiset kuin Jaakko Salo, Vexi Salmi, Kassu Halonen, Kisu Jernström ja tietenkin myös Danny. Näiden henkilöiden karikatyyreistä Laine ja ohjaaja Kari Rentola saavat paljon iloa irti.

Ja miten monta upeaa hittiä Kirkalla olikaan! Mieleenpainuvimpien joukossa oli Hetki lyö ja nimikkokappale Surun pyyhit silmistäni.

Kirkan roolissa ensi-illassa nähty Heikki Ranta täytti odotukset, vaikka kyse oli hänen debyytistään. Kukaan ei tietystikään pysty laulamaan kuin Kirka, mutta Ranta pystyi melkein. Töitä tulkintojen eteen oli selvästikin tehty runsaasti ja lopputulos oli hieno. Ranta onnistui luomaan myös kirkamaisen roolihahmon. Kirkan roolissa vuorottelee Rannan kanssa Kalle Lindroth.

ILMOITUS

Peacock-teatterin lavalla tanssii ja laulaa ja näyttelee valtava määrä nuoria lahjakkuuksia. Heidän energinen menonsa tarttuu koko saliin. Tanssitulkinnoissa näkyy koreografi Mindy Lindholmin ja puvustaja Elina Kolehmaisen yhteistyö: tanssit kertovat lisää siitä ajasta, jossa Kirkan laulut syntyvät. Suomikuva muuttuu melkoisesti, kun kuljetaan 60-luvulta kohti vuosituhannen vaihdetta.

Muutamaa laululahjakkuutta olisi Kirkan ohella kuullut enemmänkin. Nimittäin Dannyn roolissa nähtyä Jon-Jon Geiteliä ja Muskaa esittänyttä Raili Raitalaa. Kumpikin antoi laulutaidoistaan vain pienen näytteen, mutta niistäkin jo jäi nälkä kuulla lisää. Ehkä niin oli tarkoituskin.

Peacock-teatteriin kannattaa nyt mennä nauttimaan ja nauramaan.

Kirka – Surun pyyhit silmistäni. Käsikirjoitus Matti Laine, ohjaus Kari Rentola, kapellimestari Risto Kupiainen, koreografia Mindy Lindholm, lavastus Antti Mattila, puvut Elina Kolehmainen, rooleissa mm. Heikki Ranta, Sami Hokkanen, Raili Raitala, Jon-Jon Geitel, Vappu Nalbantoglu ja Petrus Kähkönen. Ensi-ilta 2.2. Helsingin kaupunginteatterin Peacock-teatterissa.