SA kuva

Suomi ja Saksa löysivät yhteisymmärryksen talvisodan lopulla.

Ulkoministeri Väinö Tannerin (sd.) päivästä 13.2.1940 ei totisesti puuttunut dramatiikkaa. Kaikki alkoi jo aamuyöllä, kun Suomen Tukholman-lähetystön pääministeri Risto Rytille (ed.) lähettämä allekirjoittamaton salasähke saatiin avatuksi. Sen oli todennäköisesti laatinut hallituksen edustaja T.M. Kivimäki (ed.), jonka mukaan Tukholmaan saapuneet saksalaiset halusivat keskustella Rytin valtuuttaman auktoriteetin kanssa talousasioista.

Saksalaisten mukaan tarkoitus oli neuvotella tiestä, jonka avulla Saksa ja Suomi pääsisivät ulos vaikeuksistaan. Saksan huolena oli vaikea raaka-ainetilanne, Suomen ongelmina talvisota ja Neuvostoliiton rauhanehdot.

Tanner luonnehti muistelmissaan päivän tapahtumia kauttaaltaan ikäviksi. Ruotsin ulkoministeri Christian Günther oli suhtautunut torjuvasti sekä Ruotsin että länsimaiden sotilasapuun Suomelle, ja kun hän saapui yöllä kotiin, Ryti soitti, että rintama Summassa oli murtunut.

Hitler tekikin Suomelle toistuvasti selväksi, että hän vie tahtonsa läpi Petsamossa tavalla tai toisella ja että keinovalikoimasta ei puutu Suomen asettaminen Neuvostoliiton uhkaamaksi.

Tanner ei maininnut keskusteluistaan saksalaisten kanssa, eikä niistä ole alkuperäislähdettä, mutta varmaa on, että Rytin auktoriteetti tapasi heidät salaisesti.

Mitä Saksalle oli luvattu?

Professori Heikki Ylikankaan mukaan Saksan ilmavoimien komentaja Hermann Göring antoi Kivimäelle 22. helmikuuta Berliinissä neuvon solmia rauha Neuvostoliiton kanssa vaikka ankarinkin ehdoin, sillä Suomi saisi menetykset korkoineen takaisin, kun Saksa hyökkäisi lähitulevaisuudessa Neuvostoliittoon. Ylikankaan kiistellyn tulkinnan mukaan Ryti ja Tanner alkoivat ajaa rauhaa ja valmistella Suomea revanssisotaan Saksan rinnalla.

Ylikangas ei pohtinut, oliko Suomen annettava jotain vastinetta. On oletettavaa, ettei Saksa luvannut peräti Suur-Suomea edes kumppanuudesta sodassa, vaan vaakakupissa oli oltava enemmän. Koska Kivimäki matkusti Rytin ohjeistamana Göringin puheille Tukholman keskustelujen jatkoneuvotteluihin, kysymys on siitä, mitä Tanner oli luvannut jo aiemmin saksalaisille.

Taistelu Petsamon nikkelistä

Perinteisen käsityksen mukaan Saksa kiinnostui Petsamon nikkelistä talvisodan rauhan jälkeen keväällä 1940, mutta tulkinta ei vastaa todellisuutta. Petsamon nikkeli veti Saksaa hillittömästi puoleensa jo 1920-luvulta lähtien.

 Suomen ”toinen käsivarsi” eli Petsamon kunta on kuvattuna vuonna 1932 Maanmittaushallituksen kivipainossa painetussa kartassa.


Suomen ”toinen käsivarsi” eli Petsamon kunta on kuvattuna vuonna 1932 Maanmittaushallituksen kivipainossa painetussa kartassa.

Syy oli yksinkertainen. Saksan omavaraisuus sotataloudellisesti elintärkeässä nikkelihuollossa oli vain noin viisi prosenttia, ja se sai lähes kaiken tarvitsemansa nikkelin Kanadasta. Saksan sotatalousviranomaiset ymmärsivät, että sotatilanteessa toimitukset Atlantin takaa voivat loppua länsimaiden kauppasaartoon ensimmäisen maailmansodan tapaan. Jostain oli saatava korvaavaa tuotantoa, eikä riittäviä määriä ollut Euroopassa missään muualla kuin Petsamossa.

Ongelmana oli se, että Suomi oli myöntänyt Petsamon nikkelitoimiluvan brittiläiselle The Mond Nickel Companylle (Mond). Saksan johtaja Adolf Hitler tekikin Suomelle toistuvasti selväksi, että hän vie tahtonsa läpi Petsamossa tavalla tai toisella ja että keinovalikoimasta ei puutu Suomen asettaminen Neuvostoliiton uhkaamaksi. Johtavat suomalaispoliitikot eivät halunneet kuitenkaan tehdä pyörtävää päätöstä Saksan eduksi niin, että Suomen tulkittaisiin tukevan Hitlerin sotaponnisteluja vapaaehtoisesti.

Hitler tarjosi Suomelle keväällä 1939 hyökkäämättömyyssopimusta, jonka ensimmäisen artiklan mukaan Suomen tuli sitoutua olemaan auttamatta Saksan vihollista sotatilanteessa. Hitler tähtäsi siihen, että Saksan hyökätessä Puolaan Englannin on tarkoin mietittävä, julistaako se Saksalle sodan Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaisesti vai ei. Jos julistaisi, Suomen olisi katkaistava kaikki taloudelliset siteensä Englantiin Saksan hyväksi, mukaan luettuna Mondin toimiluvan mitätöiminen. Jos se ei julistaisi sotaa, Saksa saisi jatkaa aggressioitaan vieläpä niin, että nikkelitoimitukset Kanadasta jatkuvat.

Lontoossa ymmärrettiin heti Saksan tavoite Petsamossa. Niinpä Suomi torjui Hitlerin tarjouksen, olisihan myönteinen vastaus tulkittu maailmalla poikkeamiseksi puolueettomuuspolitiikasta Saksan eduksi. Tämän jälkeen Hitler alkoi lähestyä neuvostojohtaja Josif Stalinia koskien myös Suomea.

Saatana ulos Belsebubin avulla

Suomen historian kiveenhakatuimpia tulkintoja on, että Suomi määriteltiin Neuvostoliiton etupiiriin 23.8.1939 Moskovassa solmitun Molotov–Ribbentrop-paktin salaisessa lisäpöytäkirjassa. Lähdeaineistossa on kuitenkin merkkejä siitä, että Suomen asema jätettiin vielä avoimeksi. Saksalla oli valvottavana niin suuria etuja, ettei Hitler halunnut luovuttaa Suomea Neuvostoliiton intressialueeseen kertarysäyksellä.

Maailmalla velloi huhuja, että Suomen asemaa oli käsitelty Kremlissä, mutta Saksan diplomatia ja lehdistö kiistivät ja vaativat edelleen yhdensuuntaisesti Suomea noudattamaan ehdotonta puolueettomuutta. Mikään kolmas maa ei saanut sitä murtaa, millä viitattiin siihen, että Suomen on kumottava Mondin oikeudet Petsamossa Saksan eduksi. Ellei se niin tekisi, Saksa vetäisi omat johtopäätöksensä.

Hitler sanoi lähipiirilleen, että hän aikoo karkottaa Belsebubin (Neuvostoliiton) avulla saatanan (Englannin) ulos. Kolmannen valtakunnan edustajat antoivat ymmärtää, että Suomi pakotetaan toimittamaan tavaraa Saksaan.

Suomi oli muuttanut kesällä 1939 lainsäädäntöä niin, että sotatila oli julistettavissa voimaan lähes milloin tahansa. Huhut Suomen joutumisesta Neuvostoliiton etupiiriin antoivat siihen mahdollisuuden, jolloin Suomi olisi voinut puuttua Mondin oikeuksiin nikkelitoimiluvassa olevan sotatilapykälän nojalla. Sitä Saksa odotti turhaan. Kun sitten Ribbentrop matkusti uudelleen Moskovaan, Saksa ja Neuvostoliitto solmivat 28.9. raja- ja ystävyyssopimuksen, jossa Suomi määriteltiin Neuvostoliiton intressipiiriin.

Mainilan laukauksista käännekohta

Saksan kiinnostus Petsamon nikkeliä kohtaan ei kuitenkaan tyrehtynyt, vaan se halusi sopia Petsamosta hallitustasolla. Nikkeliä valmistava IG Farbenindustrie painotti, että ”täysin muuttuneessa poliittisessa tilanteessa” Suomella täytyi olla intressi pakottaa asetuksin eli sotatilapykälän nojalla suuntaamaan Petsamon nikkelituotantoa Saksalle.

Kun Suomi ei taipunut vieläkään, Hitlerin lähipiiriin pitkään kuulunut malmiasiantuntija Wilhelm Keppler vaati uhkaavaan sävyyn lupauksia Petsamon nikkelituotannosta Saksalle Outokummun toimitusjohtajan Eero Mäkisen vieraillessa Berliinissä marraskuun puolivälissä. Neuvottelujen kariuduttua IG Farbenin johtaja Paul Haefliger pohti Suomen painostamista vielä voimakkaammin. Mainilassa kajahteli laukauksia neljä päivää myöhemmin.

Rytin johtama perushankintakomitea oli linjannut, että Suomi hankkii tulevaisuudessa aseita myymällä malmeja ja metalleja clearing-kauppaa tekeviin maihin eli lähinnä Saksaan. Ryti halusi kuitenkin Mondin oikeuksien perumiseen hyväksyttävän poliittisen motiivin ja juridisen perusteen, ja sen rajaselkkaus antoi.

Rytin lähipiiriin kuulunut Suomen Teollisuusliiton toimitusjohtaja V.M.J. Viljanen (ed.) otti yhteyttä poliittiseen johtoon kehotuksella, että Suomi ryhtyisi neuvottelemaan Mondin toimiluvan perumisesta sotatilapykälän nojalla salaisesti Berliinissä. Ulkoministeri Eljas Erkko (ed.) ei kuitenkaan reagoinut mitenkään. Syttyi talvisota.

Hitler halusi kurittaa suomalaisia

Uuden hallituksen johtoon nimitetyt Ryti ja Tanner alkoivat heti rakentaa Berliiniin organisaatiota aseiden hankkimiseksi Saksasta malmeja ja metalleja vastaan. Göring-linjalta suomalaiset saivat kuulla, että Saksa ei halunnut Petsamon nikkeliesiintymän kuuluvan sen kummemmin Englannille kuin Neuvostoliitollekaan.

 Vartiomies Petsamossa 20.2.1940.


Vartiomies Petsamossa 20.2.1940.

Rytin hallitus teki jo joulukuussa Berliinissä selväksi, että se on valmis hyväksymään Neuvostoliiton aluevaatimukset mukaan luettuna Hankoniemen tukikohdan luovuttaminen, kunhan Stalin palauttaisi puna-armeijan miehittämän Petsamon. Hitlerillä oli kuitenkin talvisodan alkupuolella syytä varjella suhteita Staliniin ja myös kurittaa uppiniskaisia suomalaisia, joten talvisota pitkittyi.

Kaikki muuttui kuitenkin nopeasti tammikuun lopulla 1940. Saksa ja Neuvostoliitto pääsivät yhteisymmärrykseen kaupallisista suhteistaan, ja samaan aikaan Saksa sai Moskovalta luvan laivojen lähettämiseen Suomeen noutamaan tavaraa. Neuvostohallitus ilmoitti puolestaan valmiudestaan neuvotella Rytin hallituksen kanssa. Helmikuun alussa oli jo ilmeistä, että Neuvostoliitto palauttaa Petsamon Suomelle, mutta vaatii Karjalassa aiempaa laajempia alueluovutuksia.

Myös Suomen ja Saksan oli tullut aika sopia hallitustasolla salaisesti. Neuvottelut järjestettiin Tukholmassa, jonne Tanner saattoi matkustaa muka kysymään Ruotsin tai länsimaiden virallista sotilasapua, jota hän tosiasiassa vastusti.

Tannerin lupaus Saksalle

Mitä siis Tukholmassa sovittiin?

Aihetodisteiden massa, jota tässä ei ole mahdollisuus seikkaperäisesti selostaa, puoltaa voimakkaasti tulkintaa, että Tanner antoi suullisen lupauksen aikanaan alkavista Petsamon nikkelitoimituksista Saksalle.

Ulkoministerin palattua kotimaahan Ryti valtuutti Kivimäen jatkoneuvotteluihin Berliiniin, jossa Göring antoi mainitun suullisen vastalupauksen aluemenetysten saamisesta korkoineen takaisin tietenkin edellytyksellä, että Saksa lyö ensin länsimaat. Saksa ei olisi voinut antaa lupausta ilman varmuutta Petsamon nikkelistä, sillä sen oma nikkelituotanto ja sotasaalisnikkeli eivät riittäneet pitkälliseen sodankäyntiin Neuvostoliittoa vastaan.

Vastoin hallitusmuotoa Rytin hallitus jätti sotatilan voimaan talvisodan rauhan jälkeen. Se on vakuuttavin osoitus siitä, että Suomi oli jo luvannut aikanaan alkavia Petsamon nikkelitoimituksia Saksalle.

Ei saattanut olla vain sattumaa, että Suomen peruessa Mondin oikeuksia välirauhan aikana sotatilaan ja nikkelitoimiluvan sotatilapykälään vedoten Hitler teki toistuvasti samoina päivinä päätöksiä Barbarossa-operaatiosta itään. Samanaikaisuudesta oli ilmiselvästi sovittu jo talvisodan aikana.

 

Kirjoittaja on filosofian maisteri, toimittaja ja tietokirjailija, jonka tutkimuksen Talvisodan salainen strategia. Nikkelillä Saksan rinnalle Otava on julkaissut tänä syksynä.