Lehtikuva/Roni Rekomaa

Hallitus tekee 1.1.2017 järkyttäviä muutoksia työttömien elämään. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto laskee sadalla päivällä. Korotettu ansio-osa pitkän työhistorian osalta poistuu. Lisäksi työn vastaanottovelvoite kiristyy huomattavasti ja muun muassa karenssi pitenee seitsemään päivään. Kaiken kruunaavat jo tehdyt työttömyysturvan indeksijäädytykset ja jopa sen määrän leikkaaminen nykyisestä.

Työttömyysturvan muutokset ja leikkaukset tulee peruuttaa.

Ansiosidonnaisen päivärahan keston lyhentäminen maksaa 3 000 euroa ansainneelle ja työttömäksi joutuneelle noin 4 500 euroa. Tämän lisäksi tulevat vielä korotusosien poistot. Tämä on historiallisen suuri työttömiin kohdistuva raippa. Suomessa on työttömiä monta kertaa enemmän kuin avoinna olevia työpaikkoja. Vapaana olevat työpaikatkaan eivät kohtaa työttömiä ammatillisesti eivätkä alueellisesti. Tämä ei ole työttömän vika, eikä hallituksen harjoittama keppilinja luo yhtään uutta työpaikkaa. Tilanteessa, jossa työtä ei yksinkertaisesti ole tarjolla, ovat työttömiin kohdistuvat leikkaukset epäinhimillisiä.

Ansiosidonnainen työttömyysturva on ollut oikeiston hampaissa sen perustamisesta lähtien. Olenkin varma, että porvarihallitus käyttää valtaansa pelkästään ideologisista syistä romuttaakseen ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Tähän heillä on ikävä kyllä valtakirja eduskuntavaalien jälkeen.

Työttömyysturvan heikennykset tulivat esille kesken kilpailukykyneuvotteluiden. Olen pettynyt, ettei niitä nostettu ammattiyhdistysliikkeen puolelta neuvotteluissa vahvemmin esille. Leikkaukset olisi varmuudella voitu välttää, mikäli se olisi asetettu kynnyskysymykseksi kilpailukykysopimuksen synnylle. Työttömien kyykyttämisestä ei voi osoittaa kuin hallitusta, mutta myös ammattiyhdistysliike olisi voinut tehdä enemmän sen estämiseksi. Tässä tosiasiassa on myös peiliin katsomisen paikka.

Mikä sitten on vaihtoehto? Ensinnäkin ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutokset ja peruspäivärahaan suunnitellut leikkaukset tulee peruuttaa. Lisäksi tarvitsemme nykyistä huomattavasti enemmän rahoja palkkatukityöllistämiseen. Tarvitsemme myös lisämäärärahoja TE-keskusten toimintaan. Samoin työttömän omaehtoista koulutusta työttömyysturvalla tulee helpottaa. Työttömäksi joutuneelle on ensiarvoisen tärkeää saada tarvittaessa koulutettua itsensä uudelle alalle, sillä koulutus on parasta sosiaaliturvaa. Ikävä kyllä hallitus on koulutusleikkauksillaan vain viemässä tämän mahdollisuuden useimmilta työttömiltä.

Politiikka perustuu arvovalintoihin. Mikäli puhutaan vaihtoehdottomuudesta ja välttämättömyydestä, tulee hälytyskellojen soida. Oikeistohallitus on valinnut arvomaailmansa mukaisen politiikan, jossa kaikista heikoimmassa asemassa olevia kuritetaan ja heidät laitetaan taas kerran taantuman maksumiehiksi. Tämä ei ole kuitenkaan välttämätöntä, vaan vaihtoehtoja on olemassa.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja.