D. Darr

Tampereen Jazz Happening rynnii kolmelle lavalle monipuolisempana kuin koskaan. Musiikin raja-aidat eivät pidättele musisoinnin riemua. Nimekkäin kokoonpano Sly & Robbie Meet Nils Petter Molvaer yhdistää Jamaikan rytmit ja vuonojen freejazzin.

Torstaina alkavan Tampereen Jazz Happeningin 35. kattaus heijastaa tämän päivän valovoimaisimman jazzin eri suuntauksia. Tarjolla on perinteisen jazzin lisäksi oivallista uutta tuoretta rytmimusiikkia. Ainoastaan pop ja rock puuttuvat, kun jazzia juhlitaan neljän päivän ajan kolmella lavalla, Tullikamarin Pakkahuoneella, Klubilla ja Telakka-ravintolassa. Esiintyviä orkestereita on kaksikymmentäviisi.

Festivaali avataan torstaina otsikon Spotlight of Sweden alla. Aloitusillan perinteinen ilmaiskonsertti sisältää kolme tasokasta bändiä, joiden kansainväliset kokoonpanot toimivat pääasiassa Ruotsissa. Naoko Sakata Trio on japanilaissyntyisen johtajansa, pianisti Naoko Sakatan vetämä vapaasti improvisoiva bändi. Kaksi muuta bändiä ovat laulaja-kitaristi Susanna Risbergin trio ja niin ikään laulaja Sofie Norlingin luotsaama Nuaia-trio.

Suurelle yleisölle nimekkäin kokoonpano, Sly & Robbie Meet Nils Petter Molvaer, henkii itsessään festivaalin ennakkoluulottomuutta ja musiikkilajien yhdistelyä. Kuuluisa jamaikalaisen reggaemusiikin rytmiduo, rumpali Sly Dunbar ja basisti Robbie Shakespeare, soittaa yhdessä norjalaisen trumpetisti Nils Petter Molvaerin kanssa.

Jazzia juhlitaan Tampereella neljän päivän ajan.

Vuonojen Norjasta sävelkuvia soitteisiinsa ammentavaa Molvaeria pidetään yhtenä näkemyksellisempänä modernin jazztrumpetin taitajana sitten Miles Davisin. Yhtyeeseen kuuluvat myös kitaristi Eivind Aarset ja kosketinsoittaja/ sämpläri Vladislav Delay.

Komea kattaus puhallinvirtuooseja

ILMOITUS

Jazz Happeningin odotetuimpia vieraita on saksofonisti Charles Lloydin, 78, kvartetti. Häntä on pidetty modernin jazzin monipuolisimpana vallankumouksellisena. Kvartetissa soittavat pianisti Gerald Clayton, basisti Reuben Rogers ja rumpali Kendrick Scott.

Lloydille mikään tyylilaji ei ole vieras. Hän on tuonut musiikkiinsa viitteitä myös bluesin, gospelin ja rockin piiristä. Lloydin verenperintöä on pidetty vertauskuvana hänen musiikillisesta moninaisuudestaan. Hänen suonissaan virtaa afrikkalaista, irlantilaista, cherokee- ja mongoliverta.

Toinen odotettu Tampereella ennen käymätön vieras on nuoren polven alttosaksofonisti Steve Lehman (s. 1978). Hän ei ole pelkästään muusikko ja säveltäjä, vaan myös jazzin tutkija, kyseenalaistaja ja uudistaja sekä opettaja useammassakin akateemisessa oppilaitoksessa. Lehman tulee jazzjuhlille puhallinoktettinsa kanssa.

Puhallinvirtuoosien komeaa kattausta täydentää James Carterin, (s. 1969) trio. Carter itse hallitsee lukuisten eri saksofoniversioiden lisäksi myös basso- ja kontrabassoklarinetit. Tampereella hän keskittyy muutamiin saksofoneihin.

Kotimaista kärkeä Juhani Aaltosesta Lauri Porraan

Jazz Happeningin kotimainen tarjonta on laaja ja monipuolinen. Vanhinta polvea edustaa puhaltaja Juhani Aaltonen. Hän esiintyy duossa yhdessä kitaristi Raoul Björkenheimin kanssa, joka soittaa festivaalilla kahdessa muussakin kokoonpanossa. Ne ovat erilaisia versioita hänen Krakatau-yhtyeestään vaihtelevin vierain.

Nuoren crossover-sukupolven basisti Lauri Porra tuo lavalle bändinsä Lauri Porra Flyover Ensemblen. Hänen lisäkseen siinä soittavat kitaristi Tuomo Dahlblom, kosketinsoittaja Aki Rissanen, trumpetisti Kalevi Louhivuori, pasunisti Juho Viljanen ja rumpali Ville Pynsi.

Yllätyksellisin kotimainen bändi saattaa olla tasokas Jazzliiton juhlaorkesteri. Sen kaikille soittajille on myönnetty Suomen arvostetuin jazz-tunnustus, Yrjö-palkinto. Puhaltaja Mikko Innasen johtamassa orkesterissa soittavat kitaristi Teemu Viinikainen, rumpali Teppo Mäkynen, kosketinsoittaja Kari Ikonen, basisti Ulf Krokfors – ja tämänvuotinen Yrjö-palkinnon voittaja, joka julkistetaan ennen konserttia perjantaina.

Täsmennetty 3.11. klo 9.17, että Raoul Björkenheim esiintyy festivaalilla kaikkiaan kolmessa kokoonpanossa.