Lehtikuva/Saul Loeb

Chelsea Manningin asianajajat vahvistivat tiistaina, että Manning oli yrittänyt viime viikolla itsemurhaa.

Manning istuu yhdysvaltalaisessa sotilasvankilassa 35 vuoden vankeustuomiota WikiLeaks-asiakirjojen vuotamisesta. Tuomio annettiin vuonna 2013.

Manningin asianajajat kertoivat julkistavansa tiedot itsemurhayrityksestä, koska Yhdysvaltain armeija oli viime viikolla kertonut Manningin viemisestä sairaalaan. Tästä oli seurannut huhuja itsemurhayrityksestä.

Asianajajat paheksuivat sitä, että armeija oli loukannut Manningin yksityisyyttä kertomalla sairaalaan viemisestä.

Manningin Twitter-tililtä lähetettiin maanantaina viesti: ”Olen kunnossa. Olen iloinen, että olen elossa.”

ILMOITUS

Chelsea Manning oli vielä WikiLeaksin tapahtuma-aikana nimeltään Bradley Manning. Hän sai viime vuonna oikeuden hormonihoitoihin sukupuolensa muuttamiseksi naiseksi. Etunimensä hän muutti Chelseaksi jo aikaisemmin.

Manningin vankilaoloja moitittiin jo tutkintavankeuden aikana epäinhimillisiksi.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!