Leena Kangas

Oulussa palattiin 30 vuotta myöhemmin Jumalan teatterin tapahtumaan ja merkitykseen.

Tammikuun 17. päivä tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Pohjoisilla teatteripäivillä Oulun kaupunginteatterissa Jumalan teatterin esitys olikin hyökkäys yleisön kimppuun. Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden Jari Halosen, Esa Kirkkopellon, Jorma Tommilan ja Jari Hietasen ”manifesti” oli kansainväliseksikin uutiseksi yltänyt skandaali. Sen käsittely julkisuudessa kesti pitkään, johti oikeustoimiin ja suuriin muutoksiin Teatterikorkeakoulussa.

Oululainen Merikoskikerho järjesti tilaisuuden Jumalan teatteri – 30 vuotta myöhemmin, jonka päävieraana oli Jussi Parviainen. Hän toimi tammikuussa 1987 Teatterikorkeakoulun dramaturgian lehtorina. Hänen kanssaan tilaisuudessa keskusteli kulttuuritoimittaja emerita Kaisu Mikkola, joka oli läsnä Jumalan teatterin esityksessä.

”Ei teatteria, vaan terroria”

Anteeksiantamatonta on se, että monet teatterikorkeakoulun opiskelijat jäivät Jumalan teatterin jälkimainingeissa ilman opetusta.

Tuolloin tutkintaa johtanut rikosylikomisario Kari Myllyniemi kertoi tilaisuudessa, että asiaa tutkittiin myös murhapolton yrityksenä. Katsojiin osuessaan Jumalan teatterin käyttämät räjähteet olisivat aiheuttaneet esimerkiksi näön menetyksen.

Myllyniemen mukaan Jumalan teatterin käyttämät räjähteet olivat puolustusvoimien käyttämiä tulenkuvauspommeja ja/tai niihin rinnastettavia tulipalon aiheuttavia räjähteitä. Poliisin tutkiessa kyseisiä ”tulitteita”, ne sytyttivät mallinukkien päällä olevat vaatteet tuleen.

ILMOITUS

– Sillä ei ollut mitään tekemistä teatterin kanssa. Se oli terroriteko. Vihaa ja huomiontavoittelua. Muuta selitystä ei ole tähän päivään mennessä ilmennyt, Parviainen ja Mikkola korostivat.

Jari Halonen on perustellut tekoa sillä, että kulttuurieliitti oli sallimassa markkinavoimien ottavan teatterin, elokuvan, musiikin ja journalismin hallintaansa ja tuhoavan ne. Jumalan teatterin attentaatti oli suunnattu sitä vastaan.

30-vuotistilaisuudessa selitykset romutettiin. Teko sai aikaan vain tuhoa.

”Koulun tuho käynnistyi”

Oulun tapahtumasta kuultuaan Jussi Parviainen ilmoitti julkisesti eroavansa virastaan, mutta jäi Jouko Turkan pyynnöstä harkitsemaan asiaa.

– Tutkintaa johtaneen rikosylikomisarion mukaan Turkka käyttäytyi raukkamaisesti kiistäessään poliisikuulusteluissa maininneensa julkisesti Jumalan teatterista mitään positiivista. Tosiasiassa Teatterikorkeakoulun lopullinen tuho käynnistyi juuri niistä Turkan sanoista. Se synnytti koulun tuhonneen Pirun teatterin, Parviainen sanoi.

Turkan lausunnoista käynnistyi totaalinen koulun vastustus mediassa, teatterikentällä ja virallisissa instansseissa.

– Anteeksiantamatonta on se, että monet teatterikorkeakoulun opiskelijat jäivät Jumalan teatterin jälkimainingeissa ilman opetusta ja kouluttamatta ammattiinsa. Monet lopettivat koulun.

Teatterikorkeakoululaisten provokaatiot jatkuivat Helsingissä. Pirun teatteriksi itsensä nimenneet opiskelijat riehuivat koulussa. Suuri osa oppilaista pelkäsi.

– Se oli hirveää. Koulu kaatui itsensä päälle, Parviainen muistelee.

Ensireaktiot Jumalan teatterin tekoon olivat hämmentyneitä ja ristiriitaisia. Sen arveltiin liittyvän ohjaajatyön professori Jouko Turkkaan ja hänen opetusmetodeihinsa.

– Turkan ”horkkateatterista” kohuttiin ja media oli kääntynyt sitä vastaan. Siinä tilanteessa oppilaat luonnollisesti halusivat puolustaa koulua, Parviainen vahvistaa.

Aluksi poliisi epäili häntä ja Turkkaa syyllisiksi Oulun atakkiin.

Silloinen kulttuuriministeri Gustav Björkstrand nimesi Turkan opetustoiminnan ”erääksi linjaksi” joka piti lopettaa. Eduskunnassa keskusteltiin Teatterikorkeakoulun sulkemisesta.

Ovet kävivät tiuhaan. Ne opettajat, jotka halusivat pitää nimensä puhtaina, lähtivät. Parviainen jäi ja otti vastuulleen koulun näyttelijäntyön, ohjaajantyön ja dramaturgian laitokset ja päätyi järjestämään yksin opetuksen liki puolelle koulun oppilaista.

Parviainen yritti taistella virkaa tekevän rehtorin Marianne Möllerin kanssa Teatterikorkeakoulun puolesta, mutta vastustus oli absoluuttista, ja he joutuivat toteamaan ettei paluuta tasapainoon ole.

Oulun kaupunginteatterin katsojaluvut romahtivat ja pakottivat sen – ja muut teatterit – tarjoamaan turvallista ja hyvin yleisöhakuista ohjelmistoa. Jumalan teatterin tarkoittaman teatterivallankumouksen vuoksi Oulu sai likaisen leiman, että ”ei siellä uskalla mennä teatteriin, saa paskaa niskaan”. Väärää tietoa, huhuja ja sankaritarinoita on liikkunut. Trauma tuntuu yhä.

Menetys opiskelijoille

Parviaisen mukaan Teatterikorkeakoulussa oli myös erittäin paljon hyvää.

– Sen tuhoutuminen oli menetys suurelle määrälle lahjakkaita opiskelijoita, jotka opiskelivat intensiivisesti ja halusivat jatkaa opintojaan täysin ulkopuolella Jumalan teatterista ja sen provokatorisesta toiminnasta.

Hän yritti palauttaa Jumalan teatterin jäsenet koulun opiskelijoiksi purkamalla heidän vuoden mittaiset erottamisrangaistuksensa muutaman viikon pituisiksi.

– Mutta Jumalan teatteri katsoi vallankumouksensa vastaiseksi, että minä ja Jumalan teatteria puoltava Turkka otimme kantaa koulun suunnasta.

Ryhmän jäsenet tuomittiin seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, 17 000 markan sakkoihin ja maksamaan 40 000 markkaa vahingonkorvauksia. Rangaistuksensa he sovittivat työsiirtolassa.