Puolivuosisata sitten sosiologi Erik Allardt lanseerasi jaon teollisuus- ja korpikommunismiin: edellistä esiintyi kaupungeissa ja Etelä- ja Länsi-Suomessa, jälkimmäistä sitten kaikkialla muualla. Korpikommunistit hän näki vaistonvaraisina, katkerien elinolojensa vieraannuttamina, ja teollisuuskommunistit olivat jotenkin tietoisempaa väkeä.
Arvo Myllymäki on valinnut Eemeli Lakkalan (1900–1974) elämäkerralle nimen Korpikommunisti. Muuten Myllymäki ei allekirjoita vaan kritisoi Allardtin jaottelua, joka hänen mukaansa kuvaa puutteellisesti kommunismin sävyjä. Suomalainen kommunismi on monimutkaisempi juttu.
Lakkala kyllä asusti koko elämänsä korvessa, Venejärven kylässä Kolarin pitäjässä Tornionjokilaaksossa. Mutta kotitalo vaikeiden reittien päässä oli vain tukipiste, josta hän 1920-luvulta lähtien suuntasi työ- ja puoluematkoilleen pitkin Länsi-Lappia.
Lakkala oli 1940 toveripiirissä kritisoinut talvisodan aloittamisesta Neuvostoliittoa.
Lakkala on oiva esimerkki itseopiskelulla kouluttautuneesta kommunistista. Hän teki metsä- ja uittotöitä ja harjoitti savotoilla rivakkaa ay- ja puoluevalistusta.
Kevään 1929 uittolakko tylyä Kemi-yhtiötä vastaan oli Lakkalan ja satojen muiden tulikaste. Kun yhtiö käytti lakonmurtajia ja jätätti tukkeja jokeen, tuloksena oli lakkolaisten tappio. Silti Myllymäki arvioi lakon henkiseksi voitoksi uittomiehille, se kohotti omanarvontuntoa ja taisteluhenkeä.
Pärmin pataljoonassa
Nuoresta Lakkalasta sukeutui kuulu puhuja, Kolarin Cicero. Jo 1920-luvulla hän pääsi valtuustoon Kolarissa, jossa vasemmistososialistit saivat 63 prosenttia äänistä. SKP:hen 1929 liittyneen miehen vankilakierre alkoi 1930 Tammisaaresta. Sittemmin hän istui talvi- ja jatkosodan vuodet, ja etenkin aika Nikke Pärmin johtamassa rangaistuspataljoonassa jätti pysyviä jälkiä.
Lakkala joutui Valpon prässiin 1942. Kovissa viikon kuulusteluissa hän kertoi SKP:n 30-luvun organisaation Länsi-Lapissa, nimet, yhteydet Ruotsiin, oman toimintansa, kaiken.
”Kuulusteltavan puheliaisuudelle oli ainakin yksi vahva syy: aatetoverit olivat paljastaneet Eemelin”, Myllymäki taustoittaa. Ensi kerran Lakkalan oli ilmiantanut kyläkauppias 20-luvulla.
Lakkala oli 1940 toveripiirissä kritisoinut talvisodan aloittamisesta Neuvostoliittoa. Se yhdessä Valpo-tunnustusten kanssa aiheutti, ettei hän saanut ehdotettua SKP:n kultaista ansiomerkkiä. Aloite tyssäsi sihteeristöön 1964. Vuosikymmenen lopulla Lakkala asemoitui SKP:n enemmistöön, kuten kolarilaiset yleensäkin.
Kolarin Keisari
Sotien jälkeen SKDL hallitsi enemmistöllään Kolarin kunnalliselämää. Lakkala oli valtuutettuna 27 vuotta, josta ajasta hän johti valtuustoa kuusi ja kunnanhallitusta 11 vuotta. Häntä kutsuttiin Kolarin Keisariksi, mutta kuvattiin sopuisaksi ja ihmisiä loputtomiin ymmärtäväksi.
”Lakkala kuuluu olevan – tai ainakin olleen – kommunistiksi jokseenkin joustava. Lakkalaakaan ei päältä katsoen luulisi kommunistiksi: pyöreävatsainen, kaljupäinen setä, jolla on maallikkosaarnaajan lempeä ääni”, Suomen Kuvalehden toimittaja maalaili 1956.
Lakkala oli SKP:n, SKDL:n ja SN-seuran primus motor Kolarissa. Kun yya-sopimuksen solmimispäiväksi 6. huhtikuuta 1948
oli kunnassa määrätty liputus, Lakkala kunnanesimiehenä soitteli kouluihin, oliko lippu ollut tangossa. Kurtakon koulun opettajatar vastasi hänelle: ”Oli, mutta oli niin solmuinen naru, että ei saatu kuin puoleen tankoon.”
Kirkko täynnä
Eduskunnassa Lakkala istui kauden 1958–62. Hän jäi takariviin, mutta oli käynnistämässä eräitä länsilappilaisille elintärkeitä hankkeita, kuten rautatietä Kolariin.
Selvästikin hän tunsi olonsa vieraaksi Helsingissä. Valitsijamiehenä hän oli kolmesti, SKDL:n presidenttiehdokkaille Mauno Pekkalalle (1950), Eino Kilvelle (1956) ja Paavo Aitiolle (1962).
Perheettömänä elänyt Eemeli Lakkala kuoli 9. toukokuuta 1974, sattumoisin voitonpäivänä. SKDL hoiti hautajaiset ja kristityn kommunistin siunaustilaisuus täytti Kolarin Sieppijärven kirkon ääriään myöten.
Korpikommunisti-teos on tervetullut muistutus lähihistorian eriskummallisista olosuhteista – ja ihmisten rikkaasta yhteisöelämästä. Kolarin Cicero oli yksi sellainen, joka koetti tuoda kanssaihmisilleen valoa köyhyyden puristuksessa.
Arvo Myllymäki: Korpikommunisti. Kolarilainen Eemeli Lakkala vainotusta vallankäyttäjäksi. Into 2016. 327 sivua.