Oula Silvennoinen
Filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston historian dosentti
Nousi julkisuuteen väitöskirjallaan Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944
Tutkii parhaillaan 1930-luvun yritysjohtajia
Historian taju ja muistaminen on tosi harvinainen taito.
Käsitys kansasta ja valtiosta on eriytynyt Suomessa. Osa ei usko kulttuurisesti monimuotoisen Suomen olevan yhteisöllisesti kestävä. Perussuomalaisille ja kansallismielisille sitoutuminen kieleen, kulttuuriin ja lippuun ovat suomalaisuutta. Häiriötekijät halutaan ulos maasta.
Historian dosentti Oula Silvennoinen toteaa, että ”sellainen ajatus, että suomalaisten kannattaa tehdä kansainvälistä yhteistyötä, ei ole itsestään selvä kaikille. Ajetaan takaa suvereenia kansallisvaltiota, jota on asuttanut yksi ja yhtenäinen kansa, josta muut heitetään ulos”.
– Kansallisvaltio on menettänyt paljon 1800-luvun ihanteista, kuten suvereniteetti ja yhtenäinen kansakunta. Tällaiset asiat ovat olleet pitkään kyseenalaisia, Silvennoinen sanoo.
Hän pitää kiistattomana, että jos halutaan tehdä kansainvälistä yhteistyötä, ei voida pitää suvereniteetista sataprosenttisesti kiinni. Jompikumpi on valittava, ei voi syödä ja säästää kakkua.
– Avoin valtio, jossa maahanmuutto on suhteellisen avointa, ja joka tekee kansainvälistä yhteistyötä, kuvataan eliitin konstruktioksi. Tämä koetaan syyksi siihen, että meillä menee huonosti tai paperitehtaalla ei ole enää töitä, sanoo Silvennoinen.
”On eräänlaista perää, että näin asiat koetaan”
Sillä onkin väliä, miten asiat koetaan. Henkilökohtaisesti saattaa mennä huonosti. Silvennoisen mukaan liberaalin kansallisvaltioprojektin epäily nousee omakohtaisista kokemuksista riippumatta siitä, mikä on todellinen tilanne.
– Olen kuullut kommentteja, että ”ei Trumpin valinnan jälkeen Yhdysvalloissa ainakaan huonommin voi mennä”. Miten siellä on mennyt erityisen huonosti viime aikoina? Lähes kaikki mittarit näyttävät ylöspäin, hän toteaa.
– Mutta kyse onkin fiiliksestä, että huonosti menee. Tämä on totuus isolle joukolle amerikkalaisista. Nousukausi saattaa olla todellinen, mutta se ei lohduta työtöntä.
Teollisuustyöväki ja keskiluokka ovat nähneet oman asemansa ja tulevaisuutensa heikentyvän.
– Koetaan, että hyvinvointi, joka kuuluu minulle, on riistetty ja viety. Sitä jaetaan joillekin toisille, jotka eivät sitä ansaitse, erityisesti maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille.
Islamilaisuuteen ja terrorismiin liittyy pelkoja ja uhkia, joilla ei ole juuri mitään todellisuuspohjaa. On todennäköisempää joutua auton alle kuin terrorin kohteeksi.
Silvennoinen muistuttaa, että myös kommunismiin liitettiin paisuteltuja pelkoja. Oppi vallankumouksesta tarvittaessa aseellisesti toki kuului kommunistien ohjelmaan. Aseellinen vallankumous oli keskeinen osa erityisesti sotienvälisen ajan kommunistien ohjelmaa Nyt jäljellä on sirpalepuolueita.
Epävarmuus kääntyy eliitin salajuoneksi
Globalisaation viemät Euroopan ja länsimaiden teollisuustyöpaikat kääntyvät eliitin juoneksi. Koetaan, että jostain syystä eliitti on kääntynyt omaa kansaansa vastaan: Suomeen tuodaan maahanmuuttajia nauttimaan niistä eduista, joiden pitäisi kuulua omille kansalaisille.
Silvennoinen näkee yhtenä suurimpana uhkana tuloerojen kasvun, joka eristää ihmiset omiin kupliinsa. Tämän annetaan tapahtua, vaikka se pidemmällä aikavälillä johtaa epävakauteen ja jopa väkivaltaan.
– Tärkeintä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa useammalla olisi fiilis, että hän kuuluu tähän joukkoon.
Epävarmuus tulevaisuudesta ei ole täysin perusteetonta. Edellisiin sukupolviin verrattuna eletään epävarmemmassa maailmassa.
– Omille vanhemmilleni oli täysin varmaa, että ihmisellä kannattaa olla velkaa, koska inflaatio syö sen. Se oli silloin totta. Jos meni korkeakouluun, kyllä töitä löytyi. Tämän päivän Suomessa korkeakoulutus on monelle tie köyhyyteen. Palkkatyö jää tekemättä koulutuksen aikana, eikä töitä löydy sen jälkeenkään.
Silvennoinen puolustaa vahvasti koulutuksen merkitystä. Suomen kokoisella vajaan kuuden miljoonan ihmisen kansalla ei ole varaa menettää yhtään lahjakkuutta.
Koulutuksen rapauttaminen olisi paluuta aikaan, jossa vanhempien tausta määrittää tulevaisuuden ja jakaisi ihmisiä entistä enemmän.
Kansallismieliset syövät itseään
Silvennoinen näkee tässä ajassa yhtäläisyyttä 1930-luvulla Euroopassa vallinneeseen lamakauden mielipideilmastoon, jolloin ratkaisevaksi hetkeksi tuli tunne, että halutaan jotain muuta.
– Äänestetään Hitleriä. Siinä on ainoa mies, joka pystyy pelastamaan Saksan. Lopputulos oli Saksan lähes täydellinen tuho kahdessatoista vuodessa.
Silvennoinen näkee historian kulkevan sykleissä. Hän ennakoi perussuomalaisten hajoavan lähitulevaisuudessa. Puolueeseen pettyneet purkavat sosiaalisessa mediassa katkeruuttaan ja pettymystään puolueeseensa ja puheenjohtajaansa Timo Soiniin.
Samaan aikaan perussuomalaisten tilasta kilpailevat kansallismieliset hajoavat eri kuppikuntiin: vihollinen löytyy läheltä, ja he syövät itseään sisältäpäin.
– Nämä ilmiöt toistuvat, koska sukupolven muisti kestää vain sen yhden sukupolven. Historian taju ja muistaminen on tosi harvinainen taito. Se vaatii perehtymistä asioihin ja tiedon hankkimista.
Nyt ollaan jonkinlaisessa aallonpohjassa jälleen kerran. Faktat häviävät kokemuksille ja tunteille.
– Voit vyöryttää erilaisia tilastoja, voit näyttää, että lapsikuolleisuus tai väkivaltarikollisuus on alhaalla. Se ei tuo tunnetta, että ”hei ei tässä ole mitään hätää”.
Faktavapaata yhteiskuntaa vastaan
Silvennoinen arvioikin, että lopulta todellisuudella ja faktoilla on ainoa voima, jolla voi perustella oikeat ratkaisut.
– Tässä on arvokas tehtävä profiloitua faktavapaan maailman vastustajana. Hyvä taistelu, jota kannattaa käydä siinäkin tapauksessa, että ei menestyisi. Ei voi muuta kuin pyrkiä tekemään oikein, johti se mihin tahansa, Silvennoinen sanoo.
Hän varoittaa politiikkoja kääntämästä katsetta itseensä ja yliarvioimasta politiikan voimaa.
– Ei ole ollut sellaista aikaa, jolloin ihmiset sanovat, että ”tosi hyvää politiikkaa. Onpa meillä hyvä hallitus”. Purnaaminen on jatkuvaa.
Vasemmisto ei ole kyennyt vastustamaan populismia. Euroopassa monissa maissa populistiset ja kansallismieliset puolueet tavoittelevat valtaa kalastelemalla vasemmistopuolueiden kannattajia. Marraskuussa Yhdysvalloissa Donald Trump keräsi työntekijöiden ja keskiluokan ääniä populistisilla puheillaan.
Silvennoinen näkeekin, että vasemmiston pitkän ajan tragediaksi on muodostunut se, että ollaan oltu liian menestyksekkäitä.
– Sellainen valtio, jota lähdettiin rakentamaan Forssan ohjelmalla, on aikaa sitten tehty. Selvästi käynnissä on haku vasemmiston tehtävästä. Onko sillä tehtävää vielä tai miten se pitäisi määritellä? Suomessa eikä muuallakaan ole löytynyt vasemmistopopulismin ulkopuolelta innostavaa visiota tai teemoja. Jää nähtäväksi, löytyvätkö ne tulevaisuudessa, Silvennoinen sanoo.
Sanat portteja tekoihin
Julkisessa keskustelussa luodaan mielikuvia siitä, kuka on vahvoilla. Silvennoisen mukaan kannattaa puuttua ilmapiiriin, ettei aivan mitä tahansa voi sanoa toisesta ihmisestä.
– Hyvin usein fantasioidaan eri tavoin väkivallalla. Milloin puhutaan vallankaappauksesta, milloin aseellisesta kansannoususta, milloin suvakkien teloittamisesta maanpettureina, milloin siitä, kenet pitäisi raiskata tai milloin hakata.
Nämä ovat tärkeitä ilmiöitä. Kyse on siitä, kuka pystyy ottamaan kentän ja puheen haltuunsa.
– Trump on vaarallinen ilmiö senkin takia, että se voimaannuttaa ainakin hetkellisesti sukulaisliikkeitä.
Tämä näkyy sosiaalisessa mediassa ja kaduilla. Samanmielisiltä saadaan hyväksyntää viestiin, että ”kaikki suvakit pitäisi tappaa”.
– Tämä muuttuu hyväksyttäväksi. Kohta sen voivat sanoa ääneen sellaisetkin, jotka eivät olisi aikaisemmin kehdanneet, Silvennoinen sanoo.
Vihapuheelle tarvitaan vastavoimaa. Hän mainitsee esimerkkinä kansallismielisten ja maahanmuuttovastaisten tunnot sosiaalisessa mediassa rasismia ja väkivaltaa vastustaneen Peli poikki -mielenosoituksen jälkeen.
– Siellä oltiin kallella kypärin. Kävi ilmeiseksi, että jos he saavat kaksikymmentä henkilöä koolle, Helsingissä marssi 15 000 ihmistä. On todella syytä kysyä, kuka on se enemmistö. Missä se kansa on? Kuka sen kansan äänellä puhuu?
Silvennoinen kieltäisi kansaan vetoamisen: hän on kansaa kuten perussuomalaiset, jotka yrittävät omia kansan.
– Minä olen aivan eri mieltä kuin perussuomalaisten lehden päätoimittaja Matias Turkkila. Minäkin olen kansaa.
Valhetta vastaan faktoilla
Silvennoinen on ilahtunut merkeistä, että vihapuheeseen puututaan systemaattisesti.
– Helsingin poliisi ilmoitti perustavansa uuden ryhmän. Vihapuheen ei kannata antaa rehottaa, päinvastoin kuin Matias Turkkila vaatii. Sanat ovat portteja tekoihin.
Hän arvioi, ettei mitä villeimpiä salaliittoteorioita levittävistä valemedioista tai blogeista päästä.
– Siinä ei ole sinänsä uutta. Meillä on ennenkin ollut pamflettikirjallisuutta, ja tällaisilla ilmiöillä on ollut omat lukijansa ja kohderyhmänsä. En olisi siitä kauhean huolissani. Mutta ei valhetta vastaan voi käydä kuin totuudella ja faktoilla.
Hän näkeekin viranomaisten ja journalistien piirissä vahvistuvan sen, että näitä pidetään silmällä ja tarkistetaan faktoja.
– Me varmaan eletään sellaista hetkeä, että katsotaan, mihin suuntaan kääntyy. Viime kädessä kysymys on, että onko ihmisillä näkymiä tulevaisuudesta vai ei. Onko jotain muuta tekemistä kuin öyhöttää kadulla ja netissä.
Tähän on vaikeaa vaikuttaa kansallisella politiikalla, koska kyse on globaaleista markkinoista ja kysynnästä jossain muualla kuin Suomessa.
– Se on kuin Talvivaara-dilemma: Tosi hieno kaivos, mutta nikkelistä ei makseta juuri mitään. Se ei kannata, vaikka sinne pistettäisiin kuinka paljon tahansa rahaa. Siitä ei voi tehdä kannattavaa yritystä suomalaisin voimin, vaikka kaikki voimat yhdistettäisiin. Se vaatii tuekseen suhdanteiden muutosta muualla.
Oula Silvennoinen
Filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston historian dosentti
Nousi julkisuuteen väitöskirjallaan Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944
Tutkii parhaillaan 1930-luvun yritysjohtajia
Historian taju ja muistaminen on tosi harvinainen taito.