Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Alusta- ja keikkatalous palauttaa palkkatyön alkumuotoonsa päiväläisten satunnaistöiksi kuin 1930-luvulla, toteaa professori Juha Siltala.

Suomessa on käyty keskustelua siitä, ovatko työsuhteet oikeasti muuttuneet epätyypillisemmiksi, koska työsuhteiden keskimääräinen kesto on jopa kasvanut viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana.

Pelkästään uusissa työsuhteissa alle vuoden kestäneiden työsuhteiden osuus kaikista kasvoi 40 prosentista 60 prosenttiin vuosina 1998–2007.

”Tämä vastaa paljon paremmin ihmisten jakamaa arkikokemusta siitä, etteivät uudet työsuhteet ole yhtä hyviä ja vakaita kuin entiset olivat”, kirjoittaa Suomen historian professori Juha Siltala sosialidemokraattisen Kalevi Sorssa -säätiön raportissa Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta – Uuden talouden keikka- ja silpputyö paluuna entiseen, joka julkaistiin perjantaina.

Suomessa yritetään toteuttaa Saksan työmarkkinauudistuksen kaltaista työn halpuuttamista.

Työsuhteen epätyypillisyys ei ole Suomessa marginaali-ilmiö. Vuonna 2014 kaikkiaan 530 000 palkansaajaa voidaan laskea epätyypillisiksi: nollatuntisopimuksella olevat ja määräaikaiset mutta myös vapaaehtoisesti osa-aikaistyötä tai vuokratyötä tekevät. Näistä noin 280 000 on alityöllisiä.

Keskiluokasta päiväläisiksi

Myös työelämän huonontumisen historioitsijana tunnetuksi tullut Siltala toteaa, että nyt on meneillään työntekijöiden vähittäinen luisuminen pois keskiluokasta takaisin kohti kiertelevää irtotyövoimaa, päiväläisyyttä.

ILMOITUS

Siltala luettelee, että työvoiman solidaarisuutta hajottavat työmarkkinoiden etnistymisen lisäksi työsuhteiden hajoaminen vakinaiseen ydintyövoimaan, pätkätyövoiman ja vuokratyöläisten muodostamaan suhdannepuskuriin, alihankkijoihin ja harmaaseen työvoimaan alihankkijoiden palveluksessa.

World Economic Forumin tutkimuksen mukaan entistä vähemmän töitä syntyy vakinaisille. Uudet työntekijät ovat useimmiten ulkopuolisia freelancereita erilaisissa projekteissa.

Saksan ihmeen kääntöpuoli

Suomessa yritetään toteuttaa Saksan työmarkkinauudistuksen kaltaista työn halpuuttamista. Siltalan kokoamien tietojen mukaan Saksassa yli 25-vuotiailla vakinaisia työsuhteita on enää 68 prosenttia. Tehtaassa puolet tai kolmannes väestä on suorassa työsuhteessa, nauttii ammattiyhdistysliikkeen sopimaa palkkaa ja irtisanomissuojaa sekä edustusta yritysneuvostossa.

Ydintyövoimaa ympäröivät ulkokehällä vuokratyöntekijät ja sopimussuhteiset alihankkijat.

”Vuokratyöntekijöille on taisteltu samoja etuja kuin suoraan työllistetyille, mutta alihankkija tai alihankkijan työntekijä voivat noudattaa vaikka Romanian työehtoja”, hän kirjoittaa.

Luokkayhteiskunta ilman luokkatietoisuutta

Tilanne ruokkii työntekijöiden keskinäistä kaunaa, koska työvoiman sisäkehäkään ei koe olevansa turvassa jatkuvien tulos- ja ulosmittausten todellisuudessa. ”Oikeudeton ulkotyövoima” piiskaa sen pelkällä olemassaolollaan palkattomiin ylitöihin paikkansa lunastamiseksi

Saksassa huonoimmin ansaitseva neljännes työllisistä ei yllä edes minimipalkkaan, ”mutta heikennettyjen työttömyyskorvausten tarkoitus onkin ajaa työnhakijat hyväksymään myös muut kuin säälliset työt”, Siltala kirjoittaa.

Hänen mukaansa Saksassa oli vuonna 2015 lähes seitsemän miljoonaa minityöpaikkaa, joiden palkka oli alle 450 euroa kuukaudessa ja joihin ei sisältynyt eläke- ja työttömyysturvaa, jota Hartz-reformit lisäksi heikensivät.

”Syntyy jyrkkärajainen luokkayhteiskunta ilman yhdistävää luokkatietoisuutta”, kirjoittaa Siltala.

Perustulo ajankohtaiseksi

Siltala kuvaa uuden työn todellisuutta niin, että yhä useampi työntekijä on yrittäjä ja yhä useampi työnantaja vain välittäjä työn tilaajan ja suorittajan välillä, kuten taksipalvelu Uber, joka ei omista yhtään taksia. Nettivälittäjä saattaa yhteen palvelun tilaajan ja sitä tarjoavan työntekijän. Se ei ota työnantajavastuuta vaan vain välitysvoiton.

Vähintään kohtuullista olisi Siltalan mielestä turvata yrittäjien eläke ja sairauskulut jakamalla osa talouskasvusta markkinoiden ulkopuolella ja sallimalla yksinyrittäjille kollektiivinen neuvotteluoikeus minimihinnoista.

”Palkkatyöläisten yhteiskuntaa se ei korvaisi, mutta lieventäisi kuitenkin stressiä ja parantaisi rahan kiertoa taloudessa.”

Tässä tilanteessa talouden kiertokulun ylläpitäminen tekee Siltalan mukaan ajankohtaiseksi perustulon, jonka päälle voi ansaita.

”Samoin se pakottaa eläketurvaa ja sosiaaliturvaa irti perinteisistä työsuhteista, mikä ei voi olla aiheuttamatta ristiriitoja ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden välille”, hän toteaa.

Perustuloa Siltala pitää kuitenkin vain jäävuoren huippuna. Jäävuori koostuu hänen mukaansa talouskasvun seisahtumisesta, markkinoiden lamasta, tarpeellisten töiden tekemättä jäämisestä julkisten säästöjen takia, avaintyöntekijöiden ylityöllisyydestä ja puskurityövoiman alityöllisyydestä ja rahan kiertämättä jäämisestä taloudessa.

Poliittista protestia ei Siltalan mukaan ole näkyvissä. ”Stagnaatiotalous” keskittyy pitämään yllä status quota etuoikeutetun vähemmistön hyväksi.