Donald Trump sai tiistain presidentinvaaleissa enemmän valitsijamiehiä ja tulee siis valituksi presidentiksi, se on selvä.
Tällä hetkellä Trumpille on varmistunut 290 valitsijamiestä ja Hillary Clintonille 232. Ratkeamatta ovat vielä Michiganin 16 valitsijamiestä. Kaikkiaan valitsijamiehiä on 538, joten valituksi tulemiseen riittää 270.
Siinä mielessä Trump ei kuitenkaan voittanut vaaleja, että hän ei kasvattanut republikaanien kannatusta. Viimeisiä ääniä tippuu edelleen, mutta tällä hetkellä Trumpin laarissa on vajaat 60,1 miljoonaa ääntä.
Demokraateilta on mennyt kahdeksassa vuodessa lähes 10 miljoonaa ääntä.
Vuoden 2012 vaaleissa republikaanien ehdokas Mitt Romney sai Trumpia enemmän eli 60,9 miljoonaa ääntä. Myös vuoden 2008 ehdokas John McCain sai melkein yhtä paljon kuin Trump eli 59,9 miljoonaa ääntä.
Koska Yhdysvaltain väkiluku kasvaa melko nopeasti, äänestysikäistä väestöä on nyt selvästi enemmän kuin aiemmissa vaaleissa.
Viime kerralla äänestysprosentti oli korkeampi, joten Romneyn äänisaalis riitti 47,2 prosentin kannatusosuuteen, kun se Trumpilla on 47,4 prosenttia. McCainin prosenttiosuus oli 45,7.
Demokraattien raju pudotus
Hillary Clinton sai tämänhetkisen tilanteen mukaan lähes 400 000 ääntä enemmän kuin Trump, mutta vaalijärjestelmän vuoksi hän kärsi tappion.
Kuten edellä olevasta huomataan, on republikaanien äänimäärä pysynyt melko vakiona. Suurin selittäjä Clintonin tappiolle onkin se, että demokraattien äänimäärä putosi rajusti.
Clinton sai 60,5 miljoonaa ääntä. Neljä vuotta sitten Barack Obama sai 65,9 miljoonaa ääntä. Vuonna 2008 hänen äänimääränsä oli vielä suurempi, peräti 69,5 miljoonaa ääntä.
Hillary Clinton sai nyt siis noin 9 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Obama kahdeksan vuotta sitten ja yli 5 miljoonaa vähemmän kuin Obama vuonna 2012.
Clintonin prosenttiosuus äänistä on 47,7 prosenttia. Obaman osuus oli neljä vuotta sitten 51,1 prosenttia ja kahdeksan vuotta sitten se oli 52,9 prosenttia.
Pettymys Obamaan
Tavallaan voi sanoa, että myös Obama hävisi nyt vaalit, vaikka ei voinutkaan olla enää ehdokkaana.
Vuonna 2008 Obama nousi presidentiksi suuren innostuksen vyöryssä, mikä nosti myös äänestysaktiivisuuden tavallista suuremmaksi.
Vuoden 2010 välivaaleissa tunnelma oli jo väljähtänyt. Demokraatit kärsivät murskatappion ja menettivät Obaman vanavedessä kaksi vuotta aikaisemmin saamansa edustajainhuoneen enemmistön republikaaneille.
Demokraatit pitivät senaatin 2010 vielä äärimmäisen niukasti, mutta menettivät siinäkin enemmistön seuraavissa vaaleissa.
Demokraattien äänimäärä presidentinvaaleissa vuosien 2008 ja 2016 välillä on pudonnut lähes tasaisen vauhdin taulukolla.
Mukana on varmasti pettymystä Obaman suuriin lupauksiin ja vähäisiin saavutuksiin. Ei siis ihme, että Clinton, joka on Obamaa huomattavasti vähemmän vetovoimainen esiintyjä ja jolla on enemmän henkilökohtaisia rasitteita (enkä tarkoita tällä sukupuolta) ei kyennyt pärjäämään ohjelmalla, joka ei luvannut juuri muuta kuin Obaman linjan jatkumista.
Johnson ja Stein
Viime tiistain vaaleissa kahden pääpuolueen ulkopuoliset ehdokkaat saivat tavallista enemmän eli yhteensä lähes 5 prosenttia äänistä. Neljä vuotta sitten ulkopuolisten osuus oli 1,7 prosenttia.
Eniten heistä sai nyt libertariaani Gary Johnson, hieman yli 4 miljoonaa ääntä ja 3,3 prosentin kannatusosuuden. Vihreiden Jill Stein sai 1,2 miljoonaa ääntä ja tasan yhden prosentin.
Varsinkin demokraateilla on hävittyjen vaalien jälkeen taipumus väittää, että pääehdokkaiden kanssa kilpailleiden ehdokkaiden äänisaalis vei heiltä voiton. Näitä väitteitä on esitetty myös tällä kerralla.
Vaalijärjestelmä suosii jo nyt vahvasti pääpuolueita. Moraalisesti pienehdokkaiden syyttely tarkoittaa lähes sitä, ettei muilla oikeastaan olisi oikeutta edes asettaa ehdokkaita. Heidän kannattajiensa pitäisi kaikissa vaaleissa ”pitää nenästään kiinni” ja äänestää huonoista pääehdokkaista vähemmän huonoa.
Ei voi myöskään pitää itsestään selvänä, että kaikki pienehdokkaiden kannattajat olisivat pitäneet Clintonia parempana kuin Trumpia, varsinkaan Johnsonin kannattajat.
Lisäksi kyselytutkimuksetkin ovat osoittaneet, ettei monelle pienehdokkaiden kannattajalle kakkosvaihtoehto ollut jompi kumpi pääehdokkaista, vaan äänestämättä jättäminen, jos oma ehdokas ei olisi ollut mukana.