Lehtikuva/Trond H. Trosdahl

Sinipunapuolueiden nuorisojärjestöt haluavat lakkauttaa kotihoidontuen. SDP:n ja kokoomuksen nuorisojärjestöjen mielestä tuki on keskeinen syy siihen, että naisten palkkataso ja eläkkeet ovat pienempiä kuin miesten, koska se houkuttelee naisia jäämään työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi pitää sosiaaliturvan leikkaamista huonona työllisyyspolitiikkana myös naisille.

– Suurin ongelma esityksessä on sosiaaliturvan leikkaaminen työllisyyden parantamiseksi. Se vaikuttaa enemmän porvarihallituksen kuin punavihreän rintaman politiikalta, hän kommentoi demarinuorten maanantaista kannanottoa.

– Kotihoidontuen lakkauttaminen siirtäisikin todennäköisesti suurimman osan sen käyttäjistä ojasta allikkoon eli työttömiksi työttömyysturvan piiriin.

Ahlakorpi pitää vanhempien kannalta parempana työllisyyspolitiikkana uusien työpaikkojen ja reilumman työelämän luomista sekä sellaisten julkisten palvelujen takaamista, jotka auttavat yhdistämään työn ja perhe-elämän vaihtelevissakin tilanteissa.

ILMOITUS

– Vasemmistonuorten ensimmäisen vaiheen ratkaisu kotihoidontuen kehittämiseksi on tuen korottaminen sellaiselle tasolle, että perheet voivat aidosti valita, kuka vanhemmista jää hoitamaan lapsia, Ahlakorpi toteaa Vasemmistonuorten feministisen kampanjan blogissa.

– Muita keinoja hoitovastuun tasaisempaan jakamiseen ovat 6+6+6-perhevapaamalli sekä vanhempainvapaiden kustannusten tasaaminen työnantajien kesken nykyistä paremmin.

Ulkoministeri Timo Soini ilmoitti maanantaina, ettei tämä hallitus koske kotihoidontukeen.