Palvelualojen ammattiliitto PAM tuomitsee sosiaalisessa mediassa ilmiönä leviävän vihapuheen ja ihmisten ajojahdin. Liitto kuvailee viikonloppuna alkanutta Hesburgeriin liittyvää somekohua vaaralliseksi esimerkiksi tilanteesta, jossa yksittäinen henkilö joutuu lokakampanjan kohteeksi.

Ravintolayhtiö Hesburger ilmoitti maanantaina julkisuuteen, että kampanjoinnin kohteeksi joutunut henkilö ei enää työskentele yhtiössä.

Kansan Uutisten Toimittaja testaa -blogi haastatteli Eeliä. Blogiteksti julkaistiin KU:n verkkosivustolla keskiviikkona.

”On täysin eri asia ilmaista mielipiteenään jotain kuin toteuttaa uhkaus.”

– Tämä vihakampanja ei ole ainoastaan kohdistunut tai vahingoittanut minua, vaan myös kohteena on ollut minun lähipiirini ja minua julkisesti puolustaneet ihmiset, Eeli sanoo Toimittaja testaa -blogille.

PAM: Työntekijä ei uhannut

PAM muistuttaa tapahtumaketjun alkaneen siitä, että henkilö avautui yhteisöpalvelu Twitterissä 9. marraskuuta työvuorossa eteen tulleesta tilanteesta nimimerkillään, josta ei käy ollenkaan ilmi hänen oikea nimensä eikä työnantajansa. Viestissään hän lausahti siitä, kuinka hänen olisi tehnyt mieli sylkäistä asiakkaan purilaiseen.

ILMOITUS

PAMin mielestä kyseinen lausahdus ei ollut uhkaus. Liitto kuvailee tiedotteessaan viestiä huonosti harkituksi viittaukseksi henkilökohtaiseen kantaan poliittisesta tilanteesta USA:n presidentinvaalien jälkitunnelmissa.

Ylilaudan keskustelufoorumilla ja sosiaalisessa mediassa alkoi kampanja, jossa selvitettiin kyseisen viestin julkaisseen henkilön tiedot ja työpaikka. Tietoja levitettiin ja lähetettiin myös Hesburgerille.

Perusoikeuksien puolustaminen on liiton asia

PAMin ratkaisupäällikkö Arja Pohjola toteaa liiton tiedotteessa, että mielipide- ja sananvapaus ovat jokaisen henkilön perusoikeuksia.

– On täysin eri asia ilmaista mielipiteenään jotain kuin toteuttaa uhkaus. Julkisuudessa olevista tiedoista ilmenee, että kyseessä on henkilön mielipide eikä aikomus toteuttaa ajatusta. On myös hyvä huomioida, ettei julkisuus tai somekohu vähennä työnantajan velvoitteita tai alenna työsuhteen päättämiskynnystä, Pohjola sanoo.

PAM toivoo yrityksiltä, työnantajilta sekä kaikilta henkilöiltä malttia vastaavissa tilanteissa. Liitto esittää, että valemedialle, uhkailulle tai ihmisten pelottelulle ei saa antaa jalansijaa.

– Sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolustaminen kuuluu ammattiliiton tehtäviin, niin myös tässä tapauksessa, Pohjola sanoo.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!