Yle Kuvapalvelu/Johanna Kannasmaa

Kun Noin viikon uutisia tehdään, ovat vitsit välillä vähissä. Ajankohtaissatiirin tekeminen on totista työtä.

Ylen Studiotalolla Pasilassa on alkamassa syksyn ensimmäisen Noin viikon uutiset -ohjelman nauhoitus. Katsomon tuoleja ja katsojia justeerataan kameroiden kannalta paremmille paikoille.

Stand up -koomikko Jussi Simola lämmittelee yleisöä. Nauru rentouttaa ja kasvattaa odotuksia: tänne on tultu nauramaan.

– Taputtakaa, mutta älkää tömistäkö jaloilla lattiaa, siitä tulee mikrofoneihin häiriötä, hän ohjeistaa. Ja sitten se alkaa, tutulla tunnarilla.

On tosi vaikea nauraa jollekin, joka on heikommassa asemassa.

Ohjelma vedetään läpi kuin kyseessä olisi suora lähetys.

Viikon aiheita ovat odotetusti muun muassa Särkänniemen delfiinit, jotka ovat kuin ketkä tahansa tamperelaiset turistit Kreikassa: jo ensimmäisenä päivänä leikkisällä tuulella altaalla. Uudet kirjeenvaihtajat Pirjo Heikkilä ja Eeva Vekki raportoivat monesta muustakin paikasta.

ILMOITUS

Nauhoitus päättyy, ja kolme onnellista saa Noin viikon uutiset -kahvimukin mukaansa.

– Hyvin meni, sanoo juontaja Jukka Lindström.

Nappia suoritusta ei silti koskaan nähdä televisiossa, sillä se oli harjoitusmielessä tehty pilottijakso.

Harjoittelemalla hauskaksi

Jukka Lindström sanoo viihtyvänsä kameran edessä, mutta hänestä stand up -lavalla on hauskempaa. Televisiossa vitsien päälle ei voi jäädä mehustelemaan.

– Lähetyksessä on kiinni kameroissa, kuvissa ja videoissa, eikä voi hyödyntää kaikkia yleisön reaktioita.

Ja nyt seuraa paljastus: Lindström ei ole kovinkaan hauska. Hän on vakavikko, ainakin mitä komiikkaan tulee.

Hän suhtautuu huumoriin kuin utelias insinööri: purkaa sen osiksi ja tutkii pala palalta, mistä hauskuus syntyy. Samalla metodilla laitettiin kaksi vuotta sitten alulle Noin viikon uutiset.

– Minulla on romanttinen ajatus, että kuka tahansa voi oppia hauskaksi. Harjoittelemalla yleisön edessä ja tarkkailemalla sen reaktioita.

Lindströmin mielestä on mahtavaa, jos saa sanottua naurattavalla tavalla sen, että joku on tekopyhä tai ristiriidassa itsensä kanssa.

Hän ottaa esimerkiksi klassikon: Jonathan Swiftin A Modest Proposalin (Nöyrä ehdotus). Vuonna 1729 julkaistussa satiirisessa pamfletissaan Swift ehdotti Irlannin köyhyysongelman ratkaisuksi, että köyhät myisivät lapsiaan ruoaksi rikkaille.

Lindström ei ehkä ole mikään hassuttelija, mutta monelle asialle voi ja kannattaa hänen mielestään nauraa.

– Neil Hardwick sanoi joskus, että jos katsoo maailmaa realistin silmin, jäljelle jää vain nauru.

Miksi puhutaan talkoista, kun kaikki eivät osallistu?

Jukka Lindström on vakavikko, ainakin mitä komiikkaan tulee.

Suomen politiikka ja poliitikot ovat tarjonneet Noin viikon uutisille aiheita liiankin kanssa.

–  Ihmisenä tietenkin toivoisin, että menisi paremmin, mutta koomikkona ei voi kuin nauttia, Lindström sanoo.

Suomessa komiikkaa irtoaa paljon kielestä ja sanoista. Mitä sanotaan ja mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan.

– Kuten ”talkoot”. Sanalla pyritään vetoamaan ihmisten agraariyhteiskunnasta kumpuavaan ajatukseen, että kaikki osallistuvat ja että se palvelee kaikkien etuja
tasapuolisesti.

– Talkoot, yhteiskuntasopimus, valinnanvapaus: poliittinen retoriikka peittyy yhteisesti hyväksyttyihin termeihin. Termit kuitenkin peittävät taakseen jotain, jota olisi syytä tarkastella tarkemmin.

Satiiri ei ole journalismia

Lindström on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri, ja hänellä on pitkä kokemus paitsi komiikasta myös uutistoimittajan työstä. Nämä roolit hän pitää kuitenkin toisistaan irrallaan.

– Vahtikoiran tehtävä kuuluu toimittajille, koomikon tehtävä on saada turhautuminen tai tuskastuminen päättäjiin ja vallanpitäjiin purkautumaan nauruksi, hän sanoo.

– Emme me pysty paljastamaan mitään epäkohtia, emmekä kerro uutta, vaan kommentoimme jo kerrottua.

Hän ei myöskään suostu sijoittamaan Noin viikon uutisia oikeisto–vasemmisto-akselille.

– Poliittisen satiirin tehtävä on kääntää katseensa siihen tahoon, joka kulloinkin on vallassa. Miksi vallattomille naurettaisiin?

– Komiikan perussääntöjä on se, että on tosi vaikea nauraa jollekin, joka on heikommassa asemassa. Jos joku tulee pakolaisena Suomeen, niin hänelle nauraminen… En tiedä miten sen tekisi. En keksi mitään hauskaa syyrialaisten hädästä.

Politiikan syksyssä Suomen seksikkäin mies

Maanantaisin Noin viikon uutisia käsikirjoittava noin kuuden hengen porukka kokoontuu perkaamaan uutisia ja puheenaiheita.

– Välillä jokin uutinen tuntuu noteeraamisen arvoiselta, mutta siitä ei tunnu löytyvän mitään hauskaa. Se on sitten työtä ja ammattitaitoa vääntää vitsi aiheesta, joka ei inspiroi ketään.

– Jännä nähdä, mihin suuntaan tämä politiikan syksy lähtee. Ainakin yksi meidän päähenkilöistä on vaihtunut (Stubb Orpoksi). Vähän värittömämpi, mutta Suomen seksikkäin mies kuitenkin, Lindström virnistää.

Jokaista jaksoa varten tehdään noin viisi minuuttia ylimääräistä materiaalia, joka leikataan pois lopullisesta ohjelmasta. Se on monta liuskaa tekstiä ja iso siivu reilun 20 minuutin mittaisesta ohjelmasta. Mutta se takaa napakan ohjelman, johon päätyvät ne kaikkein parhaat jutut.

Kun nauhoitus on ohi, meille tarjoillaan erikoisherkku. Käsikirjoitusporukkaan alusta asti kuulunut Anders Helenius lukee ”syystäkin pois jääneitä vitsejä” ohjelman historian varrelta. Yleisö ulvoo.

Noin viikon uutiset on vähän niin kuin pitsa. Silloin kun se on hyvä, se on erittäin hyvä. Ja silloinkin kun se on huono, se on tosi hyvä.