Alun perin Vitali Tsherkasov työskenteli miliisinä. Hänen asemapaikkansa oli kaukana Siperiassa, Tshitan kaupungissa.
– Olin miliisin työhön liian rehellinen. Siellä on vallalla sellainen systeemi, että lahjuksia pitää ottaa ja prosentit niistä antaa edelleen esimiehelle.
– En kestänyt sitä ja vaihdoin alaa. Ryhdyin toimittajaksi.
”Yleensä ihmiset nielevät oikeuksiensa loukkaamisen hiljaisuudessa.”
Tsherkasovin luonteelle ei kuitenkaan sopinut ryhtyä miksikään seurapiiritoimittajaksi. Hänen alaansa oli tutkiva journalismi ja kohteena korruptoituneet poliitikot ja virkamiehet.
Nykyään Tsherkasov työskentelee Pietarissa asianajajana. Hänen erikoisalaansa on viranomaisten mielivallan uhreiksi joutuneiden ja ihmisoikeusaktivistien puolustaminen.
– Vaikeata tämä on. Vaikka joskus tulee oikeudessa voittojakin, hän summaa työtään.
Provokaatiota suunniteltiin
Tsherkasovin ura tutkivana toimittajana eteni hyvin. Hänet kutsuttiin jopa Yhdysvaltoihin, jossa hän sai vastaanottaa Artjom Borovik -palkinnon. Artjom Borovik oli kuuluisa venäläinen tutkiva toimittaja, ja hänen nimeään kantavaa journalistipalkintoa arvostetaan kansainvälisissä toimittajapiireissä.
Aikoinaan Tsherkasov opiskeli Irkutskissa miliisin korkeakoulussa ja sitä kautta hänellä on juristin koulutus. Niinpä siirtyminen asianajajaksi tuntui lopulta luontevalta.
– Se oli kutsumukseni, arvioi hän toimenkuvansa muuttumista pietarilaisessa kahvilassa.
Sitä ennen maa oli alkanut polttaa Tsherkasovin jalkojen alla. Hän ymmärsi, että häntä vastaan suunniteltiin jonkinlaista provokaatiota.
– Minulla ei ollut yritystä, en harrastanut bisnestä, olin täysin puhdas lain edessä. Mutta sain tietää, että minua vastaan viritellään jonkinlaista juttua.
– Kun sitten sain kutsun asianajajaksi Pietariin, ja kun sain vaimoni suostumaan muuttoon, vaihdoimme maisemaa.
Ainoa riippumaton tekijä
Agora on ihmisoikeusjärjestö, joka sai apurahoja länsimaista. Ja sehän on Venäjällä nykyään paha juttu. Sellaiset järjestöt joutuvat viranomaisten erityishuomion kohteeksi ja saavat leiman ”ulkomainen agentti”.
Agora pyrki ratkaisemaan ongelman rekisteröitymällä ulkomaille. Perustettiin muodollisesti uusi järjestö, Kansainvälinen Agora, jonka asianajajat toimivat Venäjäin suurimmissa kaupungeissa.
Tsherkasov kehuu asianajajan työtä:
– Oikeastaan kaikki muut rakenteet, kuten eritasoiset parlamentit, vaalilautakunnat, poliisi, oikeuslaitos ja media, ovat kontrollissa. Asianajajalaitos on ainoa, jota vallanpitäjät eivät kontrolloi. Meille asianajajille on mahdollista taistella oikeudessa totuuden puolesta.
– Tosin monet asianajajat haluavat vain tehdä rahaa. Mutta on meitä sellaisiakin, jotka olemme ihan oikeasti kiinnostuneita ihmisten hädästä.
Agoran asianajajien asiakkaina on kansalaisaktiiveja, ekstremismistä syytettyjä bloggaajia, toimittajia, poliitikkoja, seksuaalisten vähemmistöjen aktivisteja… Juttuja ajetaan paitsi venäläisissä tuomioistuimissa, myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
”Tarkkana saa olla”
Asianajaja Vitali Tsherkasovin jutut ovat sellaisia, että niissä ei voi olla astumatta jonkun varpaille. Siksi hänen mukaansa pitää olla tarkkana, ettei mitään ikävää tapahdu sen paremmin asianajajalle kuin hänen asiakkaalleenkaan.
– Olen yrittänyt saada vankilasta siviilisairaalaan syöpäsairaita, joiden sairaus on edennyt pitkälle. Vankilasairaalassa heitä ei kyetä hoitamaan. Monet vangit kuihtuvat silmieni edessä, kun heitä ei ole päästetty kunnon sairaalahoitoon. Muutaman sairaan vangin olen pystynyt pelastamaan.
– Olen ajanut myös erään seksuaalivähemmistö-aktivistin asiaa. Hän heilutti mielenosoituksessa sateenkaarilippua muutaman sekunnin, kun karskit kaverit kävivät hänen kimppuunsa. Poliisit eivät ottaneet kiinni hyökkääjiä vaan veivät sen sijaan aktivistin asemalle ”turvaan”.
– Nykyään kaveri on joutunut muuttamaan Saksaan. Kun olin oikeudessa, sain kuulla huutoja, että muka minä ”makaan hänen kanssaan” ja muuta sellaista. Kun poistuin oikeudesta, minun päälleni suihkutettiin pahanhajuista ainetta. Soitin poliisille, mutta he eivät tulleet paikalle.
Kun Tsherkasov puhuu Venäjän ihmisoikeustilanteesta, tulee hänen ääneensä synkkä sävy.
– Ihmiset ovat turtuneet tilanteeseen. Luulin vielä 15 vuotta sitten, että ihmiset voidaan herättää puolustamaan oikeuksiaan, mutta olen erehtynyt.
– Joskus he heräävät hetkeksi, kun esimerkiksi univormupukuinen poliisi ampui ihmisiä kuoliaaksi kaupassa tai kun Kazanissa paljastui pidätetyn kuoliaaksi kiduttaminen. Mutta yleensä ihmiset nielevät oikeuksiensa loukkaamisen hiljaisuudessa.