Demokraattien Hillary Clinton teki kannaltaan ikävän ennätyksen: hän sai yli 2 miljoonaa ääntä enemmän kuin republikaanien Donald Trump, mutta hävisi vaalit siitä huolimatta. Trump on saamassa 306 valitsijamiestä ja Clinton 232.
Vuoden 2000 vaaleissa Al Gore sai yli puoli miljoonaa ääntä enemmän kuin George W. Bush, mutta hävisi.
Kolme aikaisempaa vastaavaa tapausta olivat vuosilta 1824, 1876 ja 1888. Niistä oli siis tämän vuosituhannen alussa jo niin pitkä aika, että koko ongelma oli lähes unohtunut.
Perustuslain muuttaminen on hyvin vaikeaa.
Kuten tunnettua, nurinkuriselta tuntuvaan vaalitulokseen voidaan päätyä sen takia, että lähes kaikissa 50 osavaltiosta voittaja saa kaikki valitsijamiehet. Poikkeuksia ovat ainoastaan pienehköt Maine ja Nebraska, joissa valitsijamiehet voivat jakautua eri ehdokkaille.
Resurssit keskitetään vaa’ankieliosavaltioihin
Ongelmalla on monia seurausvaikutuksia. Koska kummallakin pääpuolueella on tukku ”varmoja” osavaltioita, tuntevat äänestäjät näissä osavaltioissa menevänsä tavallaan turhaan uurnille. Tätä ei kokonaan poista se, että samalla äänestetään useista muista valinnoista ja asioista.
Tärkeimpinä pidetyt vaalit, presidentinvaalit, ovat koko järjestelmässä ainoat, joissa vähemmän ääniä saanut voi voittaa.
Toinen seuraus on se, että presidenttiehdokkaat keskittävät valtaosan kampanjoinnistaan harvoihin vaa’ankieliosavaltioihin. Tämän syksyn vaaleissa laskettiin, että kampanjatilaisuuksista 94 prosenttia järjestettiin kahdessatoista vaa’ankieliosavaltiossa, vaikka niissä asuu vain 30 prosenttia äänioikeutetuista.
Kaikkein tiukimmin kilpailtuihin osavaltioihin satsataan vielä enemmän. Kaikista presidenttikampanjan resursseista suunnattiin kaksi kolmasosaa viiteen osavaltioon.
Näin esimerkiksi sellaiset todella runsasväkiset osavaltiot kuin Kalifornia ja New York jäävät ilman presidenttiehdokkaiden henkilökohtaista ilosanomaa, koska ne ovat ”varmoja” demokraateille.
Ja vielä yksi seurausilmiö: istuvat presidentit ohjaavat omassa päätösvallassaan olevista rahoista tutkitusti ”ylimääräistä” vaa’ankieliosavaltioihin. Eräänlaista siltarumpupolitiikkaa siis.
Muutos saattaa tulla osavaltioiden kautta
Kalifornialainen demokraattisenaattori Barbara Boxer teki viime viikolla lakialoitteen, jolla poistettaisiin valitsijamiehet ja siirryttäisiin suoraan kansanvaaliin.
Aloitteelle ei voi luvata menestystä. Republikaanit hallitsevat nyt sekä senaattia että edustajainhuonetta, ja he ovat hyötyneet valitsijamiesjärjestelmästä tuoreimmissa ristiriitatapauksissa.
Järjestelmä keskittää kampanjoinnin harvoihin osavaltioihin.
Koska kyseessä olisi perustuslakimuutos, on se teknisestikin kiven takana. Se pitäisi hyväksyä molemmissa kamareissa kahden kolmasosan enemmistöllä, saada siihen presidentin allekirjoitus sekä lopulta vielä ratifiointi neljässä viidesosassa eli 38 osavaltiossa.
Mutta meneillään on toinen prosessi, joka saattaa tuottaa tulosta. Se on National Popular Vote -kampanja. Siinä käytetään hyväksi perustuslain määräystä, joka antaa osavaltioille oikeuden päättää vaalitavastaan.
Kampanjaan liittyvät osavaltiot sitoutuvat siihen, että niiden kaikki valitsijamiehet äänestävät sitä presidenttiehdokasta, joka saa valtakunnallisesti eniten ääniä.
Tällä hetkellä on yksitoista osavaltiota muuttanut tämän mukaisesti lainsäädäntöään. Niiden yhteenlaskettu valitsijamiesten määrä on 165.
Lisäksi jompikumpi kamari on hyväksynyt sen kahdessatoista muussa osavaltiossa, joilla on 96 valitsijamiestä. Niiden tullessa mukaan ei välttämättä tarvittaisi enää kuin yksi osavaltio, jotta mukana olijat edustaisivat vähintään 270 valitsijamiestä ja järjestelmää voitaisiin ryhtyä soveltamaan käytäntöön.
Tähän ei tarvittaisi perustuslain muutosta. Valitsijamiehet säilyisivät, vaikka muuttuisivatkin käytännössä merkityksettömiksi.
Suuret mahdollisuudet manipuloida vaaleja
Presidentinvaalien ohella myös muissa Yhdysvaltain vaaleissa on ongelmia, joita ei ainakaan samassa määrin ole kehittyneiden maiden vaaleissa yleensä. Yhteistä ongelmille on se, että ne antavat osavaltiossa tai piirikunnassa vallassa olevalle puolueelle kohtuuttoman paljon manipuloinnin mahdollisuuksia.
Yhdysvalloissa ole vaaliluetteloita, vaan äänestäjien pitää erikseen rekisteröityä. Tämä ei ehkä sinänsä olisi niin suuri ongelma, ellei monissa osavaltioissa tahallisesti vaikeutettaisi rekisteröitymistä. Yleensä se tarkoittaa vähemmistöjen ja vähävaraisten syrjimistä.
Toinen suuri ongelma on gerrymandering eli se, että aluetta hallitseva puolue muotoilee vaalipiirien rajat maksimoidakseen kilpailijan hukkaan menevien äänien määrät. Tuloksena voi olla kartalla todella omituisen näköisiä vaalipiirejä.
Valtapuolue voi myös esimerkiksi vähentää äänestyspaikkojen määrän minimiin kilpailijan vahvoilla alueilla.
Ja sitten on tietysti jatkuvasti kasvava rahan vaikutusvalta vaaleissa.