All Over Press/De Agostini

Karjalle annetaan EU-maissa kolminkertainen määrä antibiootteja verrattuna ihmisiin.

Antibioottien liikakäytöstä on puhuttu jo vuosia, joten luulisi viestin menneen perille. Mutta ei. Euroopan lääkeviraston viime viikolla julkaiseman raportin mukaan tehokkaimpien antibioottien käyttö karjalle vain lisääntyi vuonna 2014 (tuorein tilasto), vaikka antibioottien kokonaiskäyttö hieman laskikin.

Antibioottien liikakäyttö edistää niille vastustuskykyisten bakteerikantojen muodostumista, mistä pelätään tulevan yksi ihmiskunnan pahimmista uhkista.

Antibioottien syytäminen tuotantoeläimille on villiä esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa niillä nopeutetaan eläinten kasvua. Mutta viaton ei ole Eurooppakaan. Vastoin maailman terveysjärjestön WHOn suositusta viimeisiksi keinoiksi luonnehdittavia kaikkein tehokkaimpia antibiootteja määrätään EU-maissakin yhä karjalle.

Viimeisiksi keinoiksi luonnehdittavia kaikkein tehokkaimpia antibiootteja määrätään EU-maissakin yhä karjalle.

Karjalle syötetään EU-maissa kolminkertainen määrä antibiootteja verrattuna ihmisiin.

Vähiten Pohjoismaissa

Antibiootteja käytetään karjalle eniten Etelä-Euroopassa ja vähiten Pohjoismaissa, joissa on tiukimmat rajoitukset. Espanjassa käytetään antibiootteja 100 kertaa niin paljon tuotantoeläinkiloa kohti kuin Norjassa. Suomeen verrattuna määrä on 20-kertainen.

Mutta Saksassakin antibiootteja annetaan karjalle 6–7-kertainen määrä Suomeen verrattuna.

European Public Health Alliance puolestaan varoitti äskettäin raportissaan, että huonon valvonnan vuoksi Intian ja Kiinan lääketehtaista pääsee runsaasti antibioottijätettä vesiin ja maaperään. Antibiooteille resistentit superbakteerit pääsevät leviämään jokia pitkin laajalle.