Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) luonnehtii soten toteutumista epämääräisesti.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) järjesti eilen tiedotustilaisuuden maakuntakierroksensa päätteeksi Helsingissä. Ylen mukaan Rehula ei vastannut suoraan kysymykseen, että onko täysin varmaa, että sote-palapeli on jonain päivänä jokaista palaa myöten kasassa.

Sote-uudistuksen palaset ovat pöydällä ja niitä sovitetaan yhteen. Kysymys onnistumisesta on hyvä, sillä sote-lakeihin sisältyy iso joukko epävarmuuksia.

Rehulan pakeneminen prosessin taakse herättää kysymyksen, että onko hallitus itsekään varma sote-uudistuksen toteutumisesta määräaikaan mennessä.

Onko hallitus itsekään varma sote-uudistuksen toteutumisesta määräaikaan mennessä.

Laaja lakipaketti on lausuntokierroksella. Varmasti Rehulankin korviin on kantautunut epäilyjä, ettei sote-uudistuksen vastaanotto etene kunnissa kuin Strömsössä.

Sote-uudistuksen pitäisi tulla voimaan vuonna 2019. Loppurutistusta joudutaan tekemään eduskunnassa kovan aikataulupaineen alla.

ILMOITUS

Sote-palvelujen integraatio uhkaa jäädä torsoksi

Yksi keskeisimmistä tavoitteista, sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio, uhkaa vesittyä. Uudet maakunnat joutuvat kylmiltään useiden palveluntuottajien viidakkoon.

Perinteinen hallinnollinen ohjaus muuttuu markkinoilla tapahtuvaksi. Jatkossa on myös omistaja- ja sopimusohjausta.

Valinnanvapaus, monien tuottajien markkinat ja julkisten palvelujen yhtiöittämisvelvoite luovat viidakon, jossa potilaan hoitoketjun järjellinen ohjaus saattaa olla mahdotonta.

Hoitoketjujen pitäisi toimia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä sosiaalipalvelujen välillä sekä joka suuntaan.

Onnistunut hoitoketjun ohjaus edellyttäisi potilastietojen kulkemista julkisten, yksityisten veroparatiisiyhtiöiden ja kolmannen sektorin tuottajien kesken. Ei ole aivan helppoa saada potilaan tietosuojan takaavaan järjestelmään näitä kaikkia toimijoita.

Oman lisänsä tuo myös pääosin kuntien vastuulle jäävät hyvinvointipalvelut, jotka pitäisi nivoa yhteen maakuntien järjestämisvastuulla oleviin palveluihin.

Integraation toteutuminen on kiinni onnistuneesta ohjauksesta. Monimutkaisen järjestelmän uhri saattaakin olla terveydenhuollon potilas tai sosiaalipalvelujen monisairas asiakas, joka tarvitsee useita palveluja.

Yhteen vaivaan apua hakevat, hyvän koulutuksen ja kohtuullista toimeentuloa nauttivat pärjäävät, kuten tähänkin asti.

Maakuntien itsehallinto jää valtion taskuun

Eduskunnan päätöksenteossa ei ole vähäisin ongelma maakuntien roolin sääntely. Maakuntien tulisi olla itsehallinnollisia alueita, mutta samaan aikaan valtiolla on lakiesitysten mukaan vahva ote maakuntien toimintaan, jopa käytännön ratkaisuihin.

Maakunnille ei myönnetä verotusoikeutta, vaan rahoitus tulee valtiolta. Tätä varten kunnilta leikataan tasaleikkurilla 12,30 prosenttiyksiköllä. Tämä on ongelmallista kuntien kannalta, joilla on laaja itsemääräämisoikeus.

Nyt valtio saneleekin verotuksen tasoa, sillä kunnat eivät voisi siirtymäajan kuluessa nostaa veroastettaan kuin poikkeustapauksissa.

Kuntien taloudellinen liikkumavara supistuu. Joissain kunnissa velkojen suhteellinen osuus kasvaa, ja hankaloittaa muun muassa lainanottoa.

Maakuntiin syntyy demokratiavaje heti kättelyssä

Maakunnille valitaan vaaleilla valtuustot, mutta näiden päättäjien asema valtion vahvan puuttumisen vuoksi on rajallinen.

Heillä ei ole budjettivaltaa, koska valtio määrittelee sote-budjettien suuruuden. Vaaleilla valittavat luottamushenkilöt eivät voi olla myöskään maakuntien sote-yritysten hallinnossa. Niihin valitaan asiantuntijoita.

Eri maakunnille on tulossa erilainen järjestämisvastuu ja siten eriasteinen määräysvalta palveluiden järjestämiseen. Maakunta ei voi vaikuttaa keskitettäviin palveluihin, niiden tuottamistapaan eikä kustannuksiin. Valta siirtyy sille maakunnalle, joka järjestää keskitetyt palvelut.

Maakunnat muodostavat viisi yhteistyöaluetta, joissa on 3 – 4 maakuntaa. Ne laativat sitovan yhteistyösopimuksen, mutta valtio voi pistää näppinsä väliin jopa operatiivisessa toiminnassa tai päätöksenteossa.

Valtio voi puuttua muun muassa palvelurakenteeseen, investointeihin ja tiedonhallinnon ohjaukseen. Tämä on maakunnille suunnitellun itsehallinnon näkökulmasta ongelma. Vielä suurempi ongelma se on maakuntien toimintakyvyn kannalta.

Jättimäiset omaisuusjärjestelyt närästävät

Kunnissa herättää aivan varmasti närää suunnitellut omaisuusjärjestelyt, jos ne toteutuvat alustavien suunnitelmien mukaan. Tarkennuksia odotetaan syksyn kuluessa.

Kuntien omistukseen jäävät nykyiset ”seinät” eli kiinteistöt, joissa nyt tarjotaan kuntalaisille palveluja. Sen sijaan kuntayhtymien koko omaisuus ja kuntien irtain omaisuus siirtyy maakunnille.

Siirtymäaikana maakunnat vuokraavat kuntien kiinteistöjä. Keskittymisen myötä kiinteistöjä jää väistämättä tyhjilleen. Vastuu näistä kiinteistöistä ei ole selkeä.